Työtuomioistuin on todennut Oulussa kaupungin ulkoistuksia vastaan järjestetyt lakot laittomiksi. Ammattiliitot järjestivät viime syksynä kaksi lakkoa vastustaakseen kolmeen toimintoon kohdistuneita järjestelyjä.
Työtuomioistuin näki, että ammattijärjestöt olivat rikkoneet lakkojen aikana työrauhavelvollisuutta sekä valvontavelvollisuutta.
Työrauhavelvollisuutta rikkoivat Oulun kunta-alan yhteisjärjestö JHL ja Jyty Pohjois-Pohjanmaa. Valvontavelvollisuuden rikkomisesta tuomio tuli kolmeen liittoon, jotka ovat Hyvinvointialojen liitto JHL, Ammattiliitto Jyty ja Julkisen alan unioni JAU.
Järjestöt tuomittiin maksamaan hyvityssakkoja kunnalliselle työmarkkinalaitokselle ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Jyty:n Pohjois-Suomen alueasiamies Jarmo Raappana ei yllättynyt työtuomioistuimen päätöksestä, koska syksyllä oli reagoitava voimakkaasti Oulun ulkoistusaikeisiin.
– Osasimme tätä odottaa, mutta pyrimme syksyllä puuttumaan kaupungin työehtoshoppailuun ja vaikuttamaan valtuuston päätöksiin ulkoistuksista. Emme siinä onnistuneet, ja nyt etenemme valtuuston päätöksen mukaisesti, alueasiamies Raappana toteaa.
Lakkoihin liittyen oli kaikkiaan jätetty neljä kannetta, joista työtuomioistuin antoi tuomionsa maanantaina. Oulun kaupunki ja Kunnallinen työmarkkinalaitos ovat tyytyväisiä ratkaisuun.
Oulun kaupungin henkilöstöjohtaja Ville Urponen muistuttaa kunta-alalla voimassa olevista työ- ja virkaehtosopimuksista.
– Työtaistelutoimet ovat laittomia, silloin kun työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa. Ammattijärjestöjen pitää osaltansa noudattaa työrauhavelvoitetta, eli työnjohto-oikeuden piirissä olevien asioiden tekemiseen työpaikoilla pitää osallistua.
Lue myös: