Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kirsi Piha valittiin kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä

Helsingin kokoomuksen ylimääräinen piirikokous vahvisti pormestariehdokkuuden.

Kokoomuksen Kirsi Piha valokuvattiin Kirjailijanpuistossa Töölössä helmikuun 2021 alussa.
Kirsi Piha on johdon konsultti ja viestintäalan yrittäjä. Kuva: Silja Viitala / Yle
Pilvi Pitkäranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Johdon konsultti ja viestintäalan yrittäjä Kirsi Piha on valittu kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä. Valinnan teki tänään Helsingin kokoomuksen piirikokous.

Piirihallitus esitti Pihaa yksimielisesti ehdokkaaksi. Hänen lisäkseen puolueen pormestariehdokkuutta tavoitteli myös kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Wille Rydman. Piirikokouksen äänestyksessä Piha voitti Rydmanin äänin 67–34.

– Olemme äärettömän iloisia saadessamme pormestariehdokkaaksemme Kirsin. Hän on kotikaupunkiaan rakastava helsinkiläinen ja haluaa vilpittömästi kaupunkilaisten parasta. Hänellä on ammattitaitoa ja visioita johtaa sekä kehittää kaupunkiamme. Lisäksi meillä on kokonaisuudessaan erittäin vahva ja monipuolinen ehdokaslista tuleviin vaaleihin, Helsingin kokoomuksen piirihallituksen puheenjohtaja Maarit Vierunen toteaa tiedotteessa.

Lue myös:

Ylen kysely: Kirsi Piha on Helsingin kokoomusvaikuttajien ykkössuosikki pormestariehdokkaaksi – moni jättää vielä kertomatta, ketä kannattaa

Helsingin piiri esittää kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Kirsi Pihaa – kuntavaaleista tulossa jännitysnäytelmä

Pyysimme pormestariehdokkaita esittelemään lempipaikkansa Helsingissä – se kertoo heistä jotain oleellista

Suosittelemme sinulle