Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mikä on Iivo Niskasen vire päämatkalle? Suomalaisässältä savolainen vastaus: "Kannattaako kenenkään herätä katsomaan"

Iivo Niskanen on Suomen joukkueen mitalitoivo Oberstdorfin MM-kisojen päätösmatkalle.

Iivo Niskanen
Oberstdorfin MM-kisojen päätösmatka on Iivo Niskanen päämatka. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen
Riku Salminen,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.

Iivo Niskasen suuri päivä on tänään, kun Oberstdorfin MM-kilpailuissa hiihdetään päätösmatka: 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailu.

Pyeongchangin olympiakioissa matkalta kultaa voittanut Niskanen on pitänyt tätä kuninkuusmatkaa päätavoitteenaan, mutta hän muistutti, että hänellä oli Oberstdorfiin muitakin tavoitteita.

– 15 kilometrillekin oli iso maali ja siihen oltiin tehty myös töitä. Mutta kyllähän tässä kauden edetessä perinteisen viidestäkympistä on tullut kisojen poisjäämisten myötä entistä tärkeämpi, Niskanen totesi Yle Urheilulle.

Kolme vuotta sitten Etelä-Koreassa kisa eteni Niskasen komennossa. Suomalaisässä lähti irtiottoon jo ennen 20 kilometrin merkkipaalua. Millaiseksi Oberstdorfin kisan taktiikka muodostuu, sitä Niskanen ei uskaltanut ennakoida.

– Niin kuin naisten (30 kilometrin) kisasta näki, niin porukka oli aika hyvin samassa läjässä. Heillä on tosin siinä nousussa tasoerot isompia kuin miesten kärkikahinoissa. Mutta on hyvin vaikea ennakoida kilpailua. Myös keli näyttää paljon, miten kisa alkaa juontua, Niskanen arvioi ja antoi vastauksen myös siihen, voiko Oberstdorfin radalla tehdä irtiottoa.

(Therese) Johaug ainakin pystyi. Mutta haastavaa se varmasti on.

Pitkillä matkoilla on mahdollisuus myös suksien vaihtoon. Viime kaudella sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, sillä miehetkin saavat vaihtaa sukset vain kerran ja vaihdettavat sukset täytyy viedä vaihtoalueelle jo ennen starttia. Suksien vaihdolla on todennäköisesti hiihtäjälle suuri merkitys, sillä Oberstdorfissa saattaa kisan aikana jopa sataa vettä.

– Onhan sillä oma mausteensa. Varmasti suksien pohjissa on mahdollisesti ainakin kahta erilaista tälliä. Kilpailun aikana olosuhteet muuttuu varmasti niin paljon, että se antaa mahdollisuuden ottaa eri voiteissa olevia suksia, Niskanen pohti.

Jos on Niskanen odottanut sunnuntain kisaa, niin on sitä odottanut myös moni penkkiurheilijakin. Lauantain mediatapaamisessa Niskanen otti kotikatsomon mitaliodotukset vastaan rauhallisena ja väänsi tilanteen tavoilleen tyypilliseksi huumoriksi.

Mikä on vireystila kaiken kaikkiaan kohti huomista päivää?

– Kyllähän se sillä lailla nolla on, että en tiedä, kannattaako kenenkään herätä katsomaan sitä kilpailua, kasvomaskinsa takaa virnuillut Niskanen sanoi.

Miesten 50 kilometrin kilpailu alkaa kello 14 Suomen aikaa. Suomen joukkueessa hiihtävät Niskasen lisäksi Perttu Hyvärinen, Juho Mikkonen ja Lauri Lepistö.

Lue myös:

Suomen nelikko 50 kilometrin kuninkuusmatkalle nimetty – kantapäävaivainen Ristomatti Hakola ei ole mukana

Iivo Niskanen on kyykännyt jo kaksi kertaa MM-kisoissa – Ylen asiantuntijat selittävät, mistä on kyse: “Ei ole vain päässyt huippukuntoonsa”

Iivo Niskasen poikkeuksellisesta luonteesta on monta erilaista tarinaa – lähipiiri kertoo, millainen Suomen hiihtokuningas on oikeasti

Suosittelemme sinulle