Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Katri Lylynperä paras suomalainen – Ruotsi juhli naisissa, Norja nappasi kolmoisvoiton

Katri Lylynperä vastasi parhaasta suomalaistuloksesta Oberstdorfin MM-hiihtojen perinteisen hiihtotavan sprintissä.

Katso lähetys kuvaa klikkaamalla.
Kimmo Porttila,
Jonne Niemeläinen,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.

Katri Lylynperä paransi kertaheitolla parasta tulostaan MM-kisoissa, kun hän selviytyi ainoana suomalaisena Oberstdorfin MM-hiihtojen sprintin välierään eli 12 parhaan joukkoon. Tätä ennen hän oli kaksissa edellisissä MM-kisoissa jäänyt jo karsintavaiheeseen.

Lylynperä nousi alkuerässään hyvällä loppusuoran kirillään toiseksi ja kukisti kolmanneksi sijoittuneen Norjan Ane Appelkvist Stensethin 0,04 sekunnilla. Välierissä suomalaissprintterin voimat ehtyivät ja hän hyytyi viimeisessä nousussa. Lylynperä ei päässyt imuun kärkihiihtäjien imuun ja ylitti maaliviivan neljäntenä. Hänen aikansa ei riittänyt finaaliin ja hän oli lopputuloksissa kahdeksas.

Muiden suomalaisten vauhti ei riittänyt välieräpaikkoihin ja myös radan pehmeys aiheutti odotetusti ongelmia. Yksi olosuhteista kärsinyt hiihtäjä oli karsinnassa vahvasti hiihtänyt Johanna Matintalo.Hän joutui koville jo startissa, kun erässä oli vaikeuksia lähdön kanssa ja hiihtäjät pääsivät matkaan vasta kolmannella yrityksellä. Lopulta radan viimeisessä edellisessä mutkassa Matintalo kaatui kärkipaikalta ja sijoittui erässään viimeiseksi.

Joni Mäeltä odotettiin kisasta eniten ja Mäki aloittikin alkueränsä vahvasti. Hän seurasi helponnäköisesti Norjan Håvard Solås Taugböliä ja nousi loppusuoralla hyvin taistelemaan jatkopaikasta Taugbölin ja Italian Federico Pellegrinon kanssa. Mäen kurotus ei kuitenkaan riittänyt ja hän hävisi Pellegrinolle 0,04 sekuntia.

– Oli vähän kädenlämpöinen suoritus. Jos haluaa pärjätä näissä kisoissa, niin pitää saada huippusuoritus. Sain parannettua karsinnoista, ja hiihdin erässä mielestäni hyvällä taktiikalla. Säästin energioita loppusuoralle, ja yritin kiriä kahden joukkoon, mutta tänään ei aivan riittänyt, Mäki kommentoi Yle Urheilulle.

– Olisi pitänyt hiihtää välieriin, jotta olisin ollut edes vähän tyytyväinen. Kyllä tästä vähän karvas maku jäi. Toivottavasti tämä avasi vähän paikkoja.

Lauri Vuorinen pääsi loppusuoralle johtoasemassa, mutta hänen vauhtinsa hyytyi. Venäläishiihtäjä Gleb Retivih ja Ranskan Richard Jouve rynnistivät Vuorisen ohi, eikä hänen aikansa riittänyt jatkoon.

Ristomatti Hakola valitsi itselleen kovan alkuerän ja Johannes Hösflot Kläbo ja Erik Valnes pitivätkin vauhtia yllä. Norjalaiskaksikko hölläsi vauhtia lopussa, jolloin kolmanneksi kirinyt Hakola sai heitä kiinni eikä hänen vauhtinsa riittänyt jatkoon.

Jasmi Joensuu ei pystynyt vastaamaan omassa erässään Norjan Anna Svendsenin ja Ruotsin Johanna Hagströmin vauhtiin ja loppusuoralla venäläishiihtäjä Julia Stupak kiristi hänestä ohi.

Jonna Sundling
Jonna Sundling otti voiton naisten kisassa. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Naisten voittotaistoon odotettiin ennen kaikkea Ruotsin Linn Svahnia, mutta tämä jäi kaikkien yllätykseksi jo välieriin. Myös Ulricehamnissa voiton ottanut Maja Dahlqvist jätettiin finaalin ulkopuolelle.

Ruotsalaiset saivat kuitenkin mestaruusjuhlat, sillä Seefeldin MM-kisoissa neljänneksi sijoittunut Jonna Sundling johti finaalia alusta loppuun asti. Maiken Caspersen Falla osoitti saavuttaneensa hyvän MM-kunnon, sillä tällä kaudella vain yhdessä maailmancupin kisassa kilpaillut norjalainen sai hopeaa.

Slovenian Anamarija Lampic nousi loppusuoralla taistelemaan hopeasta, mutta joutui tyytymään pronssimitaliin 0,03 sekunnin erolla Fallaan.

Miesten finaalissa norjalaisrintaman suurin uhka oli Aleksandr Bolshunov. Venäläishiihtäjä hiihti taktisesti paremmin kuin välierissä ja säästi voimiaan viimeiseen nousuun. Tähän hän pääsikin kärkisijalta, mutta norjalaiset rynnistivät Bolshunovin ohi molemmilta puolilta.

Johannes Hösflot Kläbo iski ennen loppusuoraa ja otti jo toisen perättäisen maailmanmestaruuden. Erik Valnes oli Håvard Solås Taugböliä vahvempi loppusuoralla ja otti hopeaa 0,14 sekunnin erolla.

Päivitys kello 13.44: Lisätty Lylynperän välierähiihto.

Päivitys kello 14.18: Lisätty finaalien tulokset.

Lue myös:

Katso, miten Johanna Matintalon unelmahiihto MM-avausmatkalla tuhoutui viime hetkien kaatumiseen – "Kaiken piti olla kunnossa"

Norjalaislehti: Aleksandr Bolshunov sai Salpausselän törkytempustaan sakot ja on erityistarkkailussa viidessä kilpailutapahtumassa

MM-sprintistä odotetaan mössökelikatastrofia, jossa lähtönumerollakin on väliä – "Tuollaisessa spesiaalikelissä tehdään kalustolla eroa"

Kommentti: Lähtökohdat heikoimmat 28 vuoteen – Suomen joukkueelle yksikin mitali on voitto Oberstdorfin MM-kisoista

Suosittelemme sinulle