Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sampo aikoo vähentää omistustaan Nordeasta merkittävästi

Sammon tarkoitus on keskittyä entistä vahvemmin vahinkovakuutustoimintaan.

Sampo Groupin tunnus yhtiön pääkonttorin ovessa Helsingissä.
Vakuutusyhtiö Sampo aikoo jatkaa Nordea-omistustensa myyntiä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Vakuutusyhtiö Sampo kertoo aikovansa vähentää omistustaan Nordeassa merkittävästi seuraavan puolentoista vuoden aikana. Jo aiemmin Nordean osakkeita myyneen Sammon osuus pankkikonsernista oli tammikuun lopussa vajaat 16 prosenttia.

Sammon tarkoitus on keskittyä entistä vahvemmin vahinkovakuutustoimintaan.

Sammon hallitus päätti keskiviikkona myös uusien taloudellisten tavoitteiden ottamisesta käyttöön vuosille 2021–2023. Yhtiö pyrkii kasvattamaan toiminnallista tulostaan vuositasolla keskimäärin 4–6 prosenttia vuoden 2020 tasosta koronaviruksen vaikutukset pois lukien.

Osinkopolitiikassa Sammon tavoite on, että osinkoja jaetaan vähintään 70 prosenttia nettotuloksesta satunnaiset erät pois lukien.

Sampo sitoutuu myös palauttamaan osakkeenomistajille finanssisijoitusten myynneistä mahdollisesti kertyvän ylimääräisen pääoman.

Suosittelemme