– Isoveljeni harjoitteli kotona Iron Maidenin The Trooperia lukioaikaista bändiään varten, ja olin että mitäs tämä musa oikein on. Tästä lähti liikkeelle Maiden -fanitukseni. Treenasimme yhdessä veljeni kanssa, esiintymislavana toimi olohuoneen pöytä ja teimme videoita, joissa kilpailimme huomiosta. Olen aina halunnut esiintyä: on itsestäänselvyys, että minusta on tullut laulaja, Noora Louhimo toteaa.
Kolmikymppinen Noora Louhimo kuuluu tällä hetkellä Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin metallilaulajiin. Urakehitys on ollut huimaa: voimakasääninen ja karismaattinen Louhimo pestattiin vuonna 2012 sulavalinjaista power metalia soittavaan Battle Beastiin, ja olohuoneen kiikkerä pöytä on muuttunut esiintymisareenoiksi, joissa yleisöä on kymmeniä tuhansia.
Battle Beastin ohella tamperelaisella Louhimolla on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa: hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Amaranthe- ja HammerFall -yhtyeiden kanssa, esiintynyt SuomiLOVEssa ja toiminut rock- ja metallimusiikkiin erikoistuneena laulunopettajana.
Tänä vuonna Louhimo on toteuttanut myös pitkäaikaisen haaveensa ja julkaissut ensimmäisen soololevynsä, Eternal Wheel of Time and Spacen. Moni on jo ehtinyt höristellä korviaan: dramaattinen voimametalli loistaa poissaolollaan, ja tilalla on AC/DC-vaikutteisesti jyräävää klassista rockia, psykedeelisiä visioita, bluesia ja jopa kantria.
– Haluan tuoda levyllä esille nimenomaan musiikillisia juuriani. Se että kokeilee sekä biisinkirjoittajana että muusikkona erilaisia asioita ja tuulettaa ajatuksiaan, tekee pelkästään hyvää. Olemme myös sopineet Battle Beastin jäsenten kanssa, että jos joku asia ei sujahda bändin musiikilliseen muottiin, jokaiselle on täysi oikeus toteuttaa itseään eri tavoin, kunhan sen tekee erillisissä projekteissa, Louhimo kertoo.
Battle Beastia Louhimo ei siis ole jättämässä, vaikka tällaistakin somemaailman villissä keskusteluviidakossa on spekuloitu.
– No en todellakaan. Työn alla on Battle Beastin kuudes albumi, jota teemme täydellä höyryllä ja hyvällä fiiliksellä. Bändin kaikki jäsenet pistettiin taannoin pysähtymään ja hieman rauhoittumaan. Meillä on nyt sellainen paketti energiaa uuden levyn tekemiseen, että oksat pois!
Ulkoavaruuden moottoripyöräkerho ja mimmipoweria
Eternal Wheel of Time and Space poikkeaa valtavirran tämänhetkisestä trendistä eli albumikokonaisuuksien vieroksunnasta rakenteensa takia: siihen on kirjoitettu tarina, joka pitää levyä koossa ja vie sitä eteenpäin.
– Olen aina halunnut verrata ihmismieltä avaruuteen: mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä. Avaruus on kiehtova asia, ja olen pohdiskellut, josko siellä olisi meidän lisäksemme muunkinlaista elämää. Albumin biisit kylläkin kertovat omasta arjestani ja tunteistani, mutta olen kirjoittanut siihen ympärille fiktiivisen scifi-kertomuksen: bändi joutuu vieraalle planeetalle, ja siitä alkaa seikkailu, Louhimo kertoo.
Esimerkiksi Valkyrie-biisissä naispuolisten avaruusolentojen perustama MC Valkyrie -moottoripyöräkerho pakenee viranomaisia linnunradan halki futuristisilla hybridimotskareillaan.
– Biisissä on tietenkin mukana valtava määrä mimmipoweria. Henkilökohtaisella tasolla se kertoo myös siitä, kuinka joudut kehittämään paksun nahan, kun olet joutunut arvostelun kohteeksi.
Ja paksua nahkaa Louhimo on urallaan joutunut kasvattamaan. Hyppy Battle Beastin laulajaksi toi paljon kuraa naamalle. Tällaisissa tilanteissa uutta laulajaa verrataan usein edeltävään, eikä aina niin kivoilla tavoilla. Näin on käynyt esimerkiksi Nightwishin vokalistivaihdoksien kohdalla.
– Menin lukemaan itseeni suunnattua somepalautetta ja niitä kaikkein pahimpia henkilökohtaisuuksiin meneviä haukkumisia, joissa ulkonäköäni ja lauluääntäni arvosteltiin todella rankalla kädellä. Olihan se traumaattinen kokemus.
Kahdeksan vuotta sitten Louhimo oli myös untuvikko, jolle Battle Beast edusti ensimmäistä laajan skaalan julkista ammattia. Hän ei ollut varautunut ikävään ja tarkoituksellisen julmaan kirjoitteluun.
– Toisaalta olen myös siinä mielessä ärsyttävä ihminen, että saan polttoainetta siitä, kun minua lytätään. Joku on myös ensin saattanut haukkua minut pystyyn, mutta on myöhemmin todennut, että nyt olet lempparilaulajani, vaikka aiemmin pidin sinua ihan paskana. On aina työvoitto, jos omalla tekemisellään voi muuttaa jonkun asennetta positiivisempaan suuntaan.
Omien kokemuksiensa perusteella Louhimo kannustaa ihmisiä miettimään kahdesti, ennen kuin he avaavat Pandoran lippaansa sosiaalisen median areenoilla.
– Ei ehkä ajatella, että siellä toisella puolella on oikeasti artisti, joka sitä palautetta ja niitä kirjoitteluja lukee.
Janis Joplinin ja Ann Wilsonin jalanjäljissä
Eternal Wheel of Time and Space -albumin biisivalikoimaan kuuluu myös Janis Joplinin Piece of My Heart -kappale, mikä ei ole yllätys: Joplin ja Heart-yhtyeen Ann Wilson ovat olleet jo pitkään Noora Louhimon vokaalisia esikuvia.
Raspikurkku Joplinin Louhimo löysi 19-vuotiaana: hän intoutui kapakkaillan jälkimainingeissa, yön pikku tunteina laulamaan pizzerian nurkassa Whitney Houstonin I Will Always Love Youta, mikä toi kutsun paikallisiin bluesjameihin. Siellä Louhimo tutustui muihin muusikoihin, syntyi Admiral Octopus-yhtye ja hänelle vinkattiin Janis Joplinista.
– Kitaristi Joona Mikkola suositteli, että kuuntelepa tätä muijaa. Pistin Piece of My Heartin soimaan, ja pääni räjähti: totesin siitä hetkestä lähtien, että haluan olla laulajana juuri tuollainen.
Louhimo, jonka äänessä on aina ollut jonkin verran käheyttä, ryhtyi tuumasta toimeen: hän runttasi ääntään puolitoista vuotta kaikin mahdollisin keinoin saadakseen Joplin-tyylisen raspin.
– Eihän minulla ollut asiasta minkäänlaista teknistä käsitystä ja suoraan sanottuna rikoin ääneni: sain kylläkin raspin, mutta samalla äänihuuliini tuli kyhmyjä. Huolestuin, koska ääneni ei toiminut enää samalla tavalla kuin ennen: se väsähti nopeasti ja puheessakin kuului kauhea pihinä.
Louhimo hakeutui puheterapiaan ja foniatrille, ja tilanne saatiin onneksi kuntoon. Samalla hän innostui äänen huoltamiseen liittyvistä asioista ja opettaa nyt rock-tyylistä laulamista ja esiintymistä.
–Metodinani on, että ensin vedetään ilmaisu niin överiksi kuin pystytään, ja siitä sitten tuunataan alaspäin.
Tietynlainen överiys liittyy myös Louhimon lavaimagoon: hän ei himmaile, vaan vetää täysillä, sekä äänen että olemuksen puolesta.
– Ehkä se on sitä, kun Battle Beastin jätkät sanovat, että sä Noora maalaat aina sellaisella isolla pensselillä. Onhan se totta, että minussa asuu tietynlaista suuruudenhulluutta. Olen ihminen, joka ei pelkästään haaveile, vaan myös pyrkii toteuttamaan haaveensa.
Keikoilla yleisön energia lävistää kaikki solut
Suuruudenhulluudesta puheenollen, vuonna 2019 Battle Beast esiintyi Saksan Wacken Open Airissa, joka on maailman suurin metallifestivaali, ja jossa yhden päivän aikana saattaa olla yleisöä huimat 85 000 ihmistä. Tiuhaan naurava Louhimo hiljenee ensimmäisen kerran haastattelun aikana, kun hän muistelee kyseistä konserttia.
– Se oli yksi urani hienoimmista hetkistä. Se energia, mikä siitä ihmismäärästä lähti: se lävisti vaatteiden läpi kaikki soluni ja tuntui, kuin olisin levitoinut lavalla. Toisaalta ennen keikkaa paineet olivat helvetinmoiset, että ainakaan nyt ei voi mokata. Etukäteen jännitti, mutta yleisön edessä kaikki muu unohtuu: elän vain siinä hetkessä.
Suomalaista metalliyhteisöä Louhimo jaksaa kehua: festareilla on hyvä ilmapiiri ja ikävä on.
– Aina toisinaan suomalaista yleisöä vähätellään siitä, että se olisi jotenkin pliisua eikä suhtautuisi musiikkiin intohimoisesti. Olen tästä eri mieltä: kyllä Suomessakin osataan ottaa ilo irti musiikista ja keikoista.
Kahdeksan vuotta Battle Beastissa ovat tarjonneet Noora Louhimolle kokemuksia laidasta laitaan. Joskus metallilaulajan työ voi olla hengenvaarallistakin. Vuonna 2017 yhtye oli Euroopan kiertueella Bringer of Pain -albuminsa tiimoilta, mutta kaikki ei mennyt ihan putkeen.
– Olimme Ranskan maaseudulla, kun kiertuebussi syttyi tuleen. Moottorin päälle oli sulanut muovia ja siitä nousi valtava käry. Kaikki joutuivat bussista ulos, ja värjöttelimme tienlaidassa samalla, kun tuuletimme ajoneuvoa.
Seuraavana aamuna meinasi käydä vielä köpelömmin: Battle Beastia kuljettava bussi ajoi NIzzan vuoristossa, kun kuski huomasi, etteivät jarrut toimi alamäessä. Bussi pysähtyi vasta moottorijarrutuksella.
– Ei tämä bändielämä ole niin helppoa kuin luulisi. Aina on reissun päällä pieni fiilis, että entäpä jos tämä onkin viimeinen kerta. Ja juuri tämän takia elämästä pitää nauttia 200-prosenttisesti, Noora Louhimo summaa.
Lisää aihepiiristä: