Muutamassa viikossa koronapandemian keskellä järjestetty historian ensimmäinen Rovaniemen MM-ralli sai päätöspäivänä ylistäviä kommentteja kuljettajilta, asiantuntijoilta ja tallipäälliköiltä.
Kisan ylivoimaisesti voittanut Hyundain Ott Tänak ilmoitti kilpailun jälkeen, ettei hän muuttaisi rallissa mitään, vaikka voisi.
– Tämä on ollut uskomattoman hieno tapahtuma. Uskomatonta, että järjestäjät tekivät niin hienoa työtä niin lyhyessä ajassa. Pätkät olivat hyvin haastavia. Kaikki sujui hyvin ja olosuhteet ovat olleet enemmän kuin täydelliset, Tänak hehkutti Yle Urheilulle.
Kokenut kisaorganisaatio sai luotua tapahtumasta kuljettajien mielestä turvallisen kuin tänä aikana on mahdollista, vaikka ennen kisaa koronakupla vuosikin.
– Erittäin hieno tapahtuma. Verrattuna Ruotsin olosuhteisiin täällä on ihan mahtavat olosuhteet, kun lunta on ihan kunnolla, Toyotan Kalle Rovanperä sanoi.
Thierry Neuville ja Elfyn Evans tulisivat mielellään uudestaankin Lappiin ajamaan MM-sarjaa
– Rakastan ajaa noilla pätkillä. Odotan innolla seuraavaa kertaa, Neuville sanoi.
– Todella kivoja pätkiä. Täällä on lähes varmat talviolosuhteet tähän aikaan vuodesta. Muualla Euroopassa tämän viikonlopun tapahtuma olisi ajettu ilman lunta ja kahdeksassa lämpöasteessa. Kaikki viihtyivät hyvin. Tulisin oikein mielelläni takaisin, Evans sanoi.
Uransa ensimmäisen rallin Hyundain WRC-autolla ajanut ruotsalais-norjalainen Oliver Solberg harmitteli, että Ruotsin ralli helmikuun alussa peruttiin. Korvaava kilpailu siirrettiin kuitenkin hänen mielestään "rallille täydelliseen paikkaan".
FIA ei ottanut kantaa
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi keskustelleensa Rovaniemen MM-rallin tulevaisuudesta Kansainvälisen autoliitto FIA:n puheenjohtajan Jean Todtin kanssa. Latvala ehdotti, että Ruotsin ja Rovaniemen talvirallit ajettaisiin peräkkäisinä viikonloppuina, jotta logistisista kuluista säästyisi mittavia summia.
– Sanoin Todtille, että olisi mahtavaa, jos nähtäisiin tämä MM-ralli uudestaan. Hän lupasi jo sitä miettiä ja harkita, mikä MM-sarjassa voisi olla tämän kilpailun tilanne, Latvala sanoi.
Asia ei ole yksiselitteinen. FIA on suhtautunut nihkeästi siihen, että kaksi MM-osakilpailua järjestettäisiin samassa maassa. Latvalan mukaan säännöt eivät ole ongelma, vaan kyse on sarjan promoottorin ja FIA:n intresseihin vastaamisesta.
– Tämän viikonlopun suorituksen jälkeen uskon, että meillä on mahdollisuudet saada tänne uudestaan MM-ralli.
Yle Urheilun asiantuntija Mikko Hirvonen antoi kisalle ja järjestäjille täydet pisteet.
– Ei ollut helppo tehtävä näin lyhyellä aikataululla lyödä tällaista pakettia kasaan näillä varotoimenpiteillä, mitä koronan takia jouduttiin tekemään. On tullut tosi pitkiä päiviä monelle henkilölle järjestelytoimikunnassa. Olosuhteet olivat nyt meidän puolella, Hirvonen arvioi.
Hirvonen toivoo, että suomalainen ralliyleisö pääsee vielä kokemaan Rovaniemen MM-rallin myös paikan päällä. Historiallinen kilpailu käytiin koronapandemian vuoksi ilman katsojia.
– Toivotaan, että tänne palataan tulevina vuosina, ja että päästään kaikki vielä penkalle hurraamaan ja tsemppaamaan, Hirvonen sanoi.
Lue myös: