Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koronatartunnat nousussa Helsingissä – pormestari Vapaavuoren mukaan satamissa tulisi vaatia todistus testistä, sairastetusta taudista tai rokotuksesta

Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren mukaan testaaminen satamissa muodostuu mahdottomaksi, kun matkustajaliikenne lisääntyy.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoo kaupunkilaisille ja kaupungin työntekijöille koronavirustilanteeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista 11. helmikuuta kello 17 alkaen. Kuvaaja: Ronnie Holmberg / Yle
Nina Svahn
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pitää mahdottomana kaikkien ulkomailta Suomeen saapuvien testaamista rajalla.

Rajanylityspaikat ovat kriitisessä asemassa koronakriisin hallinnassa erityisesti nyt, kun muuntovirusta on liikkeellä.

Helsingissä on kolme satamaa sekä pääkaupunkiseudulla sijaitsee myös Helsinki-Vantaan lentoasema.

  • Voit katsoa pormestari Jan Vapaavuoren infon klikkaamalla pääkuvaa

Vapaavuoren mukaan on tärkeää, että ulkomailta Suomeen tulevat testataan ja he jäävät omaehtoiseen karanteeniin.

– Sen sijaan ei ole järkevää, että meidän tulee tarjota testit juuri rajalla kaikille Suomeen pyrkijöille. Se vaatii valtavan määrän sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilökuntaa, jota tarvitaan koronakriisinhoidon muihin kriittisiin tehtäviin.

Vapaavuoren mukaan henkilöstöä tarvitaan erityisesti tartuntojen jäljitykseen ja koronarokotuksiin.

Henkilöstötarvetta ei kyetä paikaamaan ostamaan palveluja yksityisiltä, joten Vapaavuori pitää ensiarvoisen tärkeänä, että Suomeen saapuvien matkustajien määrä pysyy vähäisenä.

– Kasvavia matkustajamääriä on fyysisesti mahdotonta testata satamissa.

Vapaavuori sanoo, että sisäministeriön tulisi jatkaa linjaa, jossa tiukat maahantuloedellytykset jatkuisivat ainakin vielä maaliskuun ajan.

– Yhteistyötä Viron kanssa tarvitaan, että työvoiman liikkuvuus voisi toimia turvallisesti jatkossa.

Vapaavuoren mielestä Suomen tulisi vaatia tuoretta koronatestiä maahantulon ehtona.

Tilanne Helsingin satamissa kestämätön, kun matkustajamäärä nousee

Pormestari Vapaavuori alleviivaa erityisesti Helsingin satamien merkitystä rajanylityspaikkoina.

Hänen mukaansa testaaminen satamissa muodostuu mahdottomaksi, kun matkustajaliikenne lisääntyy.

Tällä hetkellä satamissa on työskentelee noin sata Helsingin kaupungin ja HUSin työntekijää, kun todellinen tarve olisi noin 130.

Helsinki ehdottaa uutta toimintamallia terveysturvallisuuden lisäämiseksi satamissa.

Vapaavuoren mukaan tulijoiden määrä on pidettävä rajaliikenteesä mahdollisimman alhaisena kriisin akuutin vaiheen ajan.

Maahantulon edellytyksenä tulisi vaatia todistusta sairastetusta taudista, rokotuksesta tai tuoreesta testistä.

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi antaa vastaava suositus ennakkotestin vaatimisesta kuin lentoyhtiöille on annettu, Jan Vapaavuori sanoo.

Lisäksi hän ehdottaa, että satamaan saapuvilla matkustajilla tulisi olla varattuna Finentryn kautta toinen testiaika kolmen vuorokauden sisällä maahantulosta, jos maassa oleskelu kestää tätä kauemmin.

Baareihin ja ravintoloihin jäljitetyt tartunnat ovat lisääntyneet Helsingissä

Pormestari Jan Vapaavuorikertoo, että baareihin ja ravintoloihin jäljitetyt tarttunnat ovat olleet kasvussa Helsingissä.

– 30. tammikuuta kymmenellä Pataässä-karaokebaarissa iltaa viettäneellä on myöhemmin todettu koronavirustartunta, Vapaavuori sanoo.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että baarit ja ravintolat noudattavat määräyksiä. Kuluvan vuoden aikana tarkastuksia on tehty noin sataan ravintolaan pääkaupunkiseudulla.

– Tarkastuksia tehdään epäkohtailmoitusten perusteella. Tämä tarkoittaa, että asiakkailta on tullut ilmoituksia siitä, ettei koronarajoituksia olisi noudatettu Vapaavuori sanoo.

Aluehallintoviraston mukaan asiat ovat olleet ravintoloissa pääosin kunnossa, mutta määräyksiä ja ohjeita on annettu asiakkaiden sijoittelusta ja puutteellisista etäisyyksistä.

Vapaavuori: Tartunnat Helsingissä kasvussa, viruksen ilmaantuvuusluku maan toiseksi korkein

Pormestari Jan Vapaavuori kertoo, että uusien koronavirustartuntojen määrä on Helsingissä hitaassa, mutta tasaisessa nousussa.

Helsingissä viruksen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 201 tapausta 100 000 asukasta viimeisten kahden viikon aikana.

Vapaavuori arvioi, että luku on maan toiseksi korkein. Vantaalla vastaava luku on 254/ 100 000 asukasta, Turussa 163/ 100 000 asukasta, Espoossa 156/ 100 000.

Helsingissä uusia koronavirustartuntoja on viimeisen viikon aikan todettu 688. Edeltävällä viikolla tartuntoja todettiin 570 ja sitä edeltävällä 536.

Muuntovirustapauksia, jotka ovat Iso-Britanniasta on Helsingissä todettu 82 ja Etelä-Afrikan muunnosta neljä tapausta.

Sairaalahoidon ja tehohoidon tarve ei ole kasvanut, jopa hieman laskenut, Vapaavuori sanoo.

Helsingissä on jälleen hakeuduttu paremmin testeihin kuin vuodenvaihteessa.

Rokottaminen edennyt Helsingissä

Helsingissä koronarokotuksia on järjestetty toistaiseksi Myllypurossa, Malmilla ja Jätkäsaaressa. Ensi viikosta alkaen rokotuksia annetaan myös Messukeskuksessa.

Ympärivuorokautisten hoivakotien asukkaista ja henkilöstöstä on rokotettu 84 prosenttia.

Ensi maanantaina ajanvaraus rokotukseen avautuu 65–69-vuotiaille, joilla on sairautensa vuoksi altistus sairastus koronaviruksen aiheuttamaan vakavaan tautimuotoon.

– Pelkästään ensi viikolla Helsingissä annetaan 10 000 rokotusta, Vapaavuori sanoo.

Kartta näyttää tartunnat Helsingissä alueittain

Tuore kartta (10.2.2021) näyttää koronavirustartunnan saaneet Helsingissä alueittain. Tällä hetkellä tartunnat painottuvat hieman itäiseen Helsinkiin.

Eniten uusia tartuntoja 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana on ollut Itä-Pasilassa.

Alla olevasta kartasta voi puolestaan katsoa, miten tartuntamäärät ovat vaihdelleet alueittain Helsingissä.

Suosittelemme