"Siperia, Bugene 2 p. III -06
Rakkaat Omaiseni!
Niin ne häät vietettiin sitten viime sunnuntaina...Kirkko oli puhdistettu tavallisuudesta ja koristeltu männynoksilla ja kukkapuketilla...Sen jälkeen kokoonnuttiin asuntoomme johon oli kutsuttu luutnantti, insinööri, kylämme kirkkoraati ja rovasti sekä muutamia vanhoja rosvoja ja murhamiehiä."
Näin kirjoitti Siperiasta koti-Suomeen jutun pääkuvassa näkyvä sulhanen Juho Lehto.
Kirjeessä Lehto kertoo, kuinka kuva oli otettu sen jälkeen, kun kolme muuta paria oli vihitty ja kirkko oli tyhjentynyt juhlaväestä. Jos kuva onnistuisi, Lehto lupasi lähettää sen Suomeen.
Valokuva esiintyi jo aiemmassa Ylen jutussa, jossa kerrottiin Siperiaan karkotetuista rangaistusvangeista.
Valokuva löytyi Finna-tietokannan kautta ja se kuuluu Museoviraston kokoelmiin.
Sen saatesanoissa kerrottiin, että kyse on katekeetta Juho W. Lehdon ja diakonissa Eeva Ketosen häistä Siperiassa Bugenen suomalaisen siirtokunnan kirkossa.
Kuva on päivätty 11. maaliskuuta 1906. Sama päivämäärä näkyy valokuvaan liitetyssä sanomalehtiartikkelissa.
Muuta kuvasta ei kerrota.
Jutun julkaisun jälkeen toimitukseen otti yhteyttä useampikin henkilö, joka oli tunnistanut jutussa esiintyneen valokuvan.
Valokuva oli päätynyt Juho Lehdon omaisille, josta se oli paljon myöhemmin toimitettu Museoviraston kokoelmiin.
Selvisi, että Eeva ja Juho olivat palanneet Siperiasta Suomeen, asuneet pitkään Sortavalassa ja sodan jälkeen asettuneet Tampereen lähelle Vesilahdelle.
Selvisi myös, että heidän värikkäät vuotensa Bugenessa oli tallennettu satasivuiseen elämäkertaan Tampereen poika Siperiassa.
Yli sadan vuoden takaisesta kirjeestä selviää myös syy siihen, miksi Museoviraston tiedoissa on eri vihkipäivämäärä kuin kirjeessä: Juho käytti venäläistä kalenteria, joka on pari viikkoa meidän kalenteriamme myöhässä.
Vauras, mutta rauhaton Bugene
Vanhat rosvot ja murhamiehet, joista Juho Lehto kirjoittaa, olivat Suomesta Siperiaan karkotettuja vankeja tai heidän jälkeläisiään.
Karkotukset oli lopetettu jo vuonna 1888, pari kymmentä vuotta ennen Lehdon pariskunnan saapumista.
Karkotettuja ei kuitenkaan ollut palautettu Suomeen, joten he jatkoivat elämäänsä Bugenessa ja muissa Siperian suomalaiskylissä.
Siperian-suomalaisten vaiheita tutkineen professori Alpo Juntusen mukaan luterilaiset - suomalaiset, virolaiset, latvialaiset ja saksalaiset - asutettiin samoille alueille. Yksi keskittymä oli Jenisei-joen varressa ja toinen hieman lännempänä, Omskin suurkaupungin lähiseudulla. Bugene sijaitsi noin 300 kilometriä Omskista pohjoiseen.
Vanhin suomalaiskylistä oli Ryzkova, jonne oli 1800-luvun alussa karkotettu joukko isäntäänsä, paroni Ungern-Sternbergiä, vastaan kapinoineita inkeriläisiä. Ryzkova kuitenkin paloi 1800-luvun puolivälissä ja sen asukkaat siirtyivät Bugeneen, jota kutsuttiin myös suureksi suomalaiskyläksi.
Juho Lehdon saapuessa vuonna 1905 Bugenessa oli noin 70 taloa. Asukkaita oli enimmillään 700. Valtaosa oli suomalaisia, mutta kylässä asui myös virolaisia.
Bugenesta oli kehittynyt ilmeisen hyvinvoiva yhteisö.
Kylä sijaitsi mustanmullan alueella: vilja kasvoi ilman lannoitteita eikä pellonraivaus tuottanut tuskaa, sillä alue oli käytännössä kivetöntä. Kyläläisillä oli myös runsaasti karjaa ja kauppaa käytiin ahkerasti lähikaupungeissa. Aivan erityinen valttikortti oli meijeri, jossa valmistettiin voita.
Mitään pyhäkoululaisten elämää ei vanhojen karkotusvankien yhteisössä kuitenkaan eletty. Tappelut olivat yleisiä ja viinankäyttö runsasta. Harva osasi lukea.
Koti-Suomessa havahduttiin jumalattomaan menoon ja Siperiaan lähetettiin pappi rauhoittamaan villiä itää. Pastori Johannes Granö asettui Omskiin, josta oli kuitenkin pitkä matka Bugeneen. Granö tarvitsi apulaisen.
"Siperia. Sanalla oli huono kaiku"
Juho Lehto oli parikymppinen tamperelaisnuorukainen. Orpopoika, köyhistä oloista. Oppia uskonnollishenkinen nuorimies oli saanut Sortavalan Diakoniakoulussa.
Sieltä Lehto oli siirtynyt töihin Pitkäniemen mielisairaalaan, kun Diakonilaitoksen johtaja saapui yllättäen kylään. Hän tarjosi Lehdolle katekeetan eli opettajan työtä Siperiasta. Vastausaikaa oli seuraavan aamuun.
"Siperia. Sanalla oli huono kaiku. Sinne joutuivat varkaat, rosvot, murhamiehet ja yhteiskunnan hylkiöt."
Tarmokas nuori mies kaipasi kuitenkin haasteita, eikä häntä pidättänyt Suomessa mikään. Kun Lehto vielä onnistui houkuttelemaan seurakseen diakonissalaitoksessa opiskelleen Eeva Ketosen, pitkä matka Idän pikajunassa saattoi alkaa syyskuussa 1905.
Edellä kuvattu on poimittu Juho ja Eeva Lehdon muistelmista.
Bugene kuvataan niissä kyläksi, jota suot suojasivat ryöväreiltä ja villieläimiltä ja jossa "raakuudet, joita oli kaikkialla Siperiassa runsain mitoin, olivat verraten harvinaisia."
Juoppous oli kuitenkin aiheuttanut paljon ikävyyksiä ja suuri osa kylän väestä oli lukutaidotonta.
Koulurakennus kylästä löytyi, mutta se oli niin hatara, että talvipakkasilla sisällä tarkeni vaivoin lammasturkki päällä ja huopikkaat jalassa. Juho sairastui saman tien reumatismiin.
Juho ja Eeva Lehdon toimenkuva oli vähintäänkin laaja: he vastasivat koko kylän opetuksesta, sairaanhoidosta sekä kirkollisista toimituksista kastajaisista hautajaisiin. Juhon vastuulla oli myös raittiusseuran ajoittain varsin haastava johtaminen.
Välillä kirkonmenot oli käytävä toimittamassa myös naapurikylissä, samoin sairaanhoitajan tehtävät, jotka olivat Eevan vastuulla.
Pariskunta oli siis korvaamaton kyläläisille. Siksi heitä myös pidettiin arvossa.
Tästä todistavat runsaat lahjat, joita nuoripari sai kyläläisiltä avioiduttuaan: sika, vasikka, kukko kanoineen sekä hanhipari auttoivat alkuun. Eläinkatras täydentyi aikanaan niin, että Lehtojen opettajapariskunta pyöritti lopulta keskikokoista karjatilaa.
Omituiset karkotusvangit
Muistelmissa on värikkäitä kuvauksia Bugenen kylän persoonallisuuksista.
Kun kouluun piti saada pulpetit, niden teko annettiin "IIsalmen kauhuna" tunnetulle karkotusvangille, seppä Hermanni Ronkaiselle.
Työ sujui moitteetta.
Viina oli kuitenkin Ronkaisenkin heikko kohta.
Kun hänen vaimonsa kuoli ja tuli hautajaisten aika, Ronkainen oli juovuksissa. Arkkua laskettaessa sattui vahinko ja ruumis putosi hautakuoppaan. Ronkainen hyppäsi perään, tarttui ruumista vyötäisistä, sulloi sen takaisin arkkuun ja kirosi: Pysytkös siellä, p-kele!
– Karkotusvangit olivat loppuun saakka omituisia, muisteli Bugenessa syntynyt Eevan ja Juhon poika Väinö Lehto lehtihaastattelussa vuonna 1970.
Toinen tunnettu entinen vanki oli "Härmän häjy" Matti Unkuri. Kakolasta omasta pyynnöstään Bugeneen karkotetusta Unkurista tuli uudessa kotipaikassaan menestynyt kauppias.
Kauppaa käytiin usein suurissa kaupungeissa Omskissa tai Tarassa. Matka oli pitkä ja sen varrella vaani vaaroja.
Eräällä kaupparetkellä Unkuri, mukana ollut ystävä sekä molempien tyttäret joutuivat rosvojoukon yllättämäksi. Unkurin tytär sekä ystävä kuolivat iskussa.
Myös Juho Lehto joutui matkoillaan rosvojoukon takaa-ajamaksi, mutta hyvien hevostensa ansiosta selvisi.
Pieniä, paksuturkkisia ja sitkeitä siperianhevosia oli kiittäminen myös sillä reissulla, kun susilauma ajoi takaa Juho Lehdon valjakkoa.
Sudet kiusasivat erityisesti pitkinä, ankarina talvina, jolloin ruoka oli vähissä. Usein ne väijyivät Omskiin johtaneen tien varressa.
Matka läpi Neuvostojen maan
Eeva ja Juho Lehdon 16 vuotta kestänyt aika Siperiassa päättyi vallankumoukseen.
Valkoisten ja punaisten sisällissota riehui ympäri Venäjää ja tuntui myös kaukaisessa Bugenessa. Sotajoukot kulkivat eestaas kylän läpi ja ryöstivät mennessään ruokaa ja hevosia.
Eräällä kerralla valkoisten sotajoukko pakotti Lehtojen perheen 14-vuotiaan Eino-pojan hevoskuskikseen. Vanhemmat pelkäsivät, etteivät enää näe lastaan. Neuvokas poika pääsi lopulta pakenemaan juopuneilta sotilailta ja hevonen osasi reitin kotiin.
Oli kuitenkin tullut aika jättää hyvästit Bugenelle.
Kotimatka alkoi 26. toukokuuta 1921. Lehtojen kanssa Suomea kohti lähti 40 kyläläistä.
Pakko ei ollut lähteä, osa jäi. Eivätkä kaikki saaneet lupaa poistua Neuvosto-Venäjältä. Esimerkiksi virolaiset pääsivät kotimatkalle vasta seuraavana vuonna.
Paluumatka kesti seitsemän viikkoa. Omskiin matkattiin hevosten kyydissä, siitä eteenpäin junan tavaravaunussa.
Usein jouduttiin odottelemaan pitkiä aikoja matkalupia. Moskovan ratapihalla vierähti kolme viikkoa soppaa keitellen ja lutikoita nitistellen.
Onneksi matkalaiset olivat varautuneet kohtalaisin ruokavarastoin. Niiden täydentäminen oli käytännössä mahdotonta, sillä jos ostettavaa olisi ollutkin, oli raha menettänyt arvonsa.
Kun matkalaiset lopulta ylittivät rajajoen, heidät ohjattiin kahden viikon karanteeniin. Sen aikana käytiin päivittäin saunassa, jotta syöpäläiset häviäisivät. Kaksi pojista joutui sairaalaan syyhyn takia.
Karanteeniaikaa Lehdot pitivät koko siirtolaistaipaleensa ikävimpänä osana. Oltiin jo niin lähellä vapautta ja sukulaisia, mutta vielä jouduttiin odottamaan.
Samalla kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kirjeet eivät olleet sekasortoisena aikana kulkeneet ja matkalaiset luulivat Suomen tuhoutuneen. Yllätys oli suuri, kun synnyinmaa olikin itsenäinen.
Tampereen juna-asemalle Eeva ja Juho Lehto ja heidän viisi lastaan saapuivat aamuvarhaisella 12. elokuuta 1921.
Alkoi uusi elämänvaihe.
Aiheesta lisää: