Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hiihtoladut hupenivat vauhdilla vesisateeseen ja lauhaan säähän Turussa – osa laduista vaarallisessa kunnossa

Vain Nunnavuoren tykkiladuilla pääsee enää kunnolla hiihtämään, ja nekin voivat sulaa vielä loppuviikon aikana.

Hiihtäjiä Turun Impivaaran laduilla.
Näin hyvin luisti suksi Impivaaran liikuntakeskuksen laduilla vielä 3. helmikuuta 2021. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Jouni Koutonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauhtunut sää ja vesisateet ovat syöneet nopeasti hiihtoladut Turussa. Valtaosaa kaupungin laduista ei voida enää pitää kunnossa.

– Valitettavasti rupeaa olemaan sellainen tilanne, että viime metreillä ollaan hiihdon kanssa. Ilmat ovat menneet niin lauhaksi ja märäksi, että tosi huonolta näyttää, valittelee Turun liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen.

Lumenpuutteen lisäksi monet reitit ovat vaarallisesti peilijäässä. Hiihtäjiltä vaaditaankin nyt varovaisuutta.

– Varsinkin mäkien nousupaikat ovat vaarallisia. Siellä on jollain osuuksilla lunta enemmän, ja sitten on ihan jääpaikkoja. Ihan sama pääkallokeli kuin monilla muillakin kulkureiteillä, sanoo Virtanen.

Muutos tapahtui muutamassa päivässä

Hiihtomahdollisuuksia löytyy lähinnä enää Nunnnavuoresta. Impivaaran suksivuokraamo palvelee yhä vesikeleistä huolimatta.

– Loppuviikkoa kohti sääennusteet näyttävät lupaavan sellaista, että hiihdot on muualla hiihdetty paitsi Nunnavuoren tykkilumiladuilla. Ne ehkä vielä jonkun päivän kestävät tätä kosteutta, toteaa Virtanen.

Erityisen harmillisena Virtanen pitää lumien hupenemista juuri koululaisten talvilomien aikaan. Tammi–helmikuussa Turussa päästiin ilakoimaan parhaista hiihtokeleistä ja lumitilanteesta vuosiin.

– Kaikki näytti niin hyvältä. Talvi loppui yhtä äkkiä kuin tulikin, kyllä se muutos nopea on. Muutama päivä, ja sitten se menee tähän malliin.

Liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen pitää selvänä, että tänä keväänä luonnonladuille ei Turussa enää päästä.

– Olen aika skeptinen, en jaksa uskoa. Kyllä maaliskuussa yleensä joka tapauksessa alkaa lumet sulaa, ollaan plusasteilla ja vielä kun vettä tulee alas, niin sehän on myrkkyä lumelle.

Hiihtolatujen tilanne Turun kaupungin sivuilla

Lue myös:

Luonnonlumi synnytti hiihtobuumin Turussa – lähde kanssamme Impivaaran laduille Yle Areenassa

Suosittelemme