Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sara Kuivisto juoksi halli-SE:n Jyväskylässä – vauhdinjaossa jäi silti parannettavaa: "Voin päästä ennätykseni tuntumaan"

Sara Kuivisto on juossut uuden halliennätyksen Jyväskylän SM-kilpailuissa.

sara kuivisto
Sara Kuivisto juoksu uuden Suomen ennätyksen Jyväskylän hallikilpailuissa. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP
Emma Hyyppä,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Sara Kuivisto on juossut uuden 1500 metrin halli-SE-ajan Jyväskylän SM-kilpailuissa. Suomen mestariksi juossut Kuivisto pinkoi matkan aikaan 4.11,42 ja paransi Sandra Erikssonin nimissä ollutta ennätystä puolella sekunnilla.

Kuivisto peesasi alkumatkasta Nathalie Blomqvistia, mutta pinkoi lopulta muilta karkuun. Kuiviston mukaan vauhdinjaossa on kuitenkin vielä varaa parantaa, sillä alku oli verkkaisempi.

– Kulki kyllä todella hyvin. Olen kaivannut kovasti kilpailua muiden kanssa, kun aiemmin on ollut omia vetoja. Meni aika kivasti, kun Nathalie veti alkuun. Sovimme, että pystyn auttamaan sen jälkeen ja se meni aika hyvin, Kuivisto sanoi Yle Urheilulle.

Juoksu oli kuitenkin nousujohteinen, ja Kuivistolle jäi "vahva tunne" juoksusta.

– Vaikea sanoa, kuinka paljon tästä voi parantaa. Uskon, että hyvässä porukassa täällä sisälläkin voin päästä ennätykseni tuntumaan 4.08, Kuivisto viittasi ulkoratojen ennätykseensä.

Kuiviston hallikausi huipentuu monien muiden suomalaistähtien tavoin maaliskuussa Puolassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Suomalaisjuoksija lähtee Puolaan rennolla mielellä.

– Todella kiva lähteä. Olen odottanut, että pääsen juoksemaan muiden kanssa ja olen siitä todella innoissani. Ei ole mitään paineita. Menen nauttimaan ja pitämään hauskaa.

Puolan matkaa ennen Kuivisto kuitenkin kilpailee vielä Jyväskylässä 800 metrillä. Kuivisto rikkoi viikko sitten kyseisellä matkalla 21 vuotta vanhan Suomen halliennätyksen, kun hän juoksi Helsingissä voittoajan 2.03.29.

– Yritän juosta kovaa. Joka kisassa ei tietenkään voi juosta ennätystä, mutta on se mahdollista, joten katsotaan, Kuivisto tuumasi.

Sara Kuivisto
Kuivisto juoksi viikko sitten halliennätyksen 800 metrillä. Kuva: Tapio Nevalainen / SUL

Blomqvist oli kilpailussa toinen ajalla 4.24,65. Kolmanneksi juoksi 17-vuotias Ilona Mononen, joka jäi 18 sekuntia Kuivistosta.

Murto jäi ilman tulosta

Naisten seiväskilpailussa nähtiin iso yllätys, sillä Wilma Murto jäi ilman tulosta. Murto aloitti korkeudesta 433. Naisten seiväskilpailussa voittoon hyppäsi tämän korkeuden ylittänyt Elina Lampela. Toinen oli Saga Andersson tuloksella 401 ja kolmas Pinja Koivumäki 382.

Juttua muokattu 20.2.2021 klo 16.24: päivitetty seiväskilpailun tuloksilla.

Lue myös:

Sara Kuivisto rikkoi 21 vuotta vanhan 800 metrin SE:n

Suosittelemme