Luminen talvi on saanut monet kaivelemaan varastojen kätköistä esiin vanhoja talviliikuntavälineitä. Myös Kouvolan Pyöräpajalla on pitänyt kiirettä suksihuollossa.
– Kun lumet ovat tulleet, sen jälkeen on tuotu varmaan saman verran tavaraa kuin koko viime talvena, kertoo suksihuoltovastaava Jouko Haahkola Kouvolan Pyöräpajalta.
Suksihuoltoon on tänä talvena tuotu paljon välineitä, joita ei ole käytetty moneen vuoteen.
– Tulee jopa vanhempia suksia, jotka ovat turvonneet ja pullistelleet ja joita ei kannata laittaa kuntoon. Sitten on semmoista kymmenen vuotta vanhaa kalustoa, jolla on varmaan hiihdetty 5–6 vuotta sitten. Niitä koitetaan elvyttää, sanoo Haahkola.
Voitelu työllistää eniten
Kiivaimman sesongin aikana Haahkolan käsien ja huoltokoneiden läpi kulkee parhaimmillaan reilusti yli 20 suksiparia päivässä.
Suksihuoltoja Haahkola on tehnyt vuodesta 1988. Silloin tulivat käyttöön ensimmäiset Wintersteigerin huoltokoneet.
Haahkolan mukaan aktiivihiihtäjät hiotuttavat paljon suksiaan ja laitattavat suksensa kokonaisvaltaisesti kuntoon. Eniten Haahkolaa työllistää suksien huoltotöissä voitelu.
– Monetkaan ihmiset eivät viitsi kotona lähteä voitelemaan, etenkään kuumavoiteella, kertoo Haahkola.
On myös mahdottomia tapauksia
Mahdottomat suksihuollot Haahkola jättää kuitenkin suosiolla tekemättä.
– Jos suksikalusto näyttää siltä, ettei kannata huoltaa, niin sanotaan asiakkaalle suoraan, että ei muuta kuin suksikauppaan ja uusia suksia hankkimaan, sanoo Haahkola.
Mahdottomia tapauksia ovat hänen mukaansa sellaiset sukset, joiden runko on päässyt vaurioitumaan. Ne joutavat Haahkolan mukaan roskakoriin.
Etenkin puurunkoiset sukset pitää säilyttää suhteellisen viileässä ja kuivassa paikassa. Silloin runko pysyy kunnossa.
– Tämän päivän kisasukset ja muut ovat semmoisia rakenteeltaan, että ne harvoin muuttavat muotoaan ja tapahtuu mitään ihmeellistä, kertoo Haahkola.
Yleisimmät ongelmat suksissa
Listasimme alle suksien yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin. Vinkit antaa kokenut suksihuoltaja Raimo Veini, joka on itsekin hiihtänyt koko ikänsä. Hän on voidellut kuntoilijoiden suksia kahden vuoden ajan vapaaehtoisena Kotkan Ladun Petäjäpirtin suksihuoltotilassa.
1. Sukset ovat vääränlaiset
Veinin mukaan niin perinteisen kuin vapaan tyylin hiihtäjille on tärkeää valita oikeanlainen suksi.
– Se ratkaisee, onko suksessa ongelmia vai eikö siinä ole.
Yleinen virhe on, että ostetaan liian löysät sukset. Tämä johtaa siihen, suksia on vaikea voidella, koska pitoalue laahaa ladun pintaa. Silloin luisto-ominaisuutta on vaikea saada toimimaan.
– Ihmiset menevät helposti markettiin ja katsovat, että tuossa on halvat sukset, näyttäisivät olevan sopivan mittaiset, kertoo Veini.
Ratkaisu:
Veini suosittelee asioimaan erikoisliikkeessä, jossa suksi valitaan henkilön painon mukaan. Näin saa hankittua juuri sopivat sukset.
2. Perusvoitelu on jäänyt tekemättä
Kun sukset on hankittu, niihin tulee Veinin mukaan tehdä perusvoitelu.
– Useimmiten sukset ovat tehtaan jäljiltä voitelemattomia.
Veinillekin tulee usein voideltavaksi suksia, jotka eivät oikein luista.
– Sen tunnistaa siitä, että suksen pohjan luistoalue on harmaa. Se on imenyt likaa pohjakudokseen.
Ratkaisu:
Ensin sukset puhdistetaan ja sen jälkeen laitetaan pohjaan pohjustusparafiini. Se lisää suksen ikää.
– Pohjustusparafiini imeytyy suksen kudokseen, koska suksen pohja on huokoinen, sanoo Veini.
Pohjustusparafiini sulatetaan voiteluraudalla suksen pohjaan luistoalueelle ja annetaan parafiinin imeytyä nimenomaan suksen kudokseen asti. Sen jälkeen parafiini pyritään poistamaan mahdollisimman tarkasti sikliä eli pientä kovaa teräslevyä käyttämällä ja harjaamalla.
– Parafiini ei lähde sieltä kokonaan, vaan nimenomaan imeytyy suksen pohjaan.
3. Suksien pohjat ovat naarmuilla
Jos suksilla hiihtelee huolettomasti tiellä, hiekanmuruset voivat naarmuttaa suksien pohjat.
– Niitä on nyt tässä nähty, kertoo Veini naurahtaen.
Ratkaisu:
Veini kehottaa olemaan hiihtämättä parkkipaikalla ja tiellä. Sukset tulee laittaa jalkaan vasta ladulla.
– Jos on tienylityksiä, niin kävelkää sen tien yli. Älkää luistattako siinä suksea, koska siellä on aina hiekkaa tiellä, sanoo Veini.
Naarmut ovat useimmiten pitkittäissuuntaisia, jolloin ne eivät Veinin mukaan aiheuta tavalliselle kuntoilijalle merkittävää haittaa suksen luistoon.
– Luistoalue ei enää toimi, jos siinä on kauheasti naarmuja. Ideana suksen luistossa on, että kun lumen pintaan tulee painetta, lumikide pikkuisen sulaa ja muodostaa pienen vesipatjan, jonka varassa suksi liukuu, kertoo Veini.
Röpelöinen suksen pinta ei toimi ihan niin kuin pitäisi, mutta suksen voitelulla voi pelastaa paljon.
Jos suksilla on kuitenkin jo ehditty hiihdellä kovin railakkaasti pitkin hiekkaisia pientareita, niin sukset voi myös hiotuttaa parempaan kuntoon suksihuoltoliikkeessä.
– Niin kauan aikaa kuin olas on selkeästi näkyvissä, voi hioa, sanoo Veini.
Olas on keskellä suksen pohjaa menevä ura.
– Aika syviäkin uria voi siellä sitten tasoitella.
Kun pohjustus on kunnossa, pääsee perusvoitelemaan
Kun suksen pohjustusparafiini on jo valmiiksi kunnossa, sukselle pystyy tekemään perusvoitelun. Vapaan tyylin suksia voidellessa Veinillä menee tunti, perinteisissä puolitoista tuntia.
Silloin Veini laittaa suksen pohjaan muutaman kerroksen perusvoidetta ja pintaan pari kerrosta kelivoidetta. Jos muita toiveita ei ole, Veini laittaa kelivoiteeksi 1–5 pakkasasteelle tehtyä voidetta.
– Ohjeistan asiakkaita, että jos tulee ongelmia sen kanssa, ostakaa pikapitoa ja laittakaa sitä tekemäni perusvoitelun päälle, niin sillä saatte korjattua kelinmukaisen voitelun, kertoo Veini.
Nylonharjalla luistopinnat puhtaiksi
Veinin mukaan hiihto on parhaimmillaan silloin, kun suksi luistaa ja pitää. Pito vaihtelee aina sen mukaan, miten keli vaihtelee. Luisto on sen sijaan pysyvämpi ominaisuus.
– Yleensä luisto saadaan kuntoilijoille riittäväksi niin, että tehdään sinne se ihan perusluisto, sanoo Veini.
Luiston optimoinnissa Veini suosittelee käyttämään pikaluistovoidetta tai vähintään hankkimaan nylonharjan, jolla harjaa suksen pohjan aina silloin, kun se näyttää harmaalta.
– Silloin saa luistopinnat puhtaaksi ja pääsee jälleen nauttimaan luistosta.
Karvapohjasukset toimivat hyvin pakkasella
Veinille tulee paljon kysymyksiä karvapohjasuksista, joita hän on myös monille suositellut.
– Monihan ei tykkää pitovoitelusta, kertoo Veini.
Peruskuntoilijat arvostavat Veinin mukaan seinäpitoa eli kun potkaisee taaksepäin, pito on kuin seinä. Silloin pystyy hiihtämään helposti. Karvapohjasuksilla tällainen pito on helppo saada ilman pitovoitelua.
– Se karva on nimenomaan se pito.
Kun Veinille tuodaan voideltavaksi karvapohjasukset, hän tekee niihin luistopinnat ja puhdistaa karvapohjan. Karvapohjasukset toimivat Veinin mukaan hyvin pakkaskelillä, mutta nollakelillä eivät niinkään.