Viime vuosi oli elokuva-alalle todella vaikea. Katsojamäärät romahtivat hieman yli puoleen normaalista, kun koronapandemia sulki elokuvateatterit maaliskuun puolivälissä, ja teatterit painivat erilaisten kokoontumisrajoitusten kanssa kesäkuun alusta joulukuun loppuun asti. Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino avasi ovensa vasta kesäkuun loppupuolella.
Elokuvissa käytiin vuonna 2020 noin neljä miljoonaa kertaa. Se on vähiten koko sinä aikana, kun elokuvia on 1970-luvun alusta lähtien tilastoitu Suomessa.
Suomalaiset kävivät katsomassa kotimaisia elokuvia viime vuonna suhteessa enemmän kuin aiempina vuosina. Syy siihen on, että merkittävät Hollywood-studiot eivät uskaltaneet laittaa isoja elokuviaan teatterilevitykseen.
Kotimaisen elokuvan 1,6 miljoonaa katsojaa on silti erinomainen tulos siitä huolimatta, että koronapandemiasta johtuvat rajoitukset söivät elokuvien menestymisen mahdollisuuksia. On ironista, että kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli vuonna 2020 parempi kuin vuonna 2019, jolloin koronapandemiasta ei ollut vielä tietoakaan. Vuonna 2019 kotimainen elokuva veti 1,4 miljoonaa katsojaa, ja se on todella vähän. Suomalaisen elokuvan vuosittaiset katsojaluvut ovat pyörineet pitkään kahden miljoonan molemmin puolin.
Vaikka yleisö pääsi katsomaan kotimaisia elokuvia rajoitetusti viime vuonna, tilanne ei vaikuta Jussi-palkintoihin. Ne jaetaan jälleen tänä vuonna edellisen vuoden eli vuoden 2020 parhaille elokuville ja niiden tekijöille.
Ennakkoluulot rapisivat
Parhaan lähdön viime vuoden kotimaisista elokuvista sai Pamela Tolan ohjaama ja käsikirjoittama Teräsleidit, josta tuli vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Se tuli ensi-iltaan heti tammikuun alussa ja keräsi lähes 250 000 katsojaa. Tolan elokuva rikkoi ennakkoluuloja elokuva-alalla, sillä Teräsleidit on rakennettu kolmen ikääntyneen naisen varaan. Päärooleissa nähdään Seela Sella, 84, Saara Pakkasvirta, 82 ja Leena Uotila, 73. On hyvin mahdollista, että samoja nimiä nähdään Jussi-ehdokkaissa.
Viime vuonna levitykseen tuli myös kaksi muuta naisista kertovaa elokuvaa, nimittäin Helene Schjerfbeckistä ja Tove Janssonista kertova elokuvat.
Sekä ohjaaja Antti J Jokisen Helene että ohjaaja Zaida Bergrothin Tove menestyivät hyvin elokuvateattereissa, ja Bergrothin toistaiseksi paras elokuva olisi noussut todennäköisesti heittämällä viime vuoden katsotuimpien elokuvien kärkeen, elleivät koronarajoitukset olisi hiekoittaneet sen tietä. Toven menestyksestä tekee erityisen se, että elokuva on näytelty ruotsiksi.
Voi hyvin olla, että Helenen ja Toven pääosanesittäjät, Laura Birn ja Alma Pöysti, joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan parhaan naispääosan Jussista. Bergroth puolestaan voi hyvin olla ehdolla parhaaksi ohjaajaksi Tove-elokuvallaan.
Ohjaajilla kova kisa keskenään
Klaus Härö on varma elokuvantekijä, jonka aiheiden humaani käsittelytapa kiinnostaa katsojia. Härön omaelämäkerrallinen draamakomedia Elämää kuoleman jälkeen jäi jyrän alle, kun koronarajoitukset sulkivat teatterit hetimmiten ensi-illan jälkeen. Voi vain kuvitella, millaiset paineet tuotantoyhtiössä on, kun katsojia kertyi vain alle 30 000. Elokuvatuotantoyhtiöt saavat pääosan tuloistaan pääsylipuista. Härön elokuva voi hyvin nousta kisaamaan Jusseista. Samoin kuin Jenni Toivoniemen ohjaama Seurapeli.
Vuoden yllättäjäksi voi nousta suomalais-iranilaisen Hamy Ramezanin ensimmäinen pitkä elokuva Ensilumi. Odotukset sen suhteen olivat korkealla, ja on kiinnostavaa nähdä, miten Jussi-esiraati arvottaa Ramezanin elokuvan.
Parhaan dokumenttielokuvan sarja on tänä vuonna erityisen jännittävä. Ehdokkaiksi nousevat todennäköisesti sekä Sadri Cetinkayan ja Joonas Neuvosen ohjaama, huumehelvetistä kertova Lost Boys sekä Virpi Suutarin hillitty ja tyylikäs Alvar Aallosta kertovadokumenttielokuva Aalto.
Molemmat vetivät hyvin väkeä, ja sen ansiosta taiteenlaji koki elokuvateattereissa renessanssin monen hiljaisen vuoden jälkeen.
Silti on hyvä muistaa, että Jussi-ehdokkuuksia ei jaeta katsojatilastojen vaan taiteellisten ansioiden perusteella.
Jussi-palkinnot jaetaan 16 eri kategoriassa, ja niiden saajat päättää Filmiauran jäsenet suljetulla lippuäänestyksellä. Yhdistykseen kuuluu lähes 500 elokuva-alan ammattilaista.
Jussi-gaalan päivämäärää ei vielä ole julkistettu.
Tove-elokuva ei päässyt jatkoon Oscar-kisassa
Pamela Tola ohjasi roadmovien teräksisistä leideistä (Yle Areena)