Suomessa aletaan vihdoin selvittää aluepoliittisiin kannustimiin perustuvan Norjan mallin soveltamista.
Ensimmäisenä arvioitavaksi tulee huojennus opintolainojen takaisinmaksusta, joka koskisi harvaan asutulle alueelle töihin muuttavia. Selvitystä alkaa tehdä opetus- ja kulttuuriministeriö.
Norjan mallin mukaisia aluekehittämistoimia on valmistellut harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä, joka teetti hiljattain perustuslaillisen arvion kannustimista valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasella.
Ojasen tekemän ennakkoarvion mukaan työllisyyttä ja elinkeinotoimintaa voidaan harvaanasutuilla alueilla edistää kokeilemalla esimerkiksi opintolainahuojennuksia tai työnantajamaksujen helpotuksia. Perustuslaki ei olisi Ojasen mukaan este.
Kansanedustaja Johanna Ojala Niemelä (sd.) on perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja HAMA-työryhmän jäsenenä ollut pitkään mukana valmistelemassa Norjan mallin edistämistä Suomessa.
– Jo edellisen perlamentaarisen työryhmän kaudella tutustuttiin Norjan ja Ruotsin aluepoliittisiin toimenpiteisiin. Ja nyt haluttiin "pöyhäistä" tätä asiaa, onko se todella niin, että näiden soveltaminen ainakin virkamiesten mielestä aina törmää perustuslaillisiin kysymyksiin.
Opintolainahuojennukset nyt ministeriön pöydällä
Opintolainahuojennukset nosti esille jo viime marraskuussa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.). Hän lupasi jo tuolloin, että ministeriö ottaa asian selvitettäväkseen.
Myös HAMA-työryhmä on nyt lähestynyt ministeriötä, josta on näytetty vihreää valoa asialle.
– Tästä näytti nopeiten olevan toteutettavissa opintolainojen anteeksianto. Tätä nyt yhdessä aletaan selvittää opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Itse kyllä toivon, että tässä asiassa päästäisiin pikaisesti eteenpäin, Johanna Ojala-Niemelä sanoo.
Työryhmän esityksessä lainoja voitaisiin antaa anteeksi 2600 euroa vuodessa. Lainojen korot olisi maksettava itse.
– Tämä summa on sama kuin mikä Norjassa on käytössä. Työryhmässä on pohdittu, että sama voisi soveltua myös Suomeen, Ojala-Niemelä sanoo.
Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen suosittelee harkitsemaan jatkovalmistelussa, että toimenpiteet toteutettaisiin aluksi määräaikaisina kokeilulakeina.
Tällä tavoin saataisiin myös tarvittavaa lisätietoa toimenpiteiden tosiasiallisista vaikutuksista näiden ja vastaavanlaisten muiden toimenpiteiden mahdollista jatkokehittelyä varten.