Kaksikymmentä vuotta sitten Yhdysvalloissa aloitettiin kunnianhimoinen hanke. Asejätti Lockheed Martin alkoi kehittää viidennen sukupolven häivehävittäjää, joka sai nimekseen F-35 Lightning II.
Uusi kone on suunniteltu korvaamaan saman valmistajan klassinen F-16 hävittäjä, joka oli ja on edelleen jossain määrin Yhdysvaltain ja monen muun maan tärkein taktinen hävittäjä.
Lockheed Martin ja Yhdysvallat sai F-35-häivehävittäjän kehittämiseen mukaan useita muitakin maita kuten Norjan, Britannian, Italian ja Alankomaat. Konetta on tähän mennessä valmistettu noin 600 kappaletta. Kone on käytössä USA:n lisäksi muun muassa Australiassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Israelissa ja useissa Euroopan maissa.
Hävittäjästä on kolme versiota, joista F-35A on ehdolla Suomen seuraavaksi hävittäjäksi. Tarjouskilpailu on jo kääntynyt loppusuoralle, ja hallitus tekee lopullisen päätöksen puolustusministeriön esityksen pohjalta loppuvuodesta.
F-35A on Suomen hävittäjäkilpailun ainut viidennen sukupolven kone. Sen keskeinen ominaisuus on häive eli konetta on vaikea havaita tutkassa. Lisäksi kone pystyy ilmeisesti verkottumaan tehokkaasti muiden koneiden sekä maa- ja merivoimien kanssa.
F-35 on maaginen kone, hopealuoti, sanovat markkinointimiehet. Yhdysvalloissa on nyt havahduttu toiseenkin koneen maagiseen ominaisuuteen.
Koneen kehittäminen ja käyttö tulee nimittäin maksamaan noin 1 700 000 000 000 dollaria. Siis amerikan englanniksi 1,7 "trillion dollars" eli 1,4 biljoonaa euroa. Jos biljoona euroa arvottaisiin suomalaisille, joka viides saisi miljoonan tililleen.
Esikuntapäällikkö lisäsi vettä myllyyn
Viime aikojen uutiset Yhdysvalloista kertovat, että varsinkin ilmavoimien kärsivällisyys on kovilla. Kone alkaa näyttää samalta kuin Barcelonan kuuluisin kirkko, Sagrada Familia. Rakentaminen ja rahan käyttäminen ei lopu koskaan.
Yhdysvaltojen ilmavoimien esikuntapäällikköCharles Q. Brown ilmoitti hiljattain ilmavoimien selvittävän, voisiko osan nykyisistä F-16-koneista korvata aivan uudella, hieman vaatimattomammalla koneella. Ajatuksena on luoda ketterä, nopeasti muunneltava taktinen hävittäjä, ja säästää F-35 vain vaativimpiin tehtäviin.
Jos näin käy, Yhdysvaltain ilmavoimat ei luultavasti tilaakaan lähes 1800 kappaletta F-35-koneita vaan ehkä noin tuhat kappaletta. Tämä voisi tarkoittaa lisää ylläpitokustannuksia niille maille, jotka ovat jo tilanneet F-35:ttä.
Yhdysvaltain ilmavoimien epäröinti kertoo siitä, että F-35:n käyttökustannukset ovat liian korkeat. Se kertoo myös siitä, että maan ilmavoimat ei täysin usko Lockheed Martinin vakuutteluja käyttökustannusten selvästä laskusta vuoteen 2025 mennessä.
Yhdysvalloissa lentokoneteollisuutta seuraava Forbes otsikoi tiistaina maan ilmavoimien myöntäneen, että F-35 on epäonnistunut. Samaa kerrottiin myös uutiskanava MSNBC:n raportissa.
Sittemmin Brown on pehmentänyt puheitaan ja todennut, että F-35 pysyy Yhdysvaltain tärkeimpänä taktisena hävittäjänä. Myös ilmavoimien hankinnoista vastaava Darlene Costello on kiistänyt, että F-35:n tilausmääriä oltaisiin supistamassa.
Suomi ja kaksi muuta maata päättävät pian
Lockheed Martinin katse kohdistuu USA:n ohella Suomeen, Kanadaan ja Sveitsiin. F-35 on mukana kaikkien näiden maiden tarjouskilpailuissa.
Jos rikas Sveitsi tai melkein yhtä rikas Kanada ei valitse F-35:tä, mitä tekee Suomi? Suomi on linjannut, että uuden koneen käyttökustannukset saavat olla korkeintaan 250 miljoonaa euroa vuodessa. Koronakriisin vuoksi sekin alkaa tuntua isolta rahalta.
Lockheed Martinin liiketoimintayksikön johtaja Scott Davis sanoi Ylen haastattelussa tammikuun lopussa, että F-35 pääsee käyttö- ja huoltokustannuksissa Suomen asettamiin tavoitteisiin. Suomalaisilla on enää vajaa vuosi aikaa päättää, kannattaako puheisiin luottaa.
F-35:n kovimmat kilpailijat Suomessa ovat yhteiseurooppalainen Eurofighter ja ruotsalainen Gripen E. Eurofighteria kauppaavat britit korostavat, että kone on ollut käytössä niin pitkään, että kustannukset ovat tasan tarkkaan tiedossa. Gripeniä valmistava Saab puolestaan vakuuttaa jatkuvasti, että heidän koneensa on ketterä monitoimihävittäjä, jonka käyttökustannukset ovat kisan alhaisimmat.
Brittien koneella on kuitenkin ikää, ja ruotsalaisten konetta on myyty vasta kahteen maahan.
Suomen valinta on monimutkaisempi kuin Sveitsin. Suomessa täytyy pitää mielessä, minkä maan kanssa olisi parhaat mahdollisuudet puolustusyhteistyöhön kriisiaikana. Tämä ymmärretään myös Britanniassa ja Ruotsissa.
Hiljattain Ruotsin ilmavoimien apulaiskomentaja, Gripenin kauppamieheksi valjastettu kenraali Anders Persson sanoi, että hädän hetkellä Ruotsin ja Suomen olisi hyvin helppo käyttää toistensa lentokenttiä ja tukikohtia, jos molemmilla mailla on sama kone, siis ruotsalainen Gripen.
Britannialla on puolestaan, ainakin vielä, suhteellisen vahva puolustusteollisuus ja puolustusvoimat. Eurofighterin valinta sitoisi Suomen nykyistä vielä tiiviimmin kuningaskuntaan. Britit kehittävät jo uutta hävittäjää korvaamaan Eurofighteria, mikä luo epävarmuutta Eurofighterin päälle.
Suomessa arvostetaan puolustusyhteistyön tiivistymistä Ruotsin ja Britannian kanssa, mutta tiedetään samalla varsin hyvin, että Yhdysvalloilla on ylivoimaisesti eniten sotilaallista voimaa. Ilman Yhdysvaltoja Euroopan puolustus on heikoissa kantimissa.
Tarkennus 2.3. klo 11:30. Lause "Koneen kehittäminen on maksanut..." muutettu muotoon "Koneen kehittäminen ja käyttö tulee maksamaan..." ja 15.3. lisätty "1,7 trillion dollars". Trillion on suomeksi biljoona.
Lue lisää: