Laboratoriossa soluista kasvatettu liha kuulostaa tieteiskirjojen jutulta. Toistaiseksi solulihan kasvattaminen onkin ollut lähinnä tiedemiesten puuhaa, mutta sen arvioidaan päätyvän kuluttajienkin lautasille jo lähivuosina.
Aasiassa keinolihaa jo saa: joulukuussa Singapore hyväksyi ensimmäisenä maailman maana myyntiin keinolihasta tehdyt kananugetit.
Kanan lisäksi lihaa on valmistettu myös naudasta. Lihan kasvattaminen soluista on käytännössä hyvinkin yksinkertaista puuhaa.
– Lehmästä otetaan lihassolu. Ne ovat soluja, jotka muodostavat lihaksia lehmässäkin. Ne voivat lisääntyä monta, monta kertaa, joten pienestä palasta voi tehdä valtavan määrän lihaa, selittää hollantilaisen Maastrichtin yliopiston professori Mark Post.
Neljännesmiljoonan hampurilainen
Post esitteli jo 2013 – ensimmäisenä maailmassa – laboratoriossa kasvatetun hampurilaispihvin. Se oli koe-erä, jolla oli tarkoitus todistaa, että tuotanto on mahdollinen ja lopputuote ylipäätään syömäkelpoinen.
Hampurilainen tarjoiltiin ruokakriitikoille ja alan asiantuntijoille.
– Maku on aika voimakas. Se on lähellä lihaa, mutta ei niin mehukas. Koostumus on täydellinen, sanoi itävaltalainen ravitsemustutkija Hanni Rützler tuolloin BBC:n mukaan.
Koe-erän hampurilaispihvin hinta oli mittava: noin 250 000 euroa. Juuri tuotannon kalleus on ollut yksi syy siihen, miksi laboratioriopihvejä ei ole toistaiseksi päätynyt kulinaristien herkuksi.
Ensimmäisen pihvin rahoittajana oli muiden muassa Sergei Brin, toinen Googlen perustajista. Brin rahoitti Postin solulihatutkimusta 330 000 dollarilla. Myös muiden muassa teknologiamoguli Bill Gates on mukana tukemassa keinolihaa kehittävää yritystä.
Joka tapauksessa isot rahat keinotekoisesti kasvatettavan lihan tuotannon ympärillä pyörinevät tulevaisuudessakin. Ennusteiden mukaan laboratioriossa kasvatetun lihan markkinat voisivat olla reilun 16 miljoonan euron arvoiset vuoteen 2027 mennessä.
Ympäristöystävällinen tuotanto
Rahan lisäksi laboratoriolihan puolesta puhuu sen ympäristöystävällisyys. Ruuantuotanto tuottaa maailman kasvihuonekaasupäästöistä neljäsosan ja lihankasvatus siitä leijonanosan.
Helsingin yliopiston kestävien ruokajärjestelmien apulaisprofessori Hanna Tuomisto on koko maailmassa ensimmäisiä tutkijoita, jotka ovat selvittäneet keinolihan ympäristövaikutuksia.
Tuomiston vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan kasvihuonekaasut vähenisivät jopa 78–96 prosentilla.
Sittemmin tutkimusta on arvioitu uudelleen, ja keinolihan ympäristöystävällisyyttä on jouduttu alentamaan muun muassa kasvatuksessa tarvittavan suuren energiankulutuksen vuoksi. Mutta mikäli nämä asiat saadaan tulevaisuudessa järjesteltyä, esimerkiksi uusiutuvilla energiamuodoilla, keinolihasta tulee huomattavasti perinteistä naudanlihan kasvatusta ympäristöystävällisempi liha.
Keinoliha vaatii myös valtavan paljon vähemmän vettä kuin karjankasvatus. Myöskään viljelymaita ei tarvittaisi enää eläinrehun tuottamiseen, mikäli tulevaisuuden lihantuotanto keskittyisi laboratorioihin.
Lisäksi etuna voidaan pitää tuotannon etiikkaa: keinolihassa eläimiä ei tarvitse kasvattaa teurastettavaksi niin valtavia määriä.
Turvallisuus on varmistettava
Lautaselle pääsemiseksi keinolihan pitää kuitenkin läpäistä tuotantoluvan arviointiprosessi. Sitä määrittelee EU:n lainsäädäntö.
– Jos meille tulee uutta syötävää, jota emme ole aikaisemmin merkittävässä määrin käytetty, nämä ovat niin kutsuttuja uuselintarvikkeita. Ennen kuin ne pääsevät markkinoille, niiden turvallisuus täytyy arvioida, selventää Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.
Turvallisuutta säätelee Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA. Heinonen on sen jäsen.
– Jos ajatellaan vaikka eläinsolujen viljelyä, haluamme tietää, mikä se solu on ja mistä se on peräisin. Otamme selville, miten niitä soluja on kasvatettu, minkälaisia kasvatusliemiä tai apuaineita on käytetty, Heinonen kuvaa.
Heinosen mukaan oleellista on selvittää erityisesti se, tuleeko valmistuksessa mukaan joitain vieraita aineita. Myös se selvitetään, millainen koostumus lopputuotteella on.
Uuselintarvike ei myöskään saa olla ravinnollisesti epäedullinen, muistuttaa Heinonen.
– Esimerkiksi katsotaan proteiinisisältöä ja katsotaan myös sitä, kuinka hyvin proteiini on meillä hyväksi käytettävissä.
Myös lopputuotteen säilyvyyttä arvioidaan. Tuotteen pitää lisäksi pysyä samanlaisena eli esimerkiksi kuumennusprosessi ei saa aiheuttaa muutoksia tuotteessa.
– Olipa lopputuote sitten pihviä tai nugettia tai makkaraa muistuttava, niin pitää myös osoittaa se, että se ainesosa on pysyvä. Esimerkiksi kuumennettaessa tuotteeessa ei saa syntyä mitään haitallisia yhdisteitä, Heinonen sanoo.
Parin vuoden lupaprosessi
Keinolihan tuotantoluvan saaminen kestää parisen vuotta hakemuksen jättämisestä. Toistaiseksi yksikään yritys ei ole niin pitkällä, että olisi jättänyt EFSAlle hakemusta.
Heinosen mukaan usein tiedetään jo ennakolta, koska tälläisiä prosesseja on käynnistymässä. Niin oli esimerkiksi silloin, kun ruokamarkkinoille tuli hyönteisbuumi. Viranomaiset teettivät jo etukäteen ennakoivia turvallisuusraportteja.
Keinolihaa kaupalliseen tuotantoon valmistelevia yrityksiä on maailmalla kuitenkin jo ainakin toistakymmentä. Singaporeen keinokananugetteja tuottavan sanfransiscolaisen yrityksen Eat Justin lisäksi Aasian-markkinoille tähtää jo ensi vuonna israelilainen Aleph Farms, jolla on kiikarissaan laboratoriovalmisteinen naudan välikyljys.
Euroopassa kenties pisimmällä on Mark Postin yritys Mosa Meat.
– Olemme käynnistelemässä koetuotantolaitosta, missä aloitamme tuotantomme lisäämistä. Jos se sujuu hyvin, yritämme samaan aikaan hakea tuotantolupaa EU:lta. Se on vähintään 1,5 vuoden prosessi. Sen jälkeen lisäämme tuotantoamme entisestään ja pyrimme tuomaan markkinoille sopivan tuotteen, Post sanoo.
– Kyllä luvan voi hakea jo ennen kuin tuotanto on virallisesti käynnissä, mutta tuotantoprosessit pitää olla paikoillaan, jotta voidaan arvioida, ovatko ne turvallisia, Heinonen vahvistaa.
Heinonen sanoo, että periaatteessa kuka tahansa saa hakea tuotantolupaa, mikäli osaaminen on hallussa.
Ja ainakin Japanissa kasvatetaan solulihaa jo kotikeittiöissä. Sitä kaavaillaan ruuan tulevaisuudeksi.
– Uskon, että tulevaisuudessa voisi olla pienpanimotyylistä lähituotantoa, jossa kasvatetaan solulihaa naapurustolle tai kaupunginosalle. Ihmiset voisivat ostaa lihansa sieltä ja niissä voisi syntyä myös alueellisia erikoisuuksia, Mark Post visioi.
Maistuisiko laboratoriopihvi? Kiinnostaako lihan kotikasvatus, onko solulihasta navettanaudan korvaajaksi? Voit keskustella aiheesta 4.3. kello 23.00 asti.
Voiko tätä syödä? Tiistaina 2.3. alkaen TV2 klo 21.00 ja kaikki jaksot Yle Areenassa.
Lue myös:
Mitä lautasellasi on tulevaisuudessa? Testaa, mitä tiedät ruuantuotannon uusista ratkaisuista
Lauri Reuter: Jos voisit syödä mitä tahansa eläintä, ketä söisit? Aloitin itsestäni