Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kristian Pulli hyppäsi EM-finaaliin: "Finaalissa kaikki on auki"

Kristian Pullin karsinta EM-hallikisoissa sujui nousujohteisesti.

Kristian Pulli
Kristian Pulli eteni EM-finaaliin. Kuva: Tapio Nevalainen / SUL
Joel Holma
Avaa Yle-sovelluksessa

Pituushypyn SE-mies Kristian Pulli hyppäsi 781 ja eteni karsinnasta EM-finaaliin Puolan Torunissa. Pulli onnistui parantamaan tulostaan karsinnan edetessä: ensimmäinen hyppy kantoi 760, toinen 776 ja sarjan paras 781 viimeisellä yrityksellä.

– Oli tiukka karsinta niin kuin yleensä. Tuntui siltä, että en saanut kaikkea irti. Vähän oli vielä käynnistelyä ja hyppy vertyi kierros kierrokselta, hallikautensa avannut Pulli summaa puhelimessa Yle Urheilulle.

Pulli oli karsinnan viidenneksi paras. Karsinnan ykkönen oli Ruotsin Thobias Montler 818 kantaneella hypyllään.

Pullin halliennätys on 783, viime kesänä hän hyppäsi ulkoradalla Suomen ennätyksen 827.

Finaali hypätään perjantaina. Pulli uskoo, että mitaleista pääsee taistelemaan päälle kahdeksan metrin hypyllä.

– Finaalissa kaikki on auki. Se on uusi kilpailu ja sopii minulle paremmin. Haen vähintään halliennätystä. Yli kahdeksan metriä täytyy hypätä mitaleille.

Oletko kahdeksan metrin kunnossa?

– On se mahdollista, kun saan hyvän hypyn tehtyä. Etelä-Afrikan leiri meni hyvin. Fyysiset ominaisuudet ovat jo viime kesän tasolla. Tästä on hyvä lähteä kevääseen.

Kuulantyönnössä Senja Mäkitörmän tulos 16,76 ei riittänyt finaaliin. Korkeushypyssä Daniel Kosonen karsiutui tuloksella 216 ja oli 12:s. Finaalipaikkaan vaadittiin 221.

Kisat Ylen kanavilla.

Lisätty juttuun Pullin kommentit klo 21.37.

Mäkitörmän ja Kososen tulokset lisätty klo 21.44.

Lue myös:

Neziri ja Kemppinen mitalivauhdissa EM-halleihin! Loistava sauma päättää Suomen yli 20 vuoden kuiva kausi – näin seuraat kisoja Ylen kanavilla

Suosittelemme