Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tasan vuosi sitten korona iski kaikkien tajuntaan, kun vessapaperihamstraus alkoi myös Suomessa – näin kauppias muistelee uransa poikkeuksellisinta päivää

Ruokakauppojen hyllyt tyhjenivät nopeammin kuin niitä pystyttiin täyttämään. Tilanne yllätti myös kauppiaat.

Kauppias Sami Hertell järjestelee vessapaperilavoja.
Vessapaperi ei ole päässyt loppumaan sitten koronakevään 2020, kertoo Jumbon Citymarketin kauppias Sami Hertell. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Pilvi Pitkäranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Vuosi sitten ihmisiä eri puolilla maailmaa yhdisti ainakin yksi asia: vessapaperin hamstraus.

Ilmiön taustalla vaikutti koronavirus. Käsiin leviävä tautilanne pelotti monia ihmisiä. Mahdolliseen eristäytymiseen haluttiin varautua varastoimalla kotiin välttämättömiä tavaroita, kuten vessapaperia ja pitkään säilyviä ruokia.

12. maaliskuuta hamstrausilmiö rantautui kertarysäyksellä myös Suomeen. Päivää aiemmin, 11. maaliskuuta, Maailman terveysjärjestön johtaja oli virallisesti julistanut, että koronavirusepidemiasta on tullut pandemia. Kriisistä tuli virallisesti globaali.

Yhtäkkinen jyrkkä kysynnän kasvu yllätti kaikki, myös kauppiaat. Pitkän linjan K-kauppias Sami Hertell kertoo, että hän ei ole kokenut uransa aikana mitään vastaavaa.

– Olihan se täysin poikkeuksellista. Tietyissä tuoteryhmissä hyllyt tyhjenivät hetkessä ja parissa päivässä näiden osalta tyhjenivät hetkellisesti myös koko Suomen varastot. En muista vastaavaa tapahtumaa ollenkaan.

Kysyntä koski Suomessakin erityisesti vesapaperia. Sen lisäksi hamstrattiin pitkään säilyviä elintarvikkeita, kuten jauhoja, riisiä ja näkkileipää.

Torstaina alkanut poikkeuksellinen kysyntä jatkui vielä loppuviikon. Pelkästään torstain ja perjantain myynti Vantaan Jumbon Citymarketissa oli verrattavissa jopa joidenkin juhlapyhien, kuten pääsiäisen ja juhannuksen alla tapahtuvaan myyntiin.

– Siinä oli päivän selvä myyntipiikki. Ei kahta kysymystäkään asiasta.

Loppuviikkokin oli Hertellin mukaan "aikamoista rallia".

Keskon viestinnästä kerrotaan, että torstaina 12.3. myynti oli 36 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuoden 2020 torstaisin keskimäärin. Perjantaina 13.3. myynti oli 55 prosenttia keskimääräistä korkeammalla.

Myös Lidl Suomen viestinnästä kerrotaan, että useiden tuotteiden myynti kasvoi poikkeuksellisen voimakkaasti viime maaliskuussa viikolla 11.

Hamstrauspiikeissä oli kyse varsin hetkellisistä kulutuskäyttäytymisen muutoksista, muistuttaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto. Koko vuoden myyntilukuja tarkasteltaessa yksittäiset piikit eivät erotu kovinkaan selvästi.

Kauppias Sami Hertell tummien leipien hyllyillä kaupassa.
Myös ruisleivät olivat suosittu tuote koronakeväänä, Sami Hertell kertoo. Vaalea leipä ei ollut yhtä suosittua. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Makaronia haettiin pakettiautolla

Hyllyjen nopea tyhjentyminen yllätti kauppiaan. Tuotteiden saatavuudessa oli selviä ongelmia.

Uudelleentäyttämistä vaikeutti myös se, että kaupalla ei ole omia suuria varastoja. Vaikka keskusvarastoissa oli tavaraa, vaatii sen kuljettaminen liikkeisiin alueesta riippuen vähintään 12 tuntia. Piti siis keksiä keinoja, miten tavaraa saataisiin hyllyyn nopeammin.

Oli siis keksitttävä luovia tapoja tuotteiden saamiseksi.

– Mekin ajettiin pitkin maakuntaa pakettiautolla hakemassa tavaraa suoraan tavarantoimittajien varastoista ja keskusvarastoista, jotta saatiin lyhennettyä sitä polttoväliä, Hertell kuvaa.

Kauppias Sami Hertell puhuu puhelimeen.
Vaikka joidenkin tuotteiden saatavuus heikkeni, ei ruoka kuitenkaan loppunut kaupoista. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Poikkeuksellinen ja arvaamaton tilanne onnistui kuitenkin hänen mukaansa näyttämään kauppiaiden voiman.

– Emme olleet täysin perinteisten toimitusväylien varassa, vaan aloimme itse hankkimaan tavaraa. Oli se sitten pakettiautolla makaronin hakemista tai sitä, että soiteltiin tavarantoimittajia läpi, jolloin saimme sitten nopeammin tavaraa erikoiskuljetuksella.

Maaliskuinen hamstrauspiikkikin tasottui lopulta. Ja vaikka tietyissä tuoteryhmissä oli eittämättä saatavuusongelmia, haluaa Sami Hertell muistuttaa yhdestä asiasta: ruoka ei missään vaiheessa loppunut. Vaikka riisin saatavuus heikkeni, oli esimerkiksi perunoita koko ajan tarjolla.

Kauppias Sami Hertell järjestelee pastahyllyjä.
Pasta oli yksi myydyimmistä tuotteista muiden kuiva-aineiden joukossa viime keväänä. Kotiin haluttiin varastoida pitkään kestäviä ruokia. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tähän ei voi varautua

Vuodentakainen tilanne oli niin poikkeuksellinen, arvaamaton ja uusi, ettei siihen olisi pystynyt varautumaan etukäteen. Kenelläkään ei ole varastotiloja poikkeuksellisen isoa kysyntää vastaavan tuotemäärän säilömiseen pahan päivän varalta.

– Ei sellaista tavaramäärää voi ottaa taloon sisään vain siksi, jos vaikka kävisi taas näin, hän tuumii.

Eikä vastaavaa hamstrausta enää ole maaliskuun jälkeen nähtykään, ainakaan samassa mittakaavassa. Hertellin mukaan tuotteiden saatavuuden kanssa ei ole ollut ongelmia pitkään aikaan. Tiettyjen tuoteryhmien myynti jäi kuitenkin normaalia korkeammalle tasolle, kun suomalaisten elämä muuttui ja esimerkiksi ruoanlaiton merkitys kasvoi.

Syvenny lisää vuodentakaisiin tunnelmiin:

Dokumenttisarja: Rankka vuosi: Tappajavirus toi pelon Suomeen

Kolme päivää kestänyt hamstrausvyöry hiipuu, mutta ei hellitä – Keskon toimialajohtaja: "En ole koskaan urallani nähnyt mitään vastaavaa"

Miksi ihmeessä vessapaperia haalitaan nyt kärrykaupalla? Tutkija: "Itsesuojeluvaisto on tärkein syy"

Suosittelemme