Yhdeksänvuotias Meritta Pyykkönen katseli ihaillen luokan edessä seisovaa hahmoa.
Hän oli juuri aloittanut musiikkiluokalla, ja uusi opettaja oli ihana. Tytön mielessä syttyi unelma – hänestäkin tulisi joskus opettaja.
Kuuden vuoden päästä hän istui yläkoulun opinto-ohjaajan huoneessa ja kertoi unelmastaan. Vastaanotto oli lannistava.
– Sinusta ei koskaan tule opettajaa. Et tule pääsemään edes lukioon.
Pyykkösellä meni koulussa surkeasti. Myös silloin, kun hän yritti parhaansa. Silti hän ei uskonut opinto-ohjaajan sanoja.
“Se tapa oppia ei sopinut minulle yhtään”
Kuudenteen luokkaan asti Pyykkösen koulunkäynti oli sujunut hyvin. Hän viihtyi koulussa, eikä kokeisiin oikeastaan tarvinnut edes lukea. Alakoulun päättyessä todistuksen keskiarvo oli yhdeksän.
Sitten alkoi yläkoulu – ja alamäki.
Oma luokanopettaja vaihtui lukuisiin aineenopettajiin, ja kaikilla oli erilainen tapa opettaa.
Vaikka olisin kahlinnut itseni pulpettiin, en ikinä olisi oppinut.
Meritta Pyykkönen
Pyykkösen luokka oli vilkas, eikä hän itsekään ollut rauhallisimmasta päästä.
Alakoulun opettaja oli onnistunut purkamaan luokkaan kertyvää energiaa tehokkaasti päivän mittaan, mutta yläkoulun opettajilla ei Pyykkösen mielestä ollut riittävästi keinoja siihen.
– Keskittyminen oli todella vaikeaa. Monessa aineessa tehtiin pitkään hiljaista työtä. Minusta tuntui, että en vain kykene siihen. Se tapa oppia ei sopinut minulle yhtään, Pyykkönen sanoo.
Hän yritti parhaansa tunnilla ja pänttäsi kokeisiin, mutta arvosanat laskivat.
– En ymmärtänyt tunneilla mitään, mutta en tiennyt, mitä voisin tehdä paremmin. Kaverit pärjäsivät, ja koin itseni tosi huonoksi.
Oli helpompaa lopettaa yrittäminen kuin pettyä aina vain uudestaan. Tunnit alkoivat kulua pelleilyyn ja sähläämiseen.
Apua oppimiseen ei tullut
Pyykkönen olisi tarvinnut tukea oppimiseen, mutta sitä ei järjestetty.
– Kun sanoin tunnilla, että en ymmärrä, minun käskettiin keskittyä. Ei se mitään auttanut. Vaikka olisin kahlinnut itseni pulpettiin, en ikinä olisi oppinut.
Kahdeksannella luokalla Pyykkönen pyysi, että pääsisi testiin lukivaikeuksien varalta.
Testiä ei järjestetty.
Haaveet omasta opettajuudesta kuitenkin säilyivät. Se oli muutaman ymmärtävän opettajan ansiota. He näkivät muutakin kuin häiriköivän murrosikäisen.
Musiikinopettajan kehut kannattelivat
Musiikki ja laulu olivat iso osa Pyykkösen elämää. Niinpä musiikinopettajasta tuli yläkoulun aikana tärkeä tuki. Hän kannusti ja kehui, mikä oli hunajaa moitteisiin tottuneen oppilaan korville.
– Sain kokea olevani taitava, osaavani edes jotain.
Myös ruotsinopettaja jaksoi kannustaa. Hän tuli tuntia etuajassa töihin, jotta ehti käydä oppitunnin aiheen ensin Pyykkösen kanssa kahdestaan läpi.
Harrastuksissa opettajat valoivat viikoittain uskoa omiin lahjoihin. Pyykkönen tiesi olevansa hyvä monessa muussa asiassa, vaikka koulussa ei niin hyvin luistanutkaan.
– Niiden opettajien turvin jaksoin, ja pystyin yhdeksännellä luokalla yrittämään numeroiden nostamista, jotta pääsisin lukioon.
15-vuotiaana hän teki valtavasti töitä nostaakseen keskiarvoaan, vaikka opinto-ohjaaja patisti valitsemaan jonkin muun alan.
Lopulta peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 7,7. Se riitti juuri ja juuri. Yksi haave toteutui, ja Pyykkönen pääsi musiikkiluokalle Jyväskylän Cygnaeus-lukioon.
Se oli valtava onnistuminen. Oppiminen ei kuitenkaan helpottunut.
Lukiossa löytyi lukivaikeus
Lukion alkaessa Pyykkösen itsetunto opiskelijana laahasi pohjamudissa. Mieleen oli iskostunut vahvasti kokemus omasta surkeudesta.
– Alisuoriuduin lukiossakin ihan täysin. En jaksanut lukea kokeisiin, koska ajattelin, että en kuitenkaan osaa mitään.
Lukiossa useampi opettaja jaksoi kuitenkin tsempata. Pyykköseen suhtauduttiin aiempaa enemmän kärsivällisesti, ymmärtävästi ja kuunnellen.
Yläkoulun monet ikävät opettajakokemukset alkoivat väistyä sivuun.
– Lukiossa oli mahtavia pedagogeja. Asiat selitettiin minulle niin monesti, että varmasti ymmärsin. Oli tosi tärkeää huomata, että opettaja on oikeasti kiinnostunut oppimisestani.
Lukiossa huomattiin myös lukivaikeus. Se selitti paljon yläkoulun hankaluuksia. Erityisopetusta tarjottiin, mutta Pyykkönen ei osannut ottaa sitä vastaan.
Hän kahlasi lukion läpi ilman erityisopettajan apua ja valmistui lopulta kutosen keskiarvolla.
Kehnosta todistuksesta huolimatta tie opettajankoulutukseen tuntui selkeältä – yliopistoon oli mahdollista päästä pääsykokeen turvin.
Pyykkönen vietti välivuoden harjoittelussa päiväkodissa ja alakoulussa. Sitten hän pyrki opettajankoulutuslaitokselle eri yliopistoihin.
Harjoittelussa Pyykkönen oli päässyt kokeilemaan opettamista, ja se oli nostanut itseluottamusta – ehkä hieman liikaakin.
– Menin henkseleitä paukutellen kokeisiin. Olin ihan varma, että pääsen.
Pudotus oli kova. Pyykkönen ei päässyt yhdessäkään pääsykokeessa edes kakkosvaiheeseen.
Valtava pettymys osoittautui kuitenkin onnenpotkuksi.
“Aivoissani ei olekaan vikaa”
Elämä piti suunnitella uudestaan, ainakin seuraavaksi vuodeksi. Sen vuoden aikana Pyykkönen koki ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ettei sittenkään ole huono koulussa.
Hän aloitti Jyväskylän kristillisen opiston kasvatus- ja opetuslinjalla, johon kuului kasvatustieteen opintoja ja pääsykoevalmennus.
– Opiskelu oli niin itsenäistä, että piti etsiä omat tavat oppia. Kävimme myös paljon läpi, miten eri tavalla eri ihmiset oppivat. Tuntui ihan käsittämättömältä ajatukselta, että ihmiset oppivat eri tavalla.
Pyykkönen alkoi vihdoin löytää itselleen sopivia opiskelutapoja, kun hän luki tai kuunteli opetusta. Hän alkoi piirtää kuvia, alleviivata tekstiä ja käyttää värejä.
Arvosanat muuttuivat kiitettäviksi ja erinomaisiksi.
– Olin 21, kun huomasin, että en olekaan huono koulussa tai aivoissani ei ole mitään vikaa. Korjattavaa oli ollut vain siinä, miten olin opiskellut tai miten minua oli opetettu.
Keväällä alkoi pääsykoevalmennus. Pyykkönen luki kokeeseen yötä päivää puolitoista kuukautta, mutta yliopiston ovet pysyivät kiinni.
Ensimmäistä kertaa mielessä kävi ajatus, ettei ala ehkä olekaan oikea.
Pyykkönen päätti kuitenkin yrittää vielä. Oli ainakin yksi keino päästä edes vähän lähemmäs unelma-ammattia.
Pyykkönen haki opiskelemaan koulunkäynninohjaajaksi ja pääsi sisään. Seuraavan kevään yliopistohaku tuotti jo kolmannen kerran hylsyn, mutta uuden ammattitutkintonsa turvin Pyykkönen haki töitä.
Hän sai vakituisen työpaikan koulunkäynninohjaajana Jyväskylän kaupungilta. Monen vuoden peräkkäisten pettymysten jälkeen se sai uskon omaan opettajuuteen heräämään uudestaan.
Keväällä 2016 Pyykkönen päätti hakea opettajankoulutuslaitoksen lisäksi musiikkikasvatuksen laitokselle Jyväskylän yliopistoon.
Hän harjoitteli pianonsoittoa kaikki välitunnit ja luki pääsykokeisiin kaiken vapaa-aikansa.
Heinäkuussa puhelimeen kilahti viesti – Pyykkönen oli hyväksytty opiskelemaan musiikin opettajaksi.
Hän huusi riemusta keskellä parkkipaikkaa, soitti työpaikalleen ettei tule syksyllä töihin ja kirjoitti sosiaaliseen mediaan:
Oon lähes supersankarin mittainen JUST NYT!!! 9-vuotiaasta lähtien oon äitille sanonut, että opettaja musta tulee ja NYT MUSTA TULEE SEMMOINEN.
– Se oli parasta koskaan, Pyykkönen nauraa.
Takana oli neljä vuotta ja 15 epäonnistunutta pääsykoetta. Kun koulupaikka lohkesi, se lohkesi huipputuloksin. Pyykkönen sai soveltuvuuskokeesta täydet pisteet.
– Ehkä kypsymiseni vaati vain aikaa, en tiedä.
Yliopistossa oli iso etu välivuosien aikana kertyneestä kokemuksesta. Pyykkönen haki luokanopettajaopinnot sivuaineekseen ja ehti opiskella erityispedagogiikan sivuaineenkin, koska kasvatustieteen opintoja oli taustalla jo niin paljon.
Opiskelu maistui niin hyvältä, että Pyykkönen valmistui kasvatustieteiden maisteriksi vuoden tavoiteaikataulua nopeammin keväällä 2020.
Pääsykokeisiin lukeminen oli tehnyt tehtävänsä – Pyykkönen oli selättänyt lukivaikeutensa ja löytänyt ne tavat, jolla hän itse oppi parhaiten.
Keskiarvo tutkintotodistuksessa oli 4,7. Kutosen oppilaasta oli tullut luokan priimus.
“Luokassa on varmasti joku, joka ei opi”
Nyt Pyykkönen pitää valtavassa arvossa sitä, ettei itse ole oppinut asioita helposti.
– Opettaessani mietin koko ajan, että joku luokassa ei varmasti opi näin. Siksi haluan kokeilla erilaisia tapoja opettaa. Haluan varmistaa, että jokainen ymmärtää.
Tuoreelle opettajalle on myös tärkeää huomioida jokainen oppilas päivän aikana. Hän uskoo, että se auttaa luomaan turvallisen suhteen oppilaan ja opettajan välille.
– Haluan, että minulle uskalletaan sanoa, jos jokin tuntuu vaikealta, Pyykkönen hymyilee.
Omat kokemukset aidosti välittävistä opettajista eivät unohdu.
– On tärkeää olla kiinnostunut siitä, mitä oppilaalle kuuluu. Itsekin olisin tarvinnut opettajien joukosta vain kuuntelijaa.
Lue lisää: