Maantiepyöräilijä Jaakko Hännisen kolmas päivä kautensa avauskilpailussa Arabiemiraattien ympäriajossa sortui teknisiin ongelmiin. Pyöränvaihtoon joutunut Hänninen jäi 166 kilometrin, lähes 11 kilometrin loppunousuun päättyneen etapin 45:nneksi yli viisi minuuttia kärjelle hävinneenä.
– Huonoa tuuria. Nousun juuressa takavaihtaja vääntyi siten, että lopulta jouduin vaihtamaan pyörää. Helle (noin 30 astetta) oli jo pehmittänyt jalat, joten lopulta ajoin nousun omaa tempoa ylös, Hänninen kertoi tiedotteessa.
Kokonaistilanteessa Hänninen kuitenkin kohensi sijoitustaan 50:nneksi. Kokonaiskisan johdossa jatkaa tiistain etappivoittaja, Slovenian Tadej Pogacar kukistamalla loppuvaiheissa britti Adam Yatesin. Pogacarin johto Yatesiin on kokonaistilanteessa 43 sekuntia.
Hännisen piti aloittaa kautensa Espanjan Valenciassa helmikuun alussa, mutta kisa peruttiin koronatilanteen vuoksi.
Lue myös:
Pyöräilijä Jaakko Hännisen piti aloittaa kautensa tänään, mutta toisin kävi: "Terveys on tärkein"