Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Katso video: Kreikassa rankimmat lumisateet yli vuosikymmeneen – Ateena sai harvinaisen lumipeitteen

Myös Yhdysvalloissa on sinnitelty poikkeuksellisen kylmässä talvisäässä.

Poikkeuksellinen lumisade peitti Ateenan
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Kreikka on saanut rankimmat lumisateensa yli vuosikymmeneen. Poikkeuksellisen paksu lumikerros peitti myös pääkaupungin Ateenan, jossa se on sotkenut normaalia elämää.

Sää kylmeni viikonloppuna koko maassa ja Pohjois-Kreikassa on mitattu jopa -20 asteen lämpötiloja. Viranomaiset joutuivat sulkemaan joksikin aikaa osia valtateistä.

Ateenassa koronarokotuksia keskeytettiin poikkeuksellisen talvisään takia. Ihmisiä kehotettiin tiistaiaamuna pysyttelemään sisätiloissa erityisesti pääkaupungin pohjois- ja itäosissa. Yksi metrolinja on suljettu ja bussivuoroja peruttu. Kaupungissa on myös kärsitty sähkökatkoista.

Kreikan pohjoisosassa ja vuoristossa lumisade on tavallista, mutta Ateenassa paljon harvinaisempaa.

Kylmän sään on ennustettu jatkuvan keskiviikkoon asti.

Lumen peittämä Akropolis
Lumen peittämä Akropolis Ateenassa. Kuva: Louisa Gouliamaki / EPA

Myös Yhdysvalloissa poikkeuksellisen kylmää

Poikkeuksellisen kylmä talvisää koettelee myös muun muassa Yhdysvaltoja, ja hätätila on julistettu ainakin seitsemässä osavaltiossa: Texasissa, Mississippissä, Kentuckyssä, Kansasissa, Oklahomassa, Oregonissa ja Alabamassa.

Esimerkiksi Dallasissa Texasissa pitäisi tähän aikaan vuodesta olla 15 astetta lämmintä, mutta nyt sää on pakkasella, -14 asteessa.

Lue lisää:

Texasissa on paikoin 18 astetta pakkasta, arktinen napapyörre päästää etelään poikkeuksellisen kylmää ilmaa

Texasilaisia obn kehotettu pysyttelemään mahdollisuuksien mukaan sisällä. Viranomaiset ovat avanneet eri puolille osavaltiota 135 lämmittelykeskusta.

Uutiskanava CNN kertoo, että 154 miljoonaa yhdysvaltalaista, liki puolet maan väestöstä, asuu alueilla, joissa on annettu jonkinasteinen varoitus talvisäästä. Ainakin 15 ihmistä on kuollut viikon aikana säähän liittyen. Miljoonat ihmiset ovat kärsineet sähkökatkoista.

Esimerkiksi Dallasissa on mitattu kovaa pakkasta, vaikka lämpötila on yleensä siellä tähän aiksaan vuodesta reippaasti plussan puolella.

Teksasin pakkaset aiheuttavat myös liikettä öljymarkkinoilla. Maanantaina amerikkalaisen öljybarrelin hinta nousi ensi kertaa yli 60 dollarin sitten viime vuoden tammikuun. Koronapandemia pudotti öljyn hintaa viime vuoden alussa.

Talvimyräköiden ennustetaan jatkuvan yhä.

Suosittelemme sinulle