Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Olvilla takanaan taas uusi ennätysvuosi

Liikevaihdon kasvuun vaikutti kulutuksen painottuminen vähittäiskauppaan.

Kuvassa oluttölkkejä.
Oluen kysyntä on kasvanut kotimaassa. Arkistokuva. Kuva: Joona Korpi / Yle
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Iisalmelainen panimokonserni Olvi kasvatti viime vuonna myynnin määrää, liikevaihtoa ja liikevoittoa uuteen ennätykseen viidettä vuotta peräkkäin.

Olvin tuotteiden myynti kasvoi vajaat seitsemän prosenttia 766 miljoonaan litraan. Liikevaihto oli 415 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua puolitoista prosenttia edellisvuodesta. Liikevoitto nousi 7,5 prosenttia runsaaseen 56 miljoonaan euroon.

Nettotulos pieneni kuitenkin edellisvuodesta runsaalla miljoonalla eurolla 41 miljoonaan euroon. Syynä oli Valko-Venäjän valuuttakurssin heikentyminen sekä laskennalliset verot tilikauden tuloksesta jaettavaksi suunnitelluista osingoista Viron tytäryhtiö A. Le Coqissa.

Liikevaihtoon vaikutti myynnin painottuminen vähittäiskauppaan, jolloin monipakkausten osuus myynnistä kasvoi. Kotimaassa erityisesti oluen kysyntä on kasvanut. Suomessa Olvin myyntivolyymi kasvoi viime vuonna yhteensä 11,5 prosenttia 244 miljoonaan litraan. Olvi on myös kasvattanut vientiä ja avannut uusia vientimarkkinoita.

Konserni käytti vuonna 2020 investointeihin 32 miljoonaa euroa, josta 14 miljoonaa kohdistui Suomeen, kymmenen miljoonaa Baltiaan ja kahdeksan miljoonaa Valko-Venäjälle. Investoinneilla on kasvatettu ja monipuolistettu tuotantokapasiteettia sekä modernisoitu tuotantotiloja. Merkittävimpiä investointeja Olvi teki Iisalmen mehuttamoon sekä uusiin täyttölinjoihin Suomessa ja Valko-Venäjällä.

Yhtiö odottaa liikevoiton pysyvän tänä vuonna viime vuoden tasolla. Yhtiön hallitus esittää osingoksi 1,10 euroa osakkeelta, joka olisi 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kun Olvi maksoi osinkoa yhden euron osakkeelta.

Suosittelemme