Tanssija, laulaja, malli ja somejulkkis Joalin Loukamaa, 19, tunnetaan toistaiseksi maailmalla paremmin kuin Suomessa. Tilanne voi muuttua pian, sillä Loukamaa on mukana lauantaina Nelosella alkavassa Selviytyjät Pohjola -sarjassa, joka kuvattiin loppukesällä Perämeren saaristossa.
Leijonanosan elämästään Meksikossa ja Espanjassa asuneelle Loukamaalle Selviytyjät-sarjan aiempien kausien trooppinen miljöö olisi ollut tuttu elementti ja hän ajatteli olevansa sen puolesta vahvoilla.
Kun kuvaukset siirtyivätkin aivan toisenlaisiin oloihin, asetelma muuttui kertaheitolla. Kuvausten alkaessa alueelle sattui viileä ja sateinen jakso, joten pohjoinen luonto tarjosi heti kättelyssä ravistelevan kokemuksen.
– Sinä aamuna kun lähdettiin saarelle, oli todella kylmää, tuuli ja vaakasuoraan satoi vettä. Kyllä silloin ajattelin, että apua, mihin olen oikein lähtenyt. Oli kunnon "introduction", sanoo Loukamaa.
Perämeren pohjukka ja Haaparannan–Tornion edustan saaristo pääsivät kesän loppupuolella jopa kahden seikkailusarjan näyttämöksi. Sekä Suomessa nähtävä Selviytyjät Pohjola että Ruotsin sisarsarja Robinson kuvattiin heinä-syyskuussa Haaparannan saarissa ja mantereella, Ruotsin itäisimmässä pisteessä.
– Ympäri maailman 33 maassa tehdään Selviytyjiä, ja sarjoja on kuvattu samoissa paikoissa noin 30 vuotta. Me tarjoamme jotain uutta ja jännittävää, kovempaa haastetta kuin trooppisessa ilmastossa, maalaili Haaparannan kunnanneuvos Sven Tornberg kuvausten päätyttyä syksyllä.
Merinovilla oli sometähdelle uusi asia
Sometähti Joalin Loukamaalle kutsu Selviytyjiin tuli erinomaiseen saumaan. Kiertueen peruunnuttua keväällä koronan vuoksi hän muutti Turkuun, joten osallistuminen kisaan sopi aikatauluun mainiosti.
Pääsy Selviytyjiin oli jopa pieni unelma, joka toteutui melkein saman tien kun sitä uskalsi ajatella.
– Oli opettavainen kokemus fyysisesti ja henkisesti. Tosi hyviä muistoja jäi. Tietenkin se voi vähän muuttua, kun sitten valmiista ohjelmasta kuulee, mitä kaikkea muut kisailijat ovat siellä minusta sanoneet, Loukamaa pohtii puolileikillään.
Loukamaa pitää arvokkaana sitä, että heti Suomeen muutettuaan hän pääsi kokemaan pohjoisen luontoa perin pohjin ja samalla haastamaan itseään. Erä- tai retkeilykokemusta Loukamaalla ei entuudestaan ollut, ellei sellaisena pidetä nukkumista teltassa ja paria kesäleiriä.
– Ei mitään kokemusta! En edes tiennyt, mitä on merinovilla, mutta kun minulle suositeltiin merinovillakerrastoa, hankin sen, nauraa Loukamaa.
Selviytyjien aiemmissa kuvauspaikoissa olosuhteet ovat pysyneet kisan ajan varsin samanlaisina, mutta pohjoisessa luonto voi tarjota vaihtelua nopeastikin. Runsaan kuukauden kestäneiden kuvausten aikana Perämeren pohjukan kesä ehti näyttää Suomen selviytyjille ja Ruotsin robinsoneille yötöntä yötä, myrskyä ja aurinkoa, jopa vuodenajan vaihtumisen.
Lopuksi luonto tarjosi vielä yhden bonuskokemuksen, jollaista monella kisaan osallistuneella tai kuvausryhmän jäsenellä ei ennestään ollut.
– Elettiin elokuun loppua ja viimeinen heimoneuvosto oli lauantaina. Illan kruunasivat revontulet, joita päästiin ihastelemaan porukalla, muistelee tuotantoryhmän tukikohtana toimineen Cape East -kylpylähotellin johtaja Johanna Salmi.
Tv-sarjoista nostetta matkailuun?
Seikkailuohjelmatuotantojen saaminen Haaparannalle nosti alueen matkailutavoitteet kerralla korkealle, sillä sarjoille voi kertyä hyvässä lykyssä jopa kymmeniä miljoonia katselukertoja.
Meri-Lapin matkailuväki onkin kehitellyt suunnitelmia hyödyntääkseen tv-tuotantojen tuomaa julkisuutta ja tuodakseen esille Perämeren saaristoa. Nyt Perämerelle houkutellaan normituristien lisäksi kansainvälisiä tv-tuotantoja ja tosi-tv-katsojia eri puolilta maailmaa.
– Olemme käyneet läpi palvelutarjontaamme ja tuotantoyhtiöiden tarpeita, ja siltä pohjalta hahmotelleet paketteja, jotka hiotaan valmiiksi lähiviikkoina, kertoo markkinointipäällikkö Noora Barria Tornion ja Haaparannan Two Countries, One Destination -matkailuprojektista.
Kaksoiskaupunki Tornio–Haaparannan matkailuun on luotu uusi visuaalinen ilme, uudet matkailusivut ovat juuri avautuneet ja palveluja kootaan yhteen. Käytännön järjestelyt halutaan saada kuntoon sekä seudulle saapuvia matkailijoita että tv-tuotantoryhmiä varten.
– Esimerkiksi tv-tuotantoihin tarvitaan iso määrä autoja ja erikokoisia veneitä kuljettajineen 24/7, tarvitaan saaria, joihin on helppo rantautua, tarvitaan paljon majoitustilaa ja hyvin toimiva ruokahuolto, tarvitaan runsaasti säilytys- ja varastotilaa, Barria luettelee.
Kylpylähotelli Cape East toimi kesän lopussa Selviytyjien parisatahenkisen tuotantoryhmän tukikohtana puolentoista kuukauden ajan. Saman tien sielläkin alettiin tehdä suunnitelmia sarjajulkisuuden hyödyntämiseksi.
– Cape Eastiin on tulossa erilaisia Selviytyjät-henkisiä aktiviteetteja, esimerkiksi erilaisia opastettuja kierroksia. Yhteistyössä veneyrittäjien ja muiden palveluntarjoajien kanssa ruvetaan tekemään erilaisia paketteja, että saamme näyttää tätä kaunista luontoa ja saaristoa, kertoo hotellinjohtaja Johanna Salmi.
"Olisi mukavaa saada oman kansan tuki"
Joalin Loukamaa tanssii ja laulaa kansainvälisessä Now United -musiikkiryhmässä. Sosiaalisessa mediassa Loukamaa on kerännyt valtavan fanijoukon; eri kanavilla hänen päivityksiään seuraa yli viisi miljoonaa kiinnostunutta.
Suurin osa seuraajista, peräti yli kolme miljoonaa, on Instagramissa. Joalin Loukamaa onkin noussut Instagramin seuratuimmaksi suomalaiseksi.
Samanlaista vyöryä Loukamaa ei usko syntyvän Suomessa, mutta toivoo Selviytyjien välityksellä tulevansa tutuksi suomalaisille.
– Olen Suomen edustaja Now Unitedissa ja ylipäätään maailmalla, joten olisi mukavaa saada oman kansan tuki.
Selviytyjien kulissien taakse päästäneen kurkistamaan lähiviikkoina ainakin Loukamaan somepäivityksistä nyt kun ohjelma alkaa pyöriä tv:ssä. Hänen mukaansa tärkeitä muistoja kertyi myös sellaisista hetkistä, jotka eivät näy tv:ssä.
– On varmaan paljon sellaisia juttuja, jotka eivät ole tallentuneet kameralle. Niitä on nyt kiva päästä kertomaan itse.
Mitä seikkailusta sitten jäi käteen? Loukamaa ei tietenkään voi paljastaa kaikkea, mutta jotain sentään.
– Opin tappamaan kalan käsin, sitä en aiemmin olisi uskaltanut tehdä. Ja paljon kaikenlaista oppi itsestään ja ihmisten kanssa olemisesta. Kisaaminen oli mukavaa. Ehkä osaan nyt paremmin lukea muita ja itseänikin. Ja oli kivaa tutustua Suomessa tunnettuihin ihmisiin.
Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella lauantaihin 27.2. kello 23 saakka.