Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Analyysi: Kirsi Pihan ilmoitus pudotti Helsingin kokoomuksen jääkylmään veteen ja teki jälleen näkyviksi puoluetta repivät ristiriidat

Kirsi Piha yllättyi puolueesta ja politiikasta, johon palasi, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Kirsi Piha, Helsinki 28.11.2020
Kirsi Piha (kok.) ilmoitti tänään luopuvansa ehdokkuudesta kevään kuntavaaleissa. Samalla Piha luopuu myös kokoomuksen pormestariehdokkuudesta. Puolueen on etsittävä nyt uusi ehdokas. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Robert Sundman
Avaa Yle-sovelluksessa

Keväinen lauantai muuttui iltaa kohden kylmääväksi Helsingin kokoomukselle. Muutaman tunnin sisällä puolue menetti kuntavaalilistaltaan kaksi tunnettua nimeä.

Ensin lähdöstään kertoi julkkiskokki, somevaikuttaja Hanna Gullichsen. Todellisen pommin pudotti hieman puoli seitsemän jälkeen Kirsi Piha, josta puolue kaavaili kaupungin seuraavaa pormestaria.

Piha kertoi, ettei ole käytettävissä enää pormestariksi – eikä ehdokkaaksi. Ratkaisu tuli helsinkiläisille kokoomuslaisille aitona yllätyksenä, ilman ennakkovaroituksia.

”Spekulanteille tiedoksi, että mua ei kiinnosta paskan vertaa kaikenlaiset rajapinta-analyysit ja tarkoitushakuiset persu/viherspekuloinnit”, Piha kirjoitti tuolloin Twitterissä.

Pihasta alettiin tehdä pormestariehdokasta pian sen jälkeen kun Jan Vapaavuori (kok.) ilmoitti, ettei olisi enää käytettävissä tehtävään.

Monet tunnetut kokoomuslaiset, muun muassa entinen pääministeri Alexander Stubb, olivat jo hyvissä ajoin heittäneet Pihan nimen spekulointeihin. Tukea tuli erityisesti niiltä, jotka kuuluivat tai olivat joskus kuuluneet kokoomuksen puolue-eliittiin.

Lopulta Piha itse ilmoitti lähtevänsä kisaan helmikuun 1. päivänä.

”Spekulanteille tiedoksi, että mua ei kiinnosta paskan vertaa kaikenlaiset rajapinta-analyysit ja tarkoitushakuiset persu/viherspekuloinnit”, hän kirjoitti tuolloin Twitterissä.

Osa kokoomuslaisista vierasti ajatusta, että omaa puoluetta rakennettaisiin peilaten sitä muihin – vihreisiin tai perussuomalaisiin.

Moni kokoomuslainen aplodeerasi Pihan twiitille. Helsingin Sanomien tammikuinen juttu ja siitä seurannut julkinen puhe ”rajapinnoista” oli kaihertanut erityisesti puolueen arvoliberaaleja kannattajia ja ehdokkaita.

Lehti kirjoitti tuolloin, että puolueen johto olisi päättänyt ”kirkastaa puolueen ’perusporvarillista’ eli melko arvokonservatiivista talousoikeistolaista viestiä”, sillä puolue kamppailee ”vihreiden kanssa samoista äänestäjistä lähinnä vain Helsingissä ja jossain määrin muutamissa suurissa kaupungeissa”.

Osa kokoomuslaisista vierasti ajatusta, että omaa puoluetta rakennettaisiin peilaten sitä muihin – vihreisiin tai perussuomalaisiin.

Osa kokoomuslaisista katsoo Pihan jääneen yksin, ilman puheenjohtaja Petteri Orpon tukea.

Antoipa rajapinta-analyyseille arvoa tai ei, tosiasian voi silti myöntää: kokoomuksessa on sekä arvokonservatiiveja että arvoliberaaleja. Kokoomuslaisten usein toistelema hokemakin kuuluu, että puolue nimensä mukaisesti kokoaa yhteen erilaisia keskustaoikeistolaisesti ajattelevia ihmisiä.

Mutta viime aikoina jännitteet ovat kasvaneet. Puolueen kannatus ei ole oppositiossa noussut. Samaan aikaan Jussi Halla-ahon kaudella porvarillistuneet perussuomalaiset on muuttunut sille entistä uskottavammaksi haastajaksi porvaripuolueiden kentällä.

Suhtautuminen perussuomalaisiin tai flirttailu heidän politiikkansa kanssa on yksi vedenjakaja. Toinen on suhtautuminen politiikan pöytätapoihin. Arvoliberaaleja kokoomuslaisia turhauttaa, kun puoluejohto ei suitsi puolueen sisäistä, epäasiallista keskustelua. Osa kokoomuslaisista katsoo Pihan jääneen yksin, ilman puheenjohtaja Petteri Orpon tukea.

Liberaaleja lähempänä olevat puolueen linjat ovat mieleiset, mutta toimintatavat eivät.

Myös politiikan kulttuuri on muuttunut sen jälkeen, kun Piha viimeksi toimi politiikassa. Twitter-kulttuurisotia ei käyty päivittäin 20 vuotta sitten.

Piha istui kokoomuksen valtuutettuna, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona 1990-luvulta vuoteen 2008. Nykyisen meiningin vääntöineen ja some-loanheittoineen kerrotaan yllättäneen hänet.

Ja taisi hänet yllättää sekin, että piirikokouksen pormestariehdokasäänestyksessä vastaehdokas Wille Rydman sai taakseen noin kolmasosan äänistä.

– Kuluneella viikolla huomiota ovat saaneet useat kokoomuslaiset lausunnot, jotka mielestäni polkevat puolueen arvoja anteeksiantamattomalla tavalla. Ihmisryhmiä tarkoituksellisesti loukkaavat puheet eivät kuulu sivistyspuolueeseen, kirjoitti Hanna Gullichsen.

Liberaalimpien kokoomuslaisten kipuilu puolueensa suunnasta Helsingissä korostuu sekä Pihan että Gullichsenin tämänpäiväisissä kirjoituksissa.

– Kokoomuksen perusarvo on luoda hyvinvoiva ja toimelias yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus yrittää, tehdä työtä ja elää hyvää elämää. Kaikilla. Se ei perustu ennakkoluuloiseen ja eri ryhmiä syrjivään ajatteluun. Ihmisarvolla ei politikoida, Piha kirjoittaa.

– Jos en olisi varma siitä, että valtaosa kokoomuslaisista ajattelee samaan suuntaan kokoomuslaisuudesta kuin itse, en voisi olla tässä puolueessa. On toinen asia kuitenkin pystyä edustamaan pormestariehdokkaana sitä arvojen kirjoa, joka tällä hetkellä kokoomuksessa on. Nykytilanteessa on olemassa todellinen vaara, että minulla ei olisi edellytyksiä onnistua kokoomuslaisena pormestarina.

Kokoomuslaiset puhuvat taustakeskusteluissa ”yleisestä somekirjoittelusta”. Esimerkiksi nostetaan valtuutettu Atte Kalevan tempaukset ja espoolaisen Miia Auteron twiitit.

– Kuluneella viikolla huomiota ovat saaneet useat kokoomuslaiset lausunnot, jotka mielestäni polkevat puolueen arvoja anteeksiantamattomalla tavalla. Ihmisryhmiä tarkoituksellisesti loukkaavat puheet eivät kuulu sivistyspuolueeseen, kirjoitti Hanna Gullichsen.

Taloustutkimuksen kyselyssä kokoomus oli Helsingin ykkönen, mutta Helsingin Uutisten (Tietoykkönen) tämänpäiväinen kysely nosti vihreät kaupungin suurimmaksi puolueeksi.

Kokoomus on nyt vaikean paikan edessä. Sen olisi pikaisesti etsittävä itselleen pormestariehdokas pääkaupunkiin. Vaalilistat jätetään maaliskuun 9. päivänä, ja pormestariehdokkaan nimen on löydyttävä listalta.

Nyt puolueessa anellaan uudestaan ehdolle kovimpia nimiä. Juhana Vartiainen, Sari Sarkomaa ja Pia Pakarinen saavat miettiä asiaa uudelleen. Wille Rydman ei kertonut Ylelle lauantai-iltana omista aikeistaan.

Tehtävän houkuttelevuuden kannalta ongelmana on, ettei kokoomus voi luvata pormestariehdokkaalleen enää automaattisesti kaupungintalon avaimia. Taloustutkimuksen kyselyssä kokoomus oli Helsingin ykkönen, mutta Helsingin Uutisten (Tietoykkönen) tämänpäiväinen kysely nosti vihreät kaupungin suurimmaksi puolueeksi.

Tällaiset uutiset ovat omiaan lisäämään puolueen sisällä kierroksia erilaisille spekulaatioille ja rajapinta-analyyseille.

Valinnan tekee ylimääräinen piirikokous. Siitä voi odottaa, jos mahdollista, entistä jännitteisempää.

Voit keskustella aiheesta huomiseen sunnuntaihin 28. helmikuuta klo 23 saakka.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast:

Lue myös:

Kirsi Piha luopuu Helsingin pormestariehdokkuudesta, valtuustoryhmän puheenjohtaja Sazonov: "Hänellä oli kokoomuksen piirin vankka tuki"

Kokoomuksen kannatus on jumissa ja linja hukassa – Mistä kiikastaa, Petteri Orpo?

Petteri Orpo kukitettiin jatkamaan kokoomuksen johdossa, tavoitteena olla seuraava pääministeri – Yle seurasi puoluekokouksen toista päivää

Suosittelemme