Blind Channel voitti Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Dark side ylivoimaisesti. Bändi keräsi 551 pistettä, kun kakkoseksi tullut Teflon Brothers ja Pandora saivat 180 pistettä.
Kuusihenkinen bändi oli voitosta iloisen yllättynyt, ja että voitto tuli raskaalla rockmusiikilla.
– Tuossa on Suomen isoimpia popartisteja ja me menemme tosi raskaalla musiikilla. Tämä on osoitus siitä, että suomalaiset tajuavat, mikä tämän maan dna on, sanoo laulaja-kitaristi Joel Hokka.
Esitys meni heidän mukaansa hyvin, tai niin he kuulivat muilta.
– Show’n jälkeen oli tosi huojentunut olo, kun tajusi, että se meni nappiin. Kaikki sujui niin kuin oltiin suunniteltu, sanoo laulaja Niko Vilhelm.
Pisteiden lasku jännitti bändiä vähemmän kuin he olivat luulleet.
– Se jeesasi, kun saatiin skumppaa pöytään. Sitten vaan istuttiin ja katsottiin, miten käy, Hokka kuvailee.
Blind Channel oli ennen lauantain UMK-finaalia ennakkosuosikki ja piti pintansa kisan loppuun asti.
– Huikea nousta altavastaajasta ennakkosuosikiksi ja sitten murskavoittajaksi, sanoo Hokka.
Bändi oli todella yllättynyt, että voitto tuli niin selkein lukemin.
– Se kertoo siitä, että öyhötys on meidän dna:ssa, sanoo Niko Vilhelm.
Blind Channel lähtee kisaamaan Euroviisuihin Hollannin Rotterdamiin toukokuussa. Yhtye toivoo, että paikalla olisi edes vähän yleisöä.
– Yleisölle esiintyminen on paljon siistimpää kuin kameroille. Tänään ärsytti, ettei paikalla ollut jengiä. Ois ollut paljon siistimpää vetää, kun ois ollut parisataa ihmistä huutamassa ja kaikilla keskarit ilmassa, Hokka sanoo.
– Esitykseen tulee enemmän tulta ja vähemmän vaatteita, Niko Vilhelm veistelee.
Bändi aikoo juhlia UMK-voittoa kunnolla Tampereella.
– Tänään Torni-hotellista tulee huojuva hotelli.
Lue myös: