“Nyt taitaa pastorilla ottaa mielenterveyden päälle.”
Kommentti kuuluu suoritusta seuraavasta joukosta, mutta Salla Romo tietää kyllä, kuka sen huikkasi. 110 kiloa painava pyöreä kivi on juuri lipsahtanut käsistä ja mäjähtänyt maahan voimailuharjoituksissa.
Taitaa. Pastorilla. Ottaa. Mielenterveyden. Päälle.
Romo kiroaa mielessään. Sitten hän tarttuu viisi kiloa painavampaan, 115-kiloiseen kiveen ja nostaa sen ilmaan. Kivi pysyy sylissä ja Romo kyörää sen telineen päälle.
Hän karjaisee ja tuulettaa. Huutelija, treenikaveri Mika Törrö, hurraa mukana.
Ystävä on se, joka osaa kettuilla oikeassa paikassa.
Kaksi pääruokaa, sitten treeneihin
Suomen vahvin mies ja Suomen vahvin nainen vuosimallia 2020 syövät lounasta kreikkalaisessa ravintolassa Joensuussa. Kana-annos on runsas. Romo ja Törrö tilaavat vielä toiset pääruoat. Lounaan voimin jaksaa tehdä kevyen treenin, mutta sitten on jo kiire välipalalle.
Parivaljakko on pysäyttävä näky. Elopainoa on yhteensä 300 kiloa ja penkistä nousee niin paljon, ettei näppäimistössä riitä numeroita kertomaan lukemaa.
Romo ja Törrö vaikuttavat siltä kuin olisivat tunteneet toisensa iät ja ajat. Ystävyys on kuitenkin vain parin vuoden mittainen. Ja paperilla se kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä: entinen linnakundi ja keskiluokkainen perheenäiti. Koulupudokas ja teologian maisteri. Alkoholisti ja pappi.
Mutta tosiasiassa Romoa ja Törröä yhdistää muukin kuin poikkeuksellisen suuri koko. Heillä on yhteinen pelastaja. Se on rauta. Tai kun paikalla on kerran pappi, muotoillaan asia näin: rauta on antanut heille armon.
Friikkisirkus kiehtoo yhä
Armo ei ole ensimmäinen sana, joka lajista tulee mieleen. Voimamiesurheilu on se älyvapaa laji, jossa jättiläisen kokoiset lihaskimput kiskovat rekkaa kasvot sinisinä ja otsasuoni repeämispisteessä.
Laji kehitettiin Amerikassa 1970-luvulla. Ajatuksena oli testata voiman kaikkia ilmenemismuotoja, ei pelkästään perinteistä painonnostosta tuttua maksimivoimaa.
Suomeen voimamiesurheilu tuli 1980-luvulla. Moni muistaa lajin ikonin, islantilaisen Jón Páll Sigmarssonin. Karjahteleva lihaskasa voitti neljä kertaa maailman vahvimman miehen tittelin ja vieraili Suomessa usein.
Sigmarsson kuoli vain 32-vuotiaana sairauskohtaukseen – punttisalilla maastavetoa tehdessään. Sitä ennen teini-ikäinen Mika Törrö ehti kätellä idolinsa Joensuun torilla joskus 1990-luvun alussa.
– Voimamiesurheilu on friikkisirkus, joka kiehtoo ihmisiä yhä. Moni haluaa tulla katsomaan kisoihin meitä monstereita, Törrö sanoo.
Hän on voimamiehissäkin suurimmasta päästä. Pituutta on 205 senttiä ja painoa lähemmäs 180 kiloa. Treenipäivinä on syötävä 7 000–8 000 kilokaloria eli noin kahdeksan pizzan verran. Onneksi Törröllä on oma lihasponsori, pohjoiskarjalainen lihatuotteita valmistava yritys.
Metsäkone liikkuu paljain käsin
Raaka voima kiehtoo. Voimamieskisoissa lajit vaihtelevat, mutta niiden perusta on fyysisessä työssä. Kilpailijat esimerkiksi viskovat satojen kilojen säkkejä lastauslavalle.
Kiehtovin asetelma on ihminen vastaan kone: kun Mika Törrö veti kisoissa Joensuun torilla paljain käsin metsäkonetta, yleisö huusi hurmoksessa.
Yksittäisellä penkkituloksella ei lajissa pärjää. Tehtävät vaativat räjähtävän voiman lisäksi ketteryyttä ja hapenottokykyä. Karjahtelu ja näyttävät tuuletukset ovat sitä sirkuspuolta. Oikeasti kisasuoritus vaatii rikkumatonta keskittymistä ja huippu-urheilijan elämäntapaa.
Lajilla ei ole puhtoinen maine, mutta kotimaisissa kisoissa osallistujat ovat allekirjoittaneet doping-sopimuksen ja heitä myös testataan. Törrölle kilpailu puhtaana on itsestäänselvyys.
– Dopingin käyttö on sama kuin vetäisin taas kamaa.
Toivoton tapaus katkaisi vankilakierteen
Ennen kuin Mika Törrö lähtee salille, hän valmistaa kotonaan Kontiolahdessa eväät. Riisiä ja jauhelihaa siististi pakasterasiaan. Arjen hallinta on ihme.
Törrö raitistui kuusi vuotta sitten. Ja nyt ei puhuta tissuttelusta, vaan yli parinkymmenen vuoden laitos- ja vankilakierteestä.
10-vuotiaasta alkaen Törrö seilasi psykiatristen osastojen ja koulukotien väliä. Äiti ei pärjännyt poikansa kanssa. Levoton lapsi oli pohjimmiltaan ujo, mutta menetti malttinsa hallitsemattomasti.
Kun ikää tuli lisää, mukaan tulivat päihteet. Sen jälkeen Törrö alkoi vihata ja uhmata kaikkia auktoriteetteja. Väkivaltarikokset veivät vankilaan kerta toisensa jälkeen. Tuomioiden välillä Törrö eli kodittomana päihdeporukoissa. Vankilassa tuli urheiltua, mutta vapaalle päästyä korkki aukesi.
– Elämäntapani oli epäonnistuminen. Olin kasvanut siihen. Loppua kohden mitään tulevaisuutta ei enää ollut, kuolema oli ainoa varteenotettava vaihtoehto, Törrö sanoo.
Pää ohjelmoitiin uudelleen
Sitten tapahtui jotakin, mitä monen raitistuneen on vaikea kuvailla tarkasti. Syttyi sisäinen halu raitistua.
Törrö pääsi vankilasta koevapauteen. Sen hän vietti Kontiolahdella Helppi-yhteisössä. Se on päihdeongelmaisten miesten hoitolaitos, jossa uskotaan rutiineihin ja rautaan.
Helpin väen tuella Törrö opetteli 35-vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässään käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja maksamaan vuokran. Elämänmuutoksen resepti on teoriassa yksinkertainen, mutta käytännössä valovuosien loikka maailmasta toiseen.
– Päihteettömyys on kaiken perusta. Laitoksessa on helppoa olla raitis, mutta todellinen työ alkaa sen ulkopuolella.
Törrö kuvailee raitistumisesta alkanutta elämänmuutostaan pään täydelliseksi uudelleen ohjelmoinniksi. Esiin on tullut ihminen, joka hän kokee aina oikeasti olleensa: herkkä ja rauhallinen jätti, joka ei pelkää näyttää tunteitaan.
Mentorin kanssa maailmalle
Pian raitistumisen jälkeen Törrö törmäsi kuntosalilla voimalajien piireissä pitkään pyörineeseen Ilkka Kinnuseen, joka houkutteli kokeilemaan voimamieslajeja.
Kehitys on ollut huimaa. Törrö on voittanut kolme kertaa peräkkäin Suomen vahvin mies -kisan. Nykyisin Kinnunen on Törrön mentori, joka kulkee mukana kansainvälisissä kisoissa.
– Ilkka tietää, miten lentokentillä toimitaan. Ei tarvitse muuta kuin kulkea perässä, Törrö sanoo.
Mutta kaikkein suurin saavutus on jotakin muuta kuin menestystä kilpaurheilussa. Törrö aloitti vuoden alussa liikuntaneuvojan opinnot.
– Minä opiskelen. Se on uskomatonta, Törrö sanoo.
Hänen elämäntarinansa kerrataan maaliskuun alussa ilmestyvässä kirjassa.
Kevyt viikko, tukissa 120 kiloa
Hanki lihakset! Näin käskee kuntosalin mainoskyltti kadulla. Täältä on turha etsiä spa-osastoa tai lempeitä venyttelytunteja. Teollisuushallin seinät ovat kauttaaltaan mustat, samoin kuntosalilaitteet. Perimmäisessä nurkassa nököttää pitkä rivi 20 ja 50 kilon painokiekkoja. Raskas musiikki pauhaa.
Pohjois-Karjalan voimamiehet ja -naiset ovat löytäneet uuden kotipesän hiljattain avatulta salilta, jossa pystyy tekemään lajinomaista harjoittelua. Se tarkoittaa esimerkiksi satojen kilojen painoisen kelkan vetämistä ja metallisten tukkien nostelua.
Mika Törröllä on meneillään kevyehkö treeniviikko. Sen vuoksi hänen tukissaan on painoa vaatimattomat 120 kiloa.
Ulkopuolista hirvittää, kun Törrö riuhtoo tukkia päänsä yläpuolelle neljän sarjoissa. Hammassuojat on välttämätön varuste. Muuten hän purisi hampaansa kappaleiksi.
Salla Romo on lämmitellyt kyykkysarjalla ja 60-kiloisen säkin kannolla. Sitten hän sitoo paksun hamppuköyden metalliseen kelkkaan ja komentaa Törrön kyytiin.
– Kohta tuntuu siltä, että munuainen tulee takapuolesta ulos, Romo sanoo ja alkaa kiskoa.
Naama vääntyy irvistykseen ja väkivahvan vartalon jokainen lihas anelee armoa. Mutta Romo kiskoo, ja kelkka liikkuu.
Täällä papiltakin saattaa päästä perkele.
Perheelle sopiva, muille liian iso
Tavoitteellinen voimanaisharjoittelu on mullistanut myös Salla Romon elämän. Parin viime vuoden aikana salilla ovat murtuneet ne kahleet jotka juuttuivat teinitytön mieleen yli parikymmentä vuotta sitten.
“Sallalla ne on hartiat kuin venäläisellä painijalla”, päivitteli tuttavaperheen jäsen kahvipöydässä aikoinaan.
“Voi ei, tuo saatanan läski on ihastunut minuun”, huudahti poika yläkoulun käytävällä, kun näki Sallan katseen.
Omalle lapsuudenperheelleen Salla Romo on aina ollut sopivan kokoinen, mutta ympäristölle ei. Ala-asteella ja yläasteen alussa kiusaaminen jätti jäljet, vaikka Romo löysi hyväksyvän yhteisön seurakunnasta. Se johdatti myös ammattiin, papiksi Joensuuhun.
Romo on unelma-ammatissaan ja hänellä on “aivan upea” puoliso ja kaksi lasta. Elämä on ollut onnekasta. Mutta jossakin takaraivossa oma vartalo on ollut taakka ihan viime vuosiin saakka.
Videolla ulkonäkö ei kiinnosta
Iso nainen on yhä vähintään ihmetyksen aihe. Nyt, pienin askelin, asia on muuttumassa.
Maailman vahvin nainen -kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa. Se oli ehkä muutoksen ensimmäisiä alkutahteja. Urheilun puolella voima ja lihas ovat nyt muotia. Isot pakarat ovat ylpeyden aihe.
Yhteiskunnassa on merkkejä, että naisen rooli on murroksessa. Siitä kertovat kehopositiivisuus- ja kehorauhaliikkeet sekä #metoo.
Salla Romo tajusi muutoksen itsessään, kun hän aloitti harjoittelunsa videoinnin.
– Naiset, myös minä, löytävät usein virheitä itsestään valokuvissa. Mutta treenivideoilla ei voisi vähempää kiinnostaa, miltä näytän, Romo sanoo.
Tärkeintä on, mihin keho pystyy. Isosta koosta, 177 sentistä ja 115 kilosta, on pelkkää hyötyä.
– Nyt kilot merkkaavat ainoastaan tangossa. Paino on vain numero muiden joukossa, Romo sanoo.
Itkua kauppakeskuksen lipan alla
On Mika Törrön ansiota, että Salla Romo löysi voimanaislajit. Törrö ja Romo tapasivat ensi kertaa asunnottomien yön kävelykierroksella Joensuussa pari vuotta sitten.
Romo oli paikalla pappina ja Törrö entisenä asunnottomana. Törrö kertoi tarinaansa kauppakeskuksen lipan alla pimeässä syysillassa. Hän liikuttui puhuessaan raitistumisestaan ja siihen liittyvästä kiitollisuudesta. Ja pian itki koko parikymmenpäinen joukko.
Vähän myöhemmin Törrö näki somessa videon, jolla toiminnallista salitreeniä harrastanut Romo kokeili huvikseen merimieskävelyä eli kantoi selässään yhteensä 180 kilon taakkaa.
“No huh huh”, viestitti Törrö Instagramissa. Kun parivaljakko tapasi treeneissä, hän ilmoitti, että ensimmäiset kisat ovat sitten parin kuukauden päästä.
Romo rohkaistui ottamaan haasteen vastaan ja tuli voimanaiskisoissa lähes kylmiltään kolmanneksi. Viime syksynä hän nappasi voiton Suomen vahvin nainen -kilpailuissa.
Voima löytyy pimeästä paikasta
Ja nyt Törrö ja Romo treenaavat samassa tiiviissä porukassa.
Voimamieslajien harjoittelu on kaukana kestävyyslajien yksinäisestä hinkuttamisesta lenkkipolulla. Kun kaveri salilla piruilee sopivasti, rauta nousee kevyemmin. Silloin kun tsemppihenkeä todella tarvitaan, selustassa on aina joukko kannustamassa.
Voima on kummallinen ominaisuus. Se nimittäin kasvaa yhdessä, ja loppujen lopuksi rauta ei ole ainetta vaan henkeä.
Kun Mika Törrö keskittyy maksimisuoritukseen, hän sulkeutuu itseensä. Menee mielensä “pimeään paikkaan”.
Salla Romon kuulokkeissa pauhaa Children of Bodom.
Tiukka keskittyminen, ote ja suoritus.
Ja sitten, kaiken harjoittelun tuloksena: voima on suurempi kuin pelko.
Juttua muokattu 22.2.2021 klo 11:35: Jón Páll Sigmarssonin kuolinsyy muutettu sairauskohtaukseksi (aiemmin sydänkohtaus).
Lue lisää:
Kuuntele Salla Romon haastattelu Yle Areenassa
Katsele Sportlivin minidokumentti Mika Törröstä Yle Areenasta