Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Karjalassa on omistajanvaihdosta suunnittelevia yrittäjiä eniten Suomessa – yrittäjät ovat myös vanhempia kuin muualla Suomessa

Jopa 37 prosenttia eteläkarjalaisista yrittäjistä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa. Yrittäjille on tarjolla maksuttomia omistajanvaihdospalveluja.

Verhoilija poistaa huonekalusta vanhaa kangasta.
Eteläkarjalaisissa yrityksissä on odotettavissa runsaasti omistajanvaihdoksia tulevina vuosina. Kuvituskuva. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
Tanja Hannus
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Karjalassa reilusti yli tuhat yritystä on vaihtamassa omistajaa seuraavan viiden vuoden kuluessa.

Omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnittelee 37 prosenttia Etelä-Karjalan pienistä ja keskisuurista yrityksistä.

Luku on suhteellisesti suurin koko Suomessa.

Etelä-Karjalassa yrittäjät ovat vanhempia kuin keskimäärin Suomessa.

Etelä-Karjalan yrittäjät kehottaa yrittäjiä hakeutumaan ajoissa maksuttomiin omistajanvaihdospalveluihin.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Työ- ja elinkeinoministeriön ja Finnveran kyselystä, johon vastasi Etelä-Karjalasta noin sata yrittäjää.

Suosittelemme