Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Duplantis jälleen hurjassa seiväsvireessä – 610 ylittyi Belgradissa

Armand Duplantis nosti riman uuteen ME-korkeuteen 619, mutta se ei vielä ylittynyt.

Armand Duplantis kuvassa
Kuva: Getty Images
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten seiväshypyn ruotsalaistähti Armand Duplantis antoi kilpakumppaneilleen jykevän varoituksen ennen ensi viikon EM-hallikisoja, kun hän ylitti 610 Belgradin hallissa keskiviikkona. Tulos on kauden maailmankärki ja lukema, johon tai jonka yli kautta aikain ovat Duplantisin lisäksi päässeet vain Sergei Bubka ja Renaud Lavillenie.

Duplantis pudotti avaushyppynsä aloituskorkeudestaan 560, mutta sen jälkeen 580, 600 ja 610 pysyivät ylhäällä. Niinpä Duplantis pyysi korkeutta 619 – uutta maailmanennätystä. Duplantisin viime vuonna hallissa ylittämä 618 jäi kuitenkin yhä ME-lukemaksi, sillä kaksi yritystä uudesta ennätyskorkeudesta eivät kantaneet maaliinsa.

Lue myös:

Holloway aitoi pika-aidoissa maailman ennätyksen – Elmo Lakka todisti hurjaa aikaa aitiopaikalta

Suosittelemme