Tamperelaisen Pyynikin Brewing Companyn oluentuotanto on vähenemässä Suomessa. Tulevaisuudessa panimo valmistaa menekkituotteensa Virossa. Tampereella keskitytään pienempien erien tuotantoon.
– Tampereella tehdään esimerkiksi erikoiseriä ja kehitetään uusia tuotteita, kertoo toimitusjohtaja Kari Lappalainen.
Pyynikin Brewing Company tiedotti Viron Haljalassa sijaitseva panimon hankinnasta tammikuun lopussa. Tamperelaiset ovat ostamassa panimon tanskalaiselta panimoyhtiöltä. Oluentuotanto Haljalassa loppui vuonna 2020.
Tuotanto Tampereella putoaa puoleen
Pyynikin panimo kertoi tammikuun tiedotteessa, että Viroon laajentumisesta huolimatta oluttuotanto pysyy Tampereella entisellä tasolla. Tämä ei ollut aivan koko totuus.
Lappalainen kertoo, että panimon tuotantomäärä Tampereella pienenee ensi vuonna arviolta miljoonaan litraan eli noin puoleen nykyisestä enimmäiskapasiteetista. Vaikutuksista työntekijämäärään Tampereella ei ole vielä tietoa.
– Ei tämä näillä näkymin vaikuta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, Lappalainen sanoo.
Vuoteen 2025 mennessä tuotanto Tampereella aiotaan taas kasvattaa vajaaseen kahteen miljoonaan litraan.
Haljalan panimo on valmistanut enimmillään vajaat 20 miljoonaa litraa olutta vuodessa. Kokonaiskapasiteetti on 30 miljoonaa litraa, kun otetaan mukaan kaikki juomat.
Vuokrasopimus päättyy
Pyynikin Brewing Company on etsinyt pitkään uusia tiloja Tampereella. Nykyisistä, Raholassa sijaitsevista tiloista on lähdettävä, koska teollisuusaluetta ollaan kaavoittamassa asuinalueeksi.
Vuokrasopimus on voimassa vuoden 2021 loppuun saakka. Sopimusta voi jatkaa korkeintaan vuoteen 2023.
Panimo järjesti vuonna 2020 osakeannin, joka kantoi nimeä Omaan kotiin. Rahaa tuli reippaasti yli puoli miljoonaa euroa.
Tavoitteena oli, että yrityksen kasvun vaatimat uudet tilat löytyisivät Suomesta. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Toimitusjohtaja Kari Lappalaisen mukaan osakeannin tuottoja on käytetty toiminnan kehittämiseen, tehostamiseen sekä laiteinvestointeihin Tampereella.
Lisää rahaa kerätään
Panimo aikoo jatkaa osakeantia maaliskuussa 2021. Yritys hakee kahdessa kuukaudessa enintään kahden miljoonan euron pääomasijoitusta. Annin tuotto käytetään Haljalan toiminnan hankintaan ja panimotoiminnan käynnistämiseen.
Lisäksi yritys neuvottelee rahoituksesta sijoittajien kanssa.
– Annissa luvatut asiat toteutuvat Haljalan hankinnan myötä. Emme pysty rakentamaan Tampereelle sellaista panimoa, jossa pystyisimme tekemään kasvumme vaatimat litrat.
Lappalaisen mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että panimon koti siirtyisi Viroon. Neuvottelut uusista tiloista Tampereella ovat käynnissä.
– Tarkoitus on, että pääkonttori ja tuotantoa säilyy Tampereella.
Toimintaa myös tavara-asemalle
Pyynikin Brewing Company on perustettu vuonna 2012. Panimo on kasvanut nopeasti ja saanut tuotteittaan laajalti myyntiin myös ulkomaille.
Yritys on suunnitellut valmistavansa olutta tulevaisuudessa myös Tampereen vanhalla tavara-asemalla. Asemarakennusta siirrettiin pois Ratapihankadun tieltä viime kesänä. Huonokuntoinen rakennus on tarkoitus kunnostaa.
Pyynikin panimo on suunnitellut tavara-asemalle myös esimerkiksi tapahtumatilaa ja panimokauppaa (siirryt Tamperelaisen sivuille).
Panimon koko tuotanto Tampereella ei kuitenkaan mahdu tavara-asemalle.