Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vain kaksi yrittäjää kiinnostui Marian aukion kesäterassista, mutta kaupunki ei luovuta: "Kesä se on vuodenkin päästä"

Kaupunki aikoi avata kesäksi 150 paikkaisen terassin Lappeenrannan keskustaan. Mukaan olisi tarvittu kuusi yrittäjää.

Marian aukio Lappeenrannan keskustassa.
Lappeenrannan Marian aukion kesäterassisuunnitelmat ottivat hieman takapakkia. Arkistokuva Marian aukiolta. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle
Marika Anttonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vain kaksi yrittäjää kiinnostui Lappeenrannan kaupungin suunnittelemasta Marian aukion kesäterassista. Kaupunki aikoi avata kesäksi 150 paikkaisen terassin Lappeenrannan keskustaan.

Kaupunki aikoi rakentaa ja kalustaa terassialueen, toteuttaa infran ja markkinoida terassia. Yrittäjille jäisi terassin toiminnasta ja tarjoilusta vastaaminen.

Wirma yrityspalvelujen matkailun asiantuntija Antti Tuomaalan mukaan sitoutuneita yrittäjiä olisi tarvittu kuusi, jotta terassin toiminta olisi ollut kannattavaa.

– Terassin perustamis- ja operointikustannukset ovat sen verran isot, että mukaan tarvitaan useampi yrittäjä.

Tuomaala näkee kolme selkeää syytä, miksei enempää mukaanlähtijöitä ilmoittautunut.

– Epävarmuus liittyen koronapandemian aiheuttamiin matkustusrajoituksiin, etenkin normaalisti tärkeään asiakasryhmään eli veneläisturisteihin liittyen. Toisena ravintolatoiminnan järjestämiseen liittyvät mahdolliset rajoitustoimet ja kolmantena toteuttamiskustannukset.

Tuomaala uskoo, että nämä seikat huomioon ottaen riski oli tässä vaiheessa monille liian suuri.

Ratkaisua haetaan yrittäjien kanssa

Lappeenrannan kaupunki kävi noin parinkymmenen yrityksen kanssa markkinavuoropuhelua terassisuunnitelmista. Silloin kiinnostuneita tuntui olevan.

– En usko, että muita kiinnostuneita enää löytyy, asia on ollut niin hyvin esillä monessa paikassa, Antti Tuomaala toteaa.

Lappeenrannan kaupungilla on edelleen haluja toteuttaa terassisuunnitelmat jossain muodossa. Terassin laadusta ei kuitenkaan haluta tinkiä, vaan terassille halutaan esimerkiksi yhtenäiset myyntikojut ja kaunis yleisilme.

Marian aukio Lappeenrannan keskustassa.
Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

Antti Tuomaalan mukaan kaupunki käy parhaillaan keskusteluja muutaman yrityksen kanssa ratkaisun löytämiseksi.

– Kahden mukaan ilmoittautuneen lisäksi olen soittanut parille muulle alustavasti kiinnostuneelle yrittäjälle. Neljän porukalla voisimme saada homman toimimaan jossain muodossa.

Tuomaala on optimistinen suunnitelmien toteutumisesta.

– Harmi, että vain kaksi ilmoittautui, mutta ei se pettymys ole. Kesä se on vuodenkin päästä, jos terassi ei nyt onnistu niin suunnitelmia voidaan hyödyntää myöhemminkin.

Suosittelemme sinulle