Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kristian Pullin valmentajaisä kertoo, minkälaisen matkan sensaatiomaisen EM-pronssin napannut poika on kulkenut – "Liikuttava tunne"

Suomen pitkä mitaliton putki halliyleisurheilussa katkesi ja se on tervetullutta suomalaiselle yleisurheilulle.

Kristian Pulli sai EM-pronssimitalin
Jenni Harmanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi ei ole voittanut mitalia halliyleisurheilussa 21 vuoteen. Ja nyt pitkä mitaliton putki katkesi Kristian Pullin huikealla pituushypyn pronssimitalilla EM-hallikisoissa Puolan Torunissa. Kristian Pullin isä ja valmentaja Seppo Pulli seurasi kisaa kotisohvalta. Koronan takia paikan päälle Puolaan ei voinut lähteä kuin pieni joukko urheilijoiden huoltoa ja valmennusta.

– Kyllä se on niin liikuttava tunne. Se arvostus, kun tämä on niin pitkä aika siitä kun tällaista on Suomessa tapahtunut. Tervetullut meidän yleisurheiluun. Varmasti antaa potkua eteenpäin, Seppo Pulli sanoo.

Samalla pituushyppääjä rikkoi tuloksella 824 Suomen ennätyksen ja olympialaisten A-rajan. Hyppy on lisäksi kaikkien aikojen kovin tulos, jolla pronssimitali on saavutettu, kun mukaan lasketaan kaikki vuonna 1934 alkaneet Euroopan mestaruuskilpailut ja kaikki vuonna 1966 alkaneet Euroopan hallimestaruuskilpailut.

– Tuollainen tulos oli itsessään jo yllätys. Yli kahdeksaan metriin tiedettiin olevan hyvät mahdollisuudet, mutta että se nousi noin korkealle oli yllätys, Seppo Pulli miettii.

Kovatasoinen kisa yllätti niin urheilijan itsensä kuin valmentajankin.

– Se oli ihan hirmuinen. En muista sellaista kisaa, että kolmanteen sijaan joutuu tekemään noin kovan tuloksen, päivittelee Seppo Pulli.

Kritian Pullin valmentajana toimii hänen isänsä Seppo Pulli.
Kritian Pullin valmentajana toimii hänen isänsä Seppo Pulli. Tässä analysoidaan kännykällä kuvattua videota hypystä. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Kristian Pulli on vaihtanut hyppytekniikkaansa ja edellinen talvi menikin tekniikkaa hioessa. Tie on ollut pitkä, mutta jo viime kesänä urheilija sai kovatasoisia tuloksia aikaiseksi. Hypyn jälkeiseen ilmalentoon lisättiin yksi jalkojen saksaus lisää. Aiemmin Pulli saksasi ilmassa 2,5 kertaa. Seppo Pulli kertoo, että tekniikan vaihtaminen ei ole mikään yksinkertainen asia – varsinkin, kun urheilija on tehnyt kymmeniätuhansia toistoja vanhalla tekniikalla.

– Monta kuukautta kesti, että on saanut kunnon hyppyä aikaiseksi. Syksyllä päästiin huomattavasti paremmasta lähtökohdasta aloittamaan uusi harjoituskausi. Loppukesän kovat tulokset auttoivat siihen, että päästiin lähtemään uudelta tasolta tähän vuoteen.

Kristian Pulli on harjoitellut tänä talvena Etelä-Afrikan lämmössä. Seppo Pulli kertoo, että lämmössä harjoittelu on tärkeää kunnon tehojen saamiseksi.

– Kristian on vähän sellainen, että hänellä tulee paljon paremmin esiin teholliset harjoitukset lämpöisessä, talvella hän ei ole tahtonut saada halleissa irti.

Nyt saavutettu olympiaraja parantaa valmentajaisän mukaan tulevaa harjoittelu- ja kisakautta. Katseita voi jo kääntää kohti Tokiota.

– Tavallaan se helpottuu. Nyt ei ole pakkosaumaa kisata, voidaan katsoa rauhassa kevät ja treenata. Se antaa huomattavasti vapautta ja kunnon ajoitukseen se on hyvä homma. Olympiaraja on aina tosi kova ja vaatii onnistumista.

Lue myös:

"Kova työ, panostus ja tekniikkamuutos" – näin asiantuntija selittää EM-pronssillaan säväyttäneen Kristian Pullin huippuvirettä

21 vuoden kirouksen murtanut Kristian Pulli ymmällään häikäisevästä ennätysparannuksestaan ja EM-pronssista: "Yllätti täysin, että se oli noin hirveä hyppy"

EM-mitali Suomeen yli 21 vuoden tauon jälkeen! Kristian Pulli uskomattomalla hypyllä pronssille hurjatasoisessa loppukilpailussa

Neziri ja Kemppinen mitalivauhdissa EM-halleihin! Loistava sauma päättää Suomen yli 20 vuoden kuiva kausi – näin seuraat kisoja Ylen kanavilla

Suosittelemme