Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Analyysi: Blind Channel voi olla juuri se, mitä korona-Eurooppa tarvitsee

Suomen euroviisuedustajan saama palaute Euroopasta enteilee hyvää sijoitusta kisassa, kirjoittaa Euroviisuihin erikoistunut kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää.

Blind Channel ja Dark Side
Blind Channel edustaa Suomea toukokuussa Hollannin Rotterdamissa järjestettävissä Euroviisuissa kappaleella Dark side. Kuva: Yle/Mona Salminen
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Hevillä ei hävitä -lausahdus on jo melko kulahtanut, mutta tottahan se on. Suomi on pärjännyt Euroviisuissa juuri raskaalla rockilla.

Sen ainoan voiton on tuonut Lordi ja toiseksi paras sijoitus osallistujamäärään suhteutettuna tuli vuonna 2014, kun Softengine esitti popimpaa rockia.

Lauantaina tuli jälleen osoitettua, että suomalaiset uskovat raskaaseen musiikkiin, kun Blind Channel -yhtye otti murskavoiton Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa kappaleella Dark side.

Bändi sanoi kisan ratkettua, että kyllä suomalaiset tietävät, että tällainen musiikki on meidän dna:ssamme.

Mutta samaa mieltä ollaan myös muualla Euroopassa. Blind Channel oli UMK:n kansainvälisen raadin suosikki ja euroviisufanit ovat hehkuttaneet suomalaisbändiä ja sen kappaletta. Monen mielestä laulukilpailu tarvitsee monipuolisuutta ja rockia.

“Suomalaista rockia. Vihdoinkin. Te osaatte tämän paremmin kuin kukaan muu.” (ESCunited reaktiovideolla Youtubessa)

“En yleensä pidä tällaisesta musiikista, tämä kappale on todella hyvä.” (Eurovision Hub reaktiovideo Youtubessa)

Viisufanit ovat ihastelleet Suomen viisuedustajan raakaa voimaa ja päin kasvoja läsähtävää anteeksipyytelemätöntä asennetta. Samalla kehuja on tullut mieleenpainuvasta kappaleesta ja kädet ilmaan nostattavista Huh! Huh! -huudahduksista.

Blind Channel voi olla juuri se, mitä koronakaranteenissa uinuva Eurooppa tarvitsee. Esityksessä tullaan heti kertosäkeellä sisään ja kappale pursuaa kolmen minuutin ajan sellaista energiaa, että kotikatsomoissa heräävät kaikki. Samalla elämän pimeää puolta vuoden ajan katselleet eurooppalaiset voivat suomalaiskappaleen avulla päästää höyryjä pihalle ja haistattaa pitkät pandemialle.

Dark side -kappale keikkuu myös trendien harjalla, kun se kumartaa 2000-luvun alun nu-metal-tyylille. Parinkymmenen vuoden takaiset asiat kun alkavat jälleen tulla takaisin, ja Linkin Park -yhtyettä kuunnelleet voivat elää teinivuosiaan uudelleen.

Joillekin ihmisille raskas rock on kuitenkin vain liikaa. Samoin voi olla keskisormen heiluttelu, mikäli Blind Channel toistaa UMK-esiintymisensä Rotterdamin viisulavalla.

Muutamat viisufanit ovat nostaneet esiin myös sen, että bändin violent popiksi kutsuma musiikki ihannoi epämiellyttävällä tavalla väkivaltaa. Dark side -kappaleessa kun viitataan yleensä oman käden kautta nuorena kuolleiden rokkareiden 27-klubiin. Tosin suurelta yleisöltä tämä saattaa ensikuuntelulla jäädä huomaamatta.

Euroviisuista sanotaan aina, että kilpailussa voi käydä mitä vain. Tänä vuonna ihmisten äänestyskäyttäytymisen ennustaminen voi olla entistä hankalampaa. Korona-aikana ihmisten mielialat ovat vaihdelleet äärilaidasta toiseen ja on täysi mahdottomuus tietää, millä fiiliksillä ihmiset ovat toukokuun lopulla.

Se on kuitenkin selvää, että Suomi ei jää tällä kertaa ilman huomiota Euroviisuissa. Blind Channelin räjähtävän energinen esitys erottuu takuuvarmasti tyypillisesti kisassa kuultujen tanssipopkappaleiden ja balladien joukosta.

Lopullisen arvion menestymismahdollisuuksista voi tehdä vasta kolmen viikon päästä, kun loputkin Euroviisuihin osallistuvat maat ovat valinneet edustuskappaleensa.

Mutta voisiko tässä jo povata ainakin Suomen toiseksi parasta sijoitusta Euroviisuissa? Hevillä kun ei hävitä.

Lue myös:

Blind Channel yllättyi UMK:n murskavoitosta raskaalla musiikilla: “Suomalaiset tajuavat, mikä tämän maan dna on”

Euroviisujen järjestäjät haluavat esiintyjät paikan päälle Rotterdamiin toukokuussa, yleisön pääsystä ei vielä varmuutta

Suomalaisbändi haluaa maailman suurimmaksi – musiikkivaikuttaja: "Menestyjien apinointi on kuolemaantuomittua"

Suosittelemme