Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

"Aamulla tuli jalkarättejä, nyt tulee räntää" – sääkaaos puhuttaa hiihdon MM-kisapaikalla juuri ennen miesten viestiä

Oberstdorfissa hiihtokeli on aiheuttanut päänvaivaa niin kisajärjestäjille kuin hiihtäjille ja heidän huoltojoukoilleen.

Huoltojoukkoja Suomen maastohiihtojoukkueen huoltorekalla Saksan Oberstdorfissa
Kuva: Lehtikuva
Jenni Harmanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.

Sää on puhuttanut koko Oberstdorfin MM-hiihtokisojen ajan. Kisapaikalla on ollut 20 astetta lämmintä ja nyt ennen miesten tämänpäiväistä viestiä taivaalta on tullut sadetta sen kaikissa olomuodoissa. Tämä asettaa haasteet etenkin joukkueiden huollolle.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan tänään Saksassa odottaa ennen miesten hiihtoa sääkaaos. NRK:n hiihtoasiantuntija Fredrik Aukland kuvailee, että lumi on kuin liimaa.

– Täällä sataa kissoja. Se voi tarkoittaa mitä tahansa. Tällä hetkellä latu on märkä. Katsotaan, mitä tapahtuu, kommentoi Norjan voitelupäällikkö ja suksihuoltaja Stein Olav Snesrud NRK:lle perjantaiaamuna.

Myös Yle Urheilun toimittaja Kimmo Porttila kertoo, että hiihtoareenalla on aikamoinen keli.

– Täällä näyttää täysin erilaiselta kuin mitä on näyttänyt tähän mennessä kisoissa. Yöllä on tullut vettä, aamulla tuli jalkarättejä, nyt tulee räntää, Porttila kuvailee.

Porttila kävi hiihtämässä itse kisojen testialueella muutamaa tuntia ennen viestin alkua ja kuvailee uuden lumen olevan todella nihkeää. Suomen joukkueen huolto on suoriutunut tähän mennessä Oberstdorfin haastavista olosuhteista mainiosti. Perjantaina nähdään, miten keli vaikuttaa miesten viestimenestykseen. Vetisessä kelissä kaikki on mahdollista ja välineet merkkaavat paljon.

– Tänään tulee olemaan todella raskas keli. Latua ei tulla suolaamaan, sitä ei ajeta, se jää sellaiseksi kuin se on. Ja tärkein kysymys koskee tänään perinteisen osuuksia, lähdetäänkö pitopohjalla vai ei, sanoo Porttila.

Suora lähetys miesten viestistä klo 14.10 alkaen TV2:ssa, Areenassa ja Yle Puheessa. Urheilustudion lähetys alkaa klo 13.50.

Lue myös:

Miehet hakevat viestimitalia, mäkihypyssä suurmäen kilpailu – katso MM-hiihtojen päivän kisaohjelma ja lähetystiedot

Hiihdon MM-kisojen hellekeleissä latujen kunto yritetään pelastaa suolaamalla – jatkuvaan suolaukseen liittyy uhka: "Lumi niin sanotusti kuolee"

Norjalaistähti kritisoi rajusti MM-hiihtojen olosuhteita – Iivo Niskanen ymmärsi osittain purnaamista: “Voi olla jopa ikävää katseltavaa”

Vahvistus: Yli 20 asteen lämpötila laittaa hiihdon MM-kisojen ohjelman uusiksi – Venäjän valmentaja kyseenalaistaa latujen kunnon Yle Urheilulle

Täältä löydät hiihdon MM-kisojen ohjelman ja tv-lähetykset – Oberstdorfin hiihtojuhla laajasti Ylen kanavilla

Suosittelemme sinulle