Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.
Oberstdorfin MM-kisoissa on kerran jos toisenkin hiihtokisan jälkeen kuultu, kun suomalaishiihtäjä on kiittänyt joukkuekaveriaan suksien lainasta tai testausavusta. Esimerkiksi naisten viestikisan jälkeen Jasmi Joensuu oli testannut Katri Lylynperän suksia ja Riitta-Liisa Roponen taas Joensuun luistelusuksia.
Parisprintissä Ristomatti Hakola hiihti MM-hopeaan Perttu Hyvärisen suksilla.
Yle Urheilun asiantuntijat Kalle Lassila ja Sami Jauhojärvi ovat tyytyväisiä siihen, miten Suomen joukkue tekee yhteistyötä niin huollon kuin muun joukkueen kanssa. Hyviä suksia ei pihdata vain itsellä, vaan pyritään saamaan joukkueena paras mahdollinen tulos.
– Pyrkimys on, että siellä olisi suksimerkin ja rekan parhaat sukset aina viivalla, Lassila kertoi.
Jauhojärven mukaan näin toimitaan erityisesti siksi, että Oberstdorfin MM-kisoissa on ollut todella poikkeukselliset olosuhteet.
– On märkää, on lössöä, on ollut metrin kinokset, jotka ovat sulaneet ja sekoittuneet tykkilumeen, on suolattu, jätetty suolaamatta ja kaikella tuolla on vaikutus. Kun suksia testataan ristiin, suksimerkit pääsevät perille siitä, minkä tyyppiset sukset siellä toimivat. Silloin saadaan mahdollisimman monelle urheilijalle toimiva kalusto, Jauhojärvi sanoi.
Yhdessä testaaminen on kaikkien etu ja se tuottaa usein hyvää tulosta useammallekin, mutta Lassila muistuttaa, että se ei aina ole helppoa ja mutkatonta. Se vaatii myös hyvää joukkuehenkeä.
– Jokainen hiihtäjä tekee oman suksipakkansa eteen töitä ja toiset on siinä työssä ahkerampia ja etevämpiä kuin toiset. Ei ole helppoa lainata hyviä välineitä kaverille, sillä eivät suksetkaan määräänsä pidempään kestä, Lassila sanoi.
– Joukkueessa ei ole varaa olla kauheasti ristiriitoja, että tuo systeemi saadaan toimimaan. Tunne eriarvoisuudesta voi olla hajottava tekijä. Mutta kun se on vastavuoroista, ja hiihtäjä tietää, että joku päivä voi itse hyötyä tästä, silloin se toimii.
Omista suksista joukkueen suksia
Usein saman suksimerkin hiihtäjät testaavat toistensa suksia ennen kisoja ja voivat lainata toistensa “kapuloita” kisaan. Kilpailun jälkeen testejä voidaan tehdä ristiin myös eri merkkien kanssa. Silloin saadaan varmuus kaluston tasosta.
– Me teimme miesten joukkueessa tuota vuosikausia keskenämme. Kävimme kisan jälkeen testaamassa, jotta pystyimme kehittämään omaa kalustoamme. Samalla saimme varmuuden siitä, oliko se menestymättömyys kalustosta kiinni vai miehestä kiinni, kolme vuotta sitten kilpauransa päättänyt Jauhojärvi kertoi.
Aikaisemmin ristiin testaaminen olikin urheilijalähtöistä. Nyt kun Suomen huoltoryhmä on vaihtunut ja Martin Norrgård on ottanut paikkansa huoltopäällikkönä, on tähän toimintaan kannustettu huoltoryhmästäkin.
Jauhojärven mukaan Norrgård haluaisi huoltorekkaan koko joukkueelle otettuja suksia, josta samoilla merkeillä hiihtävät urheilijat saisivat välineitä käyttöön, jos omasta pakasta ei löydy oikealle kelialueelle kunnon kalustoa.
– Tämä on erittäin hyvä suuntaus. Jos yhdellä hiihtäjällä on erittäin vahva kalusto jollekin kelialueelle ja samantyyppisiä suksia otetaan koko joukkueelle, silloin niiden toimintaa pystytään vertaamaan, Jauhojärvi sanoi.
– Tässä ei kuitenkaan olla menossa siihen, että ne olisivat aina joukkueen suksia. Tätä käytettäisiin ainoastaan mestaruuskisoissa ja sellaisissa kisoissa, jolloin siitä on oikeasti hyötyä ja iso merkitys kaikille, Lassila totesi.
Vahvaa ennakointia
Suomen joukkueen huolto on onnistunut Oberstdorfin MM-kisoissa mainiosti. Suomen huoltotiimi on hallinnut haastavat kelit ja se on edesauttanut suomalaisia menestymään. Tämä näkyi muun muassa torstaina naisten viestissä.
– Yhtään mitalia ei oteta huonoilla suksilla. Ja viesti on vielä sellainen, että siellä on neljä osuutta ja kaikilla pitää olla hyvä suksi. Se ei kestä yhtäkään epäonnistumista, Jauhojärvi ja Lassila sanoivat.
Molemmat asiantuntijat antavat Suomen huollolle suuren kunnian menestyksestä. Heidän mielestään huoltoryhmän toimintakulttuuri on pakostakin muuttunut huoltajien vaihduttua, mutta huoltopäällikkö Norrgård on tuonut Suomen uusiutuneeseen huoltoryhmään avoimuutta, hyvää keskustelukulttuuria ja analyyttisyyttä.
– Erittäin kokeneiden huoltomiesten tilalle nuorempaa verta. Se mahdollistaa sen, että enää ei ole niin vahvoja mielipiteitä siitä, mikä on toiminut aikaisemmin. Jos tälle kaudelle olisi vielä tullut fluorittomuus, ei kukaan olisi voinut sanoa, että hänellä olisi parempaa tietoa kuin Martinilla, Jauhojärvi sanoi.
Lassilan mielestä Suomen huoltoryhmä on pysynyt koko kisojen ajan hyvin kartalla muuttuvissa olosuhteissa. Jauhojärven mukaan tähän vaikuttaa vahva ennakointi. Kun Suomen naiset valmistautuivat torstaina viestiin, ennakoi huolto jo miesten perjantaista viestiä.
– On hyvä, ettei keskitytä pelkästään käynnissä olevaan hetkeen, vaan osataan miettiä mitä tulevina päivinä tapahtuu. Esimerkiksi miesten viestiin riittää skenaarioita: että keli pysyy samana. Tai mahdollisesti sataa vettä. Tai lunta tai räntää, Jauhojärvi naurahti.
Miesten viesti on tänään MM-kisojen ohjelmassa klo 14.10 alkaen. Suora lähetys TV2:ssa, Areenassa ja Yle Puheella.
Lue myös: