Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomen joukkue yleisurheilun EM-hallikisoihin täydentyi kuudella urheilijalla

Suomi lähtee Puolan EM-kisoihin 19 urheilijan joukkueella.

Ella Junnila kuvassa
Ella Junnila sai kutsun Puolan EM-hallikisoihin. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP
STT Urheilu,
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen yleisurheilujoukkue EM-hallikilpailuihin täydentyi kuudella urheilijalla, kun kutsun saivat korkeushyppääjät Ella Junnila ja Daniel Kosonen, seiväshyppääjät Wilma Murto ja Urho Kujanpää, kolmiloikkaaja Senni Salminen sekä kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmä.

Suomi suuntaa Puolan Torunissa järjestettäviin EM-kisoihin 19 urheilijan joukkueella. EM-mitaleista taistellaan 5.–7. maaliskuuta.

– Muutamaa lisäpaikkaa odoteltiin, mutta niitä saatiin peräti puoli tusinaa. Kaikkiaan 19 urheilijan EM-joukkue on poikkeuksellisen suuri. Se on myös hyvin positiivinen uutinen. Urheilijat ottivat Euroopan yleisurheiluliiton kutsut innolla vastaan, Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen sanoi tiedotteessa.

Nyt valituista urheilijoista Junnila ja Salminen ovat Euroopan tilastossa kymmenen parhaan joukossa. Junnila on SE:llä 194 jaetulla viidennellä sijalla ja Salminen kolmiloikan halliennätyksellään 13,94 kymmenentenä.

– Nyt kun joukkuetta katsoo kokonaisuutena, siinä on hyvin klassisesti yhdistelmä kokeneita arvokilpailuiden kävijöitä ja ensikertalaisia. EM-kilpailut ovat tärkeä paikka kaikkien näiden urheilijoiden uralla.

Lue myös:

Tässä on Suomen joukkue yleisurheilun EM-hallikisoihin – Neziri, Mäkelä ja Kemppinen kärkinimiä

Suosittelemme