Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

MM-hopea sai Suomen päävalmentajan villiksi – hämmästeli, miten Ilkka Herola teki mahdottomasta mahdollista: “Uskomaton urheilija”

Petter Kukkonen antoi tunteellisen haastattelun Yle Urheilulle Ilkka Herolan MM-hopean jälkeen.

Suomen päävalmentaja Petter Kukkonen riehaantui Ilkka Herolan MM-hopeasta – katso villi reaktio
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.

Suomen päävalmentaja Petter Kukkonen reagoi Oberstdorfin MM-kisoissa todella villisti Ilkka Herolan MM-hopeaan.

Hän lähti juoksemaan holtittomasti ja riemuissaan huoltoalueella.

– Ei voi oikein kuvailla, mikä tunne purkaantui, kun Ilkka tuli maaliin. Tajusi, että mitali tulee. Monta kertaa mitali on ollut lähellä. Pitkään on odotettu, Kukkonen kertoi Yle Urheilun haastattelussa.

Herola palautti Suomen yhdistetyssä MM-mitaleille 14 vuoden tauon jälkeen. Sapporossa 2007 Hannu Manninen otti sprinttikisassa kultaa, kuten myös Suomi joukkuekilpailussa. Anssi Koivuranta oli toisessa henkilökohtaisessa kilpailussa pronssilla.

Kukkonen on valmentanut Suomen yhdistetyn maajoukkuetta vuodesta 2012 alkaen. Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen potentiaali on tiedetty pitkään, mutta vielä aikuisten arvokisoissa ei ennen perjantaita oltu nähty mitalisuorituksia.

– Nämä on näitä urheilun hienoja hetkiä. Jokaisen potentiaalin kehittäminen on tärkeä asia, mutta näitä tarvitaan. Näistä eletään. Ihan sanoin kuvailematonta, Kukkonen sanoi mitalin merkityksestä.

Katso Petter Kukkosen tunteikas haastattelu kuvaa klikkaamalla!

Valmentaja yllättyi hurjasta hiihdosta

Ilkka Herola lähti perjantaina 10 kilometrin hiihto-osuudelle 13. sijalta ja minuutin perässä kärjestä. Herola hiihti kuitenkin hurjasti ja kiri nopeasti kärjen kiinni. 3,4 kilometriä ennen maalia hän oli mukana kärkikamppailussa. Viimeisessä nousussa Herola rykäisi jopa kärkeen voittotaistelussa. Lajia viime aikoina hallinnut Norjan Jarl Magnus Riiber pystyi ainoana vastaamaan ja tuli Herolan ohi. Suomalainen piti kuitenkin pintansa ja otti MM-hopeaa.

Etukäteen Herola itsekin oli pitänyt MM-mitalimahdollisuuksiaan hiuksenhienoina. Syynä oli esimerkiksi latujen suolaaminen, joka ei ollut etu hyvälle hiihtäjälle Herolalle. Lämpimissä olosuhteissa raskaat mössöladut olisivat olleet Herolalle parempi heikompia hiihtäjiä vastaan.

Petter Kukkonen yllättyikin MM-hopeasta.

– Kävin itse kiertämässä lenkkiä ja ajattelin, että ei välttämättä riitä. Oli sen verran liukas keli. Mutta Ilkka on uskomaton urheilija. Minkälainen kestävyys ja minkälainen taistelija! Ilkka teki mahdottomasta mahdollisen. En uskonut tähän. Ajattelin, että sijat 5-6-7 olisivat loistavalla hiihdolla mahdollisia. En osaa sanoa, mistä hän kaivoi mitalin, Kukkonen sanoi.

Katso dramaattinen loppuratkaisu kuvaa klikkaamalla!

Kukkosen ja Herolan tarina on pitkä muutenkin kuin siis maajoukkueen päävalmentajuuden kautta. Kukkonen muistaa Herolan Vuokatin mäkihyppykarnevaaleilta jo vuosilta 2004-2005-2006. Tuolloin Herola oli kymmenen ikävuoden kieppeillä.

– Siitä pikkuhiljaa on tultu eteenpäin. Tähän asti on nähnyt kaikki pettymykset, ylioppilaskirjoitukset ja tyttöystävän vaihtumiset. Kaiken, mitä elämään kuuluu, Kukkonen tunnelmoi ja nosti vielä esiin pukukohun alkukaudesta.

Tuolloin Kukkonen nosti esiin sen, kuinka suurmaat huijasivat mäkihyppykohujen kanssa.

– On ollut melkoista draamaa. Päädytään sitten tällaiseen, Kukkonen sanoo ja päätti puheenvuoronsa tunteikkaasti kiitellen kaikkia Ilkan uralla mukana olleita ihmisiä.

– Ilkka on pitänyt tätä joukkuetta monta vuotta pystyssä. Luulen, että koko Suomen kansa yhtyy tähän: Jos joku on ansainnut mitalin, niin Ilkka.

Lue lisää:

Elä uudelleen, kuinka Ilkka Herola otti riskillä MM-hopeaa! Ylen asiantuntija herkistyi: “Oltiin aika syvissä vesissä"

Upea nousu! Ilkka Herolalle MM-hopeaa: "Jo oli aikakin"

MM-hopeaan totutellut Ilkka Herola: "Onneksi mäkiosuus oli vähän heikko, niin uskallettiin ottaa riskiä suksien suhteen"

Muistatko vielä Ilkka Herolan valmentajan rajun tilityksen Bahama-reissuineen? Elä uudelleen Suomen yhdistetyn aiemmat MM-mitalihetket

Suosittelemme sinulle