Kulttuurin kuluttajilta, erityisesti suurkuluttajilta, alkaa turnauskunto hiipua. Yhä useammissa puheenvuoroissa on hämmästelty sitä, että kylpylät ja karaokebaarit ovat auki, mutta jos kapakassa on pianisti, muuttuu se vaaralliseksi yleisötilaisuudeksi.
Viime viikolla lavarunoilija Samppa Varis tiivisti monen kulttuuria kuluttavan ja tekevän tunnot Ylen jutussa. Artikkelin lopussa kysyimme suomalaisilta, miten korona on vaikuttanut heidän tapaansa käyttää kulttuuripalveluja, onko muutos pysyvä ja mitä he odottavat ajalta, jolloin rajoitukset puretaan. Saimme kyselyyn 200 vastausta kolmessa päivässä.
Ei voi osallistua, jos ei järjestetä
Lähes kaikki joukkoistukseen osallistuneet kertoivat, että heidän käyntinsä kulttuuritapahtumissa ja museoissa ovat koronavuoden kuluessa joko vähentyneet merkittävästi tai loppuneet kuin seinään.
Se, joka kävi tapahtumissa ennen koronaa muutaman kerran vuodessa, ei ole käynyt korona-aikana senkään vertaa, ja aikaisemmin viikoittain rientoihin osallistunut on käynyt pari kertaa jossain.
Päällimmäinen syy siihen, että tapahtumissa ei käydä entiseen malliin, on ilmeinen: niitä ei ole. Museoihin ei juuri pääse, keikkoja ei järjestetä.
Näin eräs vastaaja selosti muutoksia tavoissaan kuluttaa kulttuuria:
“Olen muuttunut kulttuurin suurkuluttajasta nollakuluttajaksi. Aikaisemmin seurasin teatterimaailmaa tiiviisti ja tiesin, mitä menee missäkin. Vähintään kerran vuodessa kävimme teatterimatkalla Lontoossa. No nyt ei ole ollut teatteri tai Lontoo mielessä. “
Seuraavaksi tärkein syy kotiin jäämiselle oli kyselyssä huoli terveydestä ja tartuntavaarasta. Moni kertoi kuuluvansa riskiryhmään ja odottavansa, kunnes riittävä rokotekattavuus on varmasti saavutettu.
“Kuulun riskiryhmään. En halua kuolla koronaan, sillä vainajana minusta ei ole mihinkään, ei varsinkaan kulttuurinkuluttajaksi. Teatteriesitykset, konsertit ja näyttelyt saavat siis odottaa kesää tai syksyä, mutta kun olen rokotettu ja tilanne on turvallinen, niin varmasti ahmin mieheni kanssa kulttuuria parin vuoden edestä!!”
“Luultavasti jää pysyväksi jonkinlainen varovaisuus ja turvallisesti järjestettyjen tilaisuuksien suosiminen.”
Muutaman vastaajan mielestä kulttuuri ylipäätään on eliitin joutavaa puuhastelua ja turhaa maailmanlaajuisen katastrofin aikana.
“Kulttuurilla ei ole mitään merkitystä kuolemantautiin nähden!! Haloo?”
Osa vastanneista kertoi, että koronan takia oma toimeentulo on niin tiukassa, että ei ole enää varaa käydä missään. Vastaajien joukkoon mahtui myös ainakin yksi anarkisti: kun ei ole luvallisia tapahtumia, osallistuu hän luvattomiin:
“Järjestetyt reivit vaihtuneet ug-tapahtumiin.”
Striimi ei korvaa liveä
Kulttuuria kulutettiin ennen yhdessä, mutta nyt yksin. Moni katsoo itsekseen kotona tv-sarjoja, kuuntelee musiikkia ja lukee. Liveä se ei kuitenkaan korvaa, ei ainakaan valtaosalle vastaajista.
Etenkin ne, jotka ennen koronaa osallistuivat kulttuuritapahtumiin viikoittain, ovat koittaneet paikata vajetta striimatuilla tapahtumilla. Osa katsoo striimejä tukeakseen taiteilijoita, osa siksi, että juuri muuta ei nyt ole.
“Helpottavat hivenen omaa oloa sekä voin tällä tavoin tukea taiteilijoita.”
Joillakin into tietokoneen näytön tuijotteluun loppui jo ajat sitten.
“Aluksi katsoin, sitten apatia viime syksynä iski. En enää pystynyt nauttimaan virtuaalilähetyksistä.”
Muutama vastaaja arveli kuluttavansa kulttuuria verkon välityksellä entistä enemmän myös koronan jälkeen, ei välttämättä korvaavana toimintana, mutta ainakin täydentävänä. He arvostavat sitä, että tapahtuma ei ole sidottu tiettyyn paikkaan tai kellonaikaan.
“Ne laajentavat osallistumismahdollisuutta esimerkiksi maantieteellisesti. Jos tapahtumasta on saatavissa tallenne, pystyy tallenteen avulla osallistumaan, vaikka alkuperäinen ajankohta ei olisi ollut itselle sopiva.”
“Kyllä katson niitä ja haluan myös maksaa niistä. Ei maakunnasta lähdetä noin vain konserttiin tai teatteriin Helsinkiin. Kallista ja aikaa vievää.”
Tanssiharrastus katkolla, kutsumus hyllyllä
Ylen kyselyn perusteella ammattilaiset kaipaavat takaisin töihin jo pelkästään toimeentulonsakin takia.
“Olen viulisti/alttoviulisti ja odotan kovasti, että saan tehdä tätä työtä, mihin olen opiskellut 7-vuotiaasta lähtien. Opettelin 4-vuotiaana itsekseni nuotit. Musiikki on mun kutsumus.”
Muut kuin kulttuurista leipänsä saavat sen sijaan eivät ikävöi ainoastaan pääsyä katsomoihin ja museoiden saleihin, vaan myös omiin harrastuksiinsa: tanssitunneille, kansalaisopistojen maalauspiireihin ja teatteriporukan treeneihin.
“Olen kansalaisopiston aikuisten taiteen perusopetuksessa kolmatta vuotta. Ja kyllä, lasken myös sen kulttuuripalveluksi, vaikkemme olekaan suuria taiteilijoita, vaan paremminkin opimme tietämään taiteesta perusasioita.”
“Olen harrastanut lavatansseja 40 vuotta. Noin 50-70 kertaa vuodessa. Käytännössä kaikki loppunut. “
Jotkut kuvailivat sekä henkisen että fyysisen hyvinvointinsa selvästi kärsineen tilanteesta. Elämyksiä kaipasivat kipeästi myös ne vastaajat, jotka kertoivat käyvänsä ilman pandemiaakin vain muutaman kerran vuodessa esimerkiksi näyttelyssä.
“Kunto on huonontunut tauon aikana. En usko enää koronan jälkeen pystyväni samaan tahtiin. Tanssi on pitänyt minut erittäin hyvässä kunnossa aina. Koronan aikana kunto on romahtanut, myös sosiaaliset kontaktit ovat kadonneet.”
“Kaikki tuntuu romahtaneen, mieli on lähes jatkuvasti raskas.”
Muutos on raju, mutta tuskin pysyvä
Lähes poikkeuksetta kyselyyn vastanneet kertoivat osallistuvansa taas tapahtumiin ja menevänsä museoihin heti, kun se on rajoitusten puolesta mahdollista ja varmasti turvallista.
Osa arvelee osallistuvansa jatkossa kulttuurielämään jopa enemmän kuin ennen koronaa. Syiksi he kertoivat muun muassa kasvaneen arvostuksen sitä kohtaan, mitä ovat menettäneet ja halun tukea kovia kokeneita taiteilijoita.
“Olen jo kurkkuani myöten täynnä somea ja suoratoistoa, alan taatusti käydä enemmän tapahtumissa.”
Se, muuttiko korona maailmaa pysyvästi, kuitenkin huolestuttaa.
Jotkut arvelevat, että pelko mahdollisesta tartunnasta säilyy vielä sen jälkeenkin, kun rajoituksia puretaan. Toiset taas pohtivat, että virusten aiheuttaman takia entinen normaali on ikuisesti mennyttä.
“Optimistina uskon, että tauti voitetaan ainakin osittain, mutta ikuisen varovaisuuden tunteen se jättää. Ja kenties maskikäytännön ym turvatoimet vielä pitkään.”
“En jaksa oikeastaan enää odottaa mitään. Maalitolppia siirretään aina kun toivo herää normaaliin palaamisesta.”
“Vastuullisuuta, ei käyttäydytä niin että voidaan palata ''normaaliin'', jos on mahdollisuutta, että korona tai muu virus on vielä keskuudessamme. Katse horisonttiin ja mukaudutaan uuteen maailmaan.”
Odotukset tulevaa kohtaan ovat korkealla. Joku ikävöi sitä, että saa matkustaa vieraisiin kaupunkeihin, toinen sitä, että on hyvä syy laittautua.
“Odotan pukeutumista paremmin, ruumiillisuuden palaamista virtuaalisen kuivuuden jälkeen.”
Eniten kaivataan elämyksiä, vapautta ja yhteisöllisyyden tunnetta.
“Konsertteja! Monta viikossa! Museoon joka päivä! Teatteriin joka toinen viikko! Kahvilatunnelmia kokemusten jälkeen! Leijumista siinä onnessa, että kulttuuri on vielä olemassa!”
“Myös ihan perustapahtumia aina hernekeiton tarjoilu -laskiaisriehoista isoihin markkinoihin. Huomaa, miten ne pienetkin jutut ovat olleet "isoja juttuja". “
“Tanssimista ystävien keikoilla, vieraiden ihmisten hikeä omalla iholla. Upeita taidenäyttelyitä, intiimejä runokeikkoja, tuhannen ihmisen reivejä.”
Lue lisää:
