Rotta on sitkeä eläin, se on pakko myöntää.
Leuto talvi vuosi sitten lisäsi rottakantaa kaupungeissa riesaksi asti. Nyt Suomessa on eletty paukkupakkasten aikaa, mutta rotta on silti pitänyt pintansa.
– Ilmoituksia rottahavainnoista on tullut tänä talvena Tampereen ympäristöterveysyksikköön edeltäviä vuosia runsaammin, terveystarkastaja Matti Naukkarinen Tampereen kaupungin ympäristöterveysyksiköstä sanoo.
Tampereen kaupunki tiedotti rottien ennaltaehkäisystä keskiviikkona.
Sama ongelma on Turussa ja Helsingissä, selviää Ylen nopeasta kyselystä.
– Rotanmyrkyn saanti on vaikeaa, sen osto kun vaatii kasvinsuojelututkinnon, Turun kaupungin terveystarkastaja Markku Rohunen selittää.
Tukesin mukaan ammattikäyttöön tarkoitettuja jyrsijämyrkkyjä saa käyttää kasvinsuojelututkinnolla vain omaan maataloustoimintaan, kuten kemikaalilaissa on sanottu.
Pakkanen voi romahduttaa kannan
Rotat voivat saastuttaa elintarvikkeita, levittää tarttuvia tauteja ja tuhota rakennusten rakenteita. Siksi niiden ennaltaehkäisy on tärkeää.
Rottia esiintyy kaikkialla asutuilla alueilla. Rottien esiintyminen pihalla johtuu yleensä jätehuoltoon liittyvistä ongelmista. Myös erilaiset maankaivuutyöt saattavat saada rotat liikkeelle.
– Eniten havaintoja tehdään alueilla, joilla rottien pesimäalueet ovat joutuneet kaivuu- ja purkutöiden kohteiksi, Naukkarinen sanoo.
Kylmänä talvena rottakanta voi romahtaa.
– Tämä talvi on ollut rotille ankara. Ravinnon loppuessa ne etsiytyvät lintujen ruokintapaikoille, Naukkarinen sanoo.
Tutkijatohtori Tuomas Aivelo on tutkinut useita vuosia kaupunkirottia Helsingin yliopiston projektissa. Myös hän ennakoi, että kylmä talvi romahduttaa rottakannat.
– Rotat eivät saa käytännössä nyt luonnosta ravintoa. Ne ovat hyvin riippuvaisia ihmisten jätteistä.
Mitä enemmän lunta, mitä enemmän pakkasta ja mitä pidempään talvi kestää, sitä vähemmän keväällä on rottia. Koronan aikana moni ravintola on ollut kiinni, mikä on vaikuttanut myös rottien eloon.
– Rottakannat ovat siirtyneet alueille, joissa niitä ei aiemmin ehkä ollut.
Rotta on tajuttoman fiksu ja utelias eläin. Rotat selviytyvät ihan hyvin, vaikka on pakkasta ja ihmiset yrittävät tappaa sen.
Tuomas Aivelo
Rotta on silti sitkeä eläin ja Aivelo on nähnyt esimerkiksi Helsingin Kalliossa rottien jälkiä.
– Jos nyt estetään pääsy jätteisiin ja viemäreihin, se on luonnollinen tapa pienentää rottakantaa.
Mistä jäljet tunnistaa?
Rotat ovat yleensä liikkeellä pimeällä ja lumen ansiosta ne on helppo havaita. Rotan jäljet tunnistaa hännän lumeen jättämistä viivakuvioista.
– Rottien kolot ovat halkaisijaltaan jopa kymmensenttisiä. Niiden jätökset ovat tummanruskeita ja päistä suippoja jopa 15 millimetriä pitkiä pötköjä, Naukkarinen kertoo.
Miten voi ennaltaehkäistä?
Tärkeintä on varmistaa, ettei rotille ole ravintoa tai suojaa tarjolla. Esimerkiksi maahan tippuneet ylimääräiset linnunruoat tai omenat tulee poistaa. Jäteastioiden on oltava ehjiä ja niiden kansien tulee olla aina suljettuina.
Romu- tai lautakasat voivat toimia rottien pesimäpaikkoina, eli ne kannattaa siivota pois ja estää pääsy varastoihin.
– Lintujen ruokinta on suositeltavaa lopettaa alueella, jossa rottia on havaittu, Naukkarinen sanoo.
Terveydensuojelulain mukaan kiinteistön haltija on tarvittaessa velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin rottien, hiirien ja muiden haittaeläinten hävittämiseksi kiinteistöltä.
– Mikäli rottia on havaittu usein tietyllä alueella, kannattaa sopia yhteisistä torjuntatoimenpiteistä naapureiden kanssa, opastaa Matti Naukkarinen.
Tarvittaessa rottia voidaan hävittää loukuttamalla. Loukkuja myydään esimerkiksi rautakaupoissa, tavarataloissa ja puutarhamyymälöissä. Loukkuja tulee käyttää valmistajan ohjeiden mukaisesti.
Rotantorjuntaan tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myynti yksityishenkilöille päättyi 2018. Tarvittaessa torjuntaan voi hankkia myös ammattilaisen apua.
Rotat herättävät tunteita
Harvaan eläimeen liittyy samanlaisia tunteita kuin rottaan.
– Rotta on tajuttoman fiksu ja utelias eläin. Rotat selviytyvät ihan hyvin, vaikka on pakkasta ja ihmiset yrittävät tappaa sen, Tuomas Aivelo sanoo.
Aivelo on huomannut, että tunne riippuu tutkijallakin paljon siitä, missä rotan näkee.
– Rotta loukossa näyttää erittäin söpöltä ja mukavalta. Jos sen näkee jäteastiassa, se puistattaa. Monella on rottia myös lemmikkeinä. Ihmisten suhde rottiin ei ole pelkästään negatiivinen, Aivelo sanoo.
Aivelon mukaan kukaan ei tiedä, paljonko rottia on esimerkiksi Helsingissä. Joskus määränä on pidetty jopa puolta miljoonaa, mutta tutkijatohtori pitää tätä ylimitoitettuna arviona.
– Valistunut veikkaukseni on viisinumeroinen luku, mutta määrä vaihtelee paljon vuoden aikana. Suurimmillaan kanta on syksyllä.
Voit keskustella aiheesta 19.2.2021 kello 22 asti.
Lisätty 18.2. kello 12.15 lause Tukesin mukaan ammattikäyttöön tarkoitettuja jyrsijämyrkkyjä saa käyttää vain omaan maataloustoimintaan, kuten kemikaalilaissa on sanottu.