Päihdehoitoon erikoistunut lapualainen Minnesota-Hoito Oy on haettu konkurssiin.
Hakemus on jätetty Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen maanantaina 8. helmikuuta. Hakemuksen jätti Verohallinto.
Konkurssihakemuksessa Verohallinto ilmoittaa, että sillä on yritykseltä saatavana lähes 179 000 euroa viivästysseuraamuksineen. Viivästysseuraamukset on laskutettu 5. helmikuuta saakka.
Lapuan Minnesota-hoitoyrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Simo Seppelin sanoo, että syynä yrityksen vaikeuksille on "pitkään jatkunut vääntö viranomaistahojen kanssa".
Valviran mukaan Minnesota-hoito ei täytä yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytyksiä, joten se on arvonlisäverovelvollinen. Yritys ei kuitenkaan ole vuosiin perinyt arvonlisäveroa asiakkailtaan.
Yrityksessä työskentelee kuusi henkilöä.
Seppelinin mukaan Lapualla on lähes 30 vuoden aikana hoidettu noin 3600 päihderiippuvaista. Seppelin sanoo, että koronavuoden aikana palvelulle on ollut tavanomaista enemmän kysyntää.
Minnesota-hoitomallin perusperiaatteet nojaavat ajatukseen siitä, että päihderiippuvuus on sairaus. Minnesota-hoidossa päihderiippuvuudesta kärsiviä auttavat henkilöt, jotka ovat myös itse omakohtaisesti kokeneet päihderiippuvuuden.
Päihderiippuvuus pyritään Minnesota-hoidossa katkaisemaan lääkkeettömästi.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 saakka.
10.2. kello 15.14. Korjaus. Minnesota-Hoito Oy ei ole itse jättänyt konkurssihakemusta, toisin kuin uutisessa aiemmin kerrottiin. Merkintä Minnesota-Hoidon omasta konkurssihakemuksesta johtui kirjaamossa tapahtuneesta virheestä.