Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lintuinfluenssa pakottaa lopettamaan tuhansia fasaaneja Janakkalassa – jahtiyrittäjä sai viranomaisen päätöksen ampua loput linnut

Lintuinfluenssaviruksen epäillään levinneen tarhalintuihin.

Markku Aittokoski pitelee fasaania sylissään.
Lintuja on kuollut virukseen yhdessä tilan tarhoista. Kuvituskuva. Kuva: Timo Sihvonen / Yle
Johanna Talasterä
Avaa Yle-sovelluksessa

Yrittäjä Heikki Sauvala kertoo, että lintuinfluenssaa epäillään yhdessä Sauvalan kartanon fasaanitarhassa Janakkalassa. Tarhasta löytyi maanantain vastaisena yönä kymmeniä kuolleita fasaaneja, ja osa linnuista on sairaita. Kartano toimitti maanantaina näytteet linnuista Ruokavirastoon.

– Samalla kun toimitimme näytteet, pyysin Ruokavirastolta määräystä lopettaa linnut. Sitä ei ole vielä saatu, kommentoi Sauvala tiistaiaamuna.

Sauvala viestitti Ylelle iltapäivällä, että Ruokavirasto antoi päätöksen lintujen lopettamisesta lopulta kello 13 aikoihin tiistaina.

Tilan omistaja kritisoi viranomaisten toimintaa aamulla ennen lopettamispäätöstä. Ruokavirasto lähetti eilen maanantaina asiasta tiedotteen, vaikka kyse on tarhalintujen kohdalla vasta vahvasta epäilystä.

– Silti emme ole saaneet määräystä lopettaa linnut, jotka kärsivät sairauden takia. Rahaa on menetetty jo aika paljon, mutta eniten tämmöinen päätösten odottaminen kirpaisee lintujen ja tilan työntekijöiden takia, moitti Sauvala tiistaina aamulla.

Lintuinfluenssa löytyi tammikuussa

Metsästystarkoituksessa tilan maille luontoon lasketuista fasaaneista löytyi tammikuun lopulla korkeapatogeenista H5N8-tyypin lintuinfluenssaa.

Luontoon laskettujen lintujen lisäksi tilalla on fasaaneja yhteensä kolmessa eri tarhassa, jotka ovat Sauvalan mukaan melko kaukana toisistaan. Vain yhdessä tarhassa on toistaiseksi ollut sairaita lintuja. Yhteensä kyseisessä tarhassa on 600 fasaania.

Kartanon kaikki luontoon lasketut fasaanit on lopetettu tammikuussa sen jälkeen, kun niistä löytyi lintuinfluenssaa.

– Päätimme itse ampua kaikki 5 500 lintua, määräystä emme siihen saaneet. Halusimme yrittää estää taudin leviämisen omalla tilalla ja täältä muualle.

Vielä viime tiistaina tarhalinnuista otettu näyte oli negatiivinen. Tilalla on lintuja tällä hetkellä noin tuhat. Ne kaikki lopetetaan, jos nyt sairaana olevien lintujen näytteistä löytyy lintuinfluenssaa.

Lintuinfluenssavirusta on löytynyt viime vuoden lopulta alkaen runsaasti muun muassa Saksassa, Tanskassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Ruotsissa sekä luonnonvaraisista linnuista että siipikarjatiloilta. Sen uskotaan leviävän laajemmin Suomeen kevään kuluessa muuttolintujen mukana. Eilen Ruokavirasto tiedotti, että tautia on löydetty joutsenesta Helsingistä Eläintarhanlahdelta.

Juttua päivitetty 9.2.2021 klo 15.21: Lisätty tieto Ruokaviraston antamasta lopettamispäätöksestä.

Suosittelemme