Muhoksella Nokiantiellä ohikulkijat havaitsivat tiistaina iltapäivällä omakotitalon tulipalon ja kävivät pelastamassa talon asukkaan sisältä palavasta talosta.
Talon asukas oli ryhtynyt itse alkusammutukseen. Hänet toimitettiin pelastuslaitoksen toimesta jatkohoitoon, koska hän ehti hengittää savukaasuja, ennen kuin hänet saatiin ulos palavasta talosta.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan alustava arvio on, että palo on saanut alkunsa pesuhuoneessa sijainneesta kuivausrummusta.
1970-luvulla rakennettu tiiliverhoiltu omakotitalo tulee tuhoutumaan palossa asumiskelvottomaksi.
Palopaikan jälkisammutus ja raivaus kestää tiistaina iltaan saakka, pelastuslaitokselta kerrotaan.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.