Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Syyttäjä vaatii neljän vuoden vankeustuomioita Cargotecin epäillystä petosvyyhdistä

Syyttäjä katsoo kahden miehen huijanneen yhtiöltä 14 miljoonaa euroa.

Ulkokuva Turun oikeustalosta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus aloitti asian käsittelyn tiistaina. Arkistokuva. Kuva: Linus Hoffman/Yle
Hannu Vähämäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Kahden miehen epäillään syyllistyneen törkeään petokseen tehtailemalla tekaistuja laskuja 14 miljoonan euron edestä. Teot tapahtuivat vuosien 2002-2017 välisenä aikana Kaarinassa.

Syytteen mukaan johtotehtävissä toimivat miehet erehdyttivät työnantajaansa, lastinkäsittelylaitteita ja koneita valmistavaa Cargotecia ja MacGregor Finlandia vuosien 2002-2017 välisenä aikana. He ohjeistivat tekemään ostotilauksia Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröidyille offshore-yhtiöille tietoisena siitä, että mainittuja töitä ei ollut tarkoitus suorittaa.

Syyttäjä katsoo, että valheellista laskutusta suorittaneet yhtiöt olivat toisen vastaajan määräysvallassa. Niillä ei ollut todellista liiketoimintaa. Ostotilaukset ja laskut koskivat pääasiassa suurten laivojen lastiluukkujen suunnittelua ja teknistä piirtämistä.

Osa rikoksella saaduista rahoista siirrettiin rikoskumppanin yhtiön nimiin. Syyttäjä esittää hänelle toissijaisena rangaistuksena avunantoa törkeään petokseen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus aloitti asian käsittelyn tiistaina.

Lue lisää:

Kaarinan MacGregoriin liittyvässä talousrikosjutussa syyte kahdelle henkilölle

Suosittelemme