Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Syyttäjä hakee kovempaa tuomiota huumesivusto Sipulikanavan ylläpitäjälle – korkein oikeus myönsi valitusluvan

Oikeuskäsittelyssä on kysymys siitä, oliko huumeiden kauppapaikan ylläpitäminen huumeiden välittämistä vai ei.

Työpiste näyttönäkymä
Sipulikanava oli suomalainen verkkosivusto, jonka kautta myytiin, ostettiin ja välitettiin vuosina 2014-2017 erittäin suuria määriä huumausaineita. Kuva: Tulli
Veli-Pekka Hämäläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle rajoitetun valitusluvan Sipulikanava-sivuston perustajan oikeudenkäynnissä. Sipulikanava oli Tor-verkossa toiminut sivusto, jonka kautta käytiin huumekauppaa.

Helsingin hovioikeus tuomitsi sivuston perustajan ja ylläpitäjän Kim Holvialan neljän vuoden vankeusrangaistukseen marraskuussa 2020. Tuomio tuli avunannosta 18 törkeään huumausainerikokseen ja 12 huumausainerikokseen.

Hovioikeus katsoi, että Holviala oli Sipulikanavaa ylläpitäessään edistänyt sen kautta käytyä laajamittaista huumekauppaa. Menettelyä ei kuitenkaan pidetty huumeiden välittämisenä.

Kihlakunnansyyttäjä Anna-Riikka Ruuth on tulkinnasta eri mieltä. Syyttäjän mielestä Holviala välitti huumeita ylläpitäessään huumekaupan ympärille syntynyttä foorumia.

Syyttäjä on hakenut Holvialalle seitsemän vuoden vankeusrangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta.

Sekä syyttäjä että Holviala hakivat valituslupaa ratkaisuun korkeimmasta oikeudesta. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan rajoitettuna kysymykseen siitä, onko hovioikeuden selvitetyksi katsoma ylläpitäjän menettely ollut rikoslaissa tarkoitettua huumausaineen välittämistä.

Muilta osin syyttäjän ja Holvialan valituslupahakemuksia ei vielä ratkaistu. Korkein oikeus päättää myöhemmin, otetaanko ne käsittelyyn vai ei.

Vuosina 2014–2017 toiminut Sipulikanava oli yksi tärkeimmistä suomenkielisen huumekaupan foorumeista. Sen avulla huumeiden ostajat ja myyjät löysivät toisensa ja sopivat keskenään kaupoista.

Tulli sulki Sipulikanavan vuonna 2017 osana isoa operaatiota. Sen jälkeen sivustolle on tullut seuraajia, mutta toistaiseksi yksikään niistä ei ole osoittautunut yhtä pitkäikäiseksi.

Suosittelemme sinulle