Rakennusyritykset ovat kiristäneet käytäntöjään koronamaskien käytöstä rakennustyömailla. Rakennusyhtiö YIT kiristi omia koronatoimiaan maanantaina.
– Maskeja käytetään aina sekä ulkona että sisällä, sanoo YIT:n viestintäjohtaja Hanna Malmivaara.
Hänen mukaansa täytyy kuitenkin varmistaa, että maskin kanssa työskentely on turvallista. Muun muassa suojalasit huurtuvat ulkoilmassa, jos maski on päällä. Ongelma voidaan ratkaista kypärään kiinnitettävällä visiirillä.
Yhtiö on testannut kokonaisia työmaita, kun on tullut tartuntaepäilyjä. Uusien ohjeiden mukaan työntekijää, joka ei käytä maskia, kehotetaan pukemaan maski heti. Jos tämä kieltäytyy maskin käytöstä, hänet poistetaan työmaalta.
Mahdollisia tartunnan levittäjiä on sekä kotimaisten että ulkomaalaisten työntekijöiden keskuudessa ilman, että nämä itse tietävät tartunnastaan.
– Virus on katala, ja valitettavasti on myös sellaisia henkilöitä, joilla ei ole oireita, Malmivaara sanoo.
Rakennusyhtiö SRV:n turvallisuuspäällikkö Aleksi Auer kertoo, että yhtiöllä on työryhmä, joka koordinoi koronatoimia. Koronaryhmä kokoontuu kolme kertaa viikossa. Riskiarvioita tehdään viikoittain.
– Kun ohjeet ovat kunnossa, menemme konkreettisiin toimenpiteisiin työmailla koronan ehkäisemiseksi, Auer sanoo.
Toimenpiteitä ovat muun muassa taukojen porrastaminen ja tehostettu taukotilojen puhtaanapito. On hankittu lisää sosiaalitiloja väljyyden lisäämiseksi.
– Olemme myös ottaneet käyttöön maskipakon työmaillamme, Auer sanoo.
Hänen mukaansa samat ohjeet pätevät myös alihankkijoihin.
Rakennusteollisuus noudattaa THL:n suosituksia
Rakennusteollisuus RT:n mukaan järjestön koronasuositukset noudattavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suosituksia.
– Maskin pitää olla aina päällä, kun ollaan töissä sellaisessa paikassa, jossa joku on lähellä, kertoo RT:n koronatyöryhmän vetäjä Paavo Mattila.
Hänen mukaansa maskikäytäntöjä on kiristetty niin, että maskeja pidetään myös tauoilla ja esimerkiksi huoltoasemalla käydessä.
– THL ei taida suosittaa maskeja ulkotiloihin, mutta me suosittelemme, Mattila sanoo.
Virolaisista rakennusmiehistä valtaosa jäänyt Suomeen
Suomessa on noin 30 000 ulkomaalaista töissä rakennuksilla. He ovat etenkin virolaisia.
– Heistä suurin osa on jäänyt Suomeen. Meidän tietojemme mukaan rajaliikenne on hyvin vähäistä, Mattila arvioi.
YIT:n Malmivaaran mukaan yhtiö on jo aiemmin suosittelut vahvasti virolaisille tai muille ulkomaisille työntekijöilleen, että he pysyisivät Suomessa rajoitusten ajan.
Jos joku tulee, hänen pitää noudattaa omaehtoista kahden viikon karanteenia. Karanteenia voi lyhentää kahdella negatiivisella koronatestillä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt, että jokaisen maahantulijan edellytetään osallistuvan koronatestiin kaikilla alueen rajanylityspaikoilla, ellei tällä ole esittää luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.
Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että Helsingin satamissa saapuville matkustajille ei edelleenkään suoriteta niin sanottua pakkotestausta. Viron päässä edellytetään kuitenkin selvitystä koronatestistä tai todistusta sairastetusta taudista ennen kuin matkustaja päästetään laivaan.
Pitkät perinteet suojainten käytöstä
Suojalasien huurtuminen alentaa Auerin mukaan maskien käyttöä jonkin verran. Rakennusalalla on kuitenkin pitkät perinteen monenlaisten suojainten käytöstä yhtä aikaa. On olemassa suojaimia, joiden sisäpintaan on kiinnitetty huurtumista ehkäisevä kalvo. Myös visiirit ehkäisevät huurtumista.
– Olemme tunnistaneet, että etenkin sankamallisten silmäsuojainten käyttö yhdessä maskin kanssa on haasteellista, mutta on se tehtävissä, Auer kertoo.
Lue myös: