Norjan miehet ottivat Oberstdorfin MM-kisojen avausmatkalla sprinteissä kolmoisvoiton, kun Johannes Hösflot Kläbon takana Erik Valnes ja Håvard Taugböl ottivat himmeämmät mitalit. Venäläiset Aleksandr Bolshunov ja Sergei Ustjugov jätettiin ulos mitaleilta, kuten myös Ruotsin Oskar Svensson.
Svensson oli finaalin viimeinen ja ihmetytti suksivalinnallaan. MM-mitaleista taisteltiin perinteisellä hiihtotavalla, mutta Svensson hiihti luisteluhiihtoon soveltuvilla suksilla.
Ylen asiantuntija Kalle Lassila hämmästyi ratkaisusta.
– Svensson tekee melkoisen tempun! Kuka olisi uskonut? Hän oli ajatellut tekevänsä ennalta arvaamattoman tempun. Upporikasta tai rutiköyhää, Lassila sanoi.
Lassila tulkitsi tv-lähetyksessä selvän syyn, miksi Svensson teki oudon ratkaisun.
– Se kertoo siitä, että tiedetään norjalaisten olevan niin kovia ja jotain pitää keksiä. Tuota voi kokeilla. Eihän se toiminut. Mutta ei ollut ajatusta ottaa muuten mitalia ja pärjätä, Lassila sanoi.
Ratkaisu oli perusjärjellä ajateltuna käsittämätön, sillä radalta löytyy luistelusuksille vaikeita nousuja.
– Luistelusuksilla nousuissa jää paikalleen, jos syystä tai toisesta vauhti pysähtyy, Lassila totesi.
Kläbo otti toisen peräkkäisen MM-kultansa sprinttikilpailuissa ja oli torstaina Oberstdorfissa selvällä erolla ykkönen. Erik Valnes johti vielä ennen kuin Kläbo hoiti mestaruuden loppsuoralla
– Isku oli terävä kuin kobran isku, selostaja Jussi Eskola kuvaili.
– Kläbo hoiti päivän alusta loppuun tyylikkäästi. Hän hoiti mestaruuden todella terävällä ja järkevällä iskulla, Kalle Lassila komppasi.
Lue lisää:
Katri Lylynperä paras suomalainen – Ruotsi juhli naisissa, Norja nappasi kolmoisvoiton
Yle seurasi toista MM-kisapäivää: Katri Lylynperä hiihtosprintin kahdeksas, Julia Kykkänen mäen 29:s