Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Digitaalisista tiedostoista taotaan uniikkeja kappaleita, joita myydään miljoonilla euroilla

"Mä olen sataprosenttisen varma, että nyt ollaan kuplassa. Mutta sen puhkeamisen jälkeen kaikki teokset eivät menetä arvoaan", sanoo kryptotaiteilija Vesa Kivinen.

Erilaisia kryptoteoksia: CryptoKitties, Banksy ja CryptoPunks.
Lohkoketjuteknologian avulla luodaan keinotekoista niukkuutta digitaaliseen maailmaan, jossa kaiken voi kopioida loputtomiin. Lohkoketjussa on niin pikselitaidetta kuin viittaus poltettuun Banksyn taideteokseen. Kuva: CryptoKitties, Banksy / Anthony Harvey / Shutterstock / AOP, CryptoPunks
Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mitä yhteistä on koripallotähti LeBron Jamesin donkkauksella, rock-yhtye Kings of Leonin uudella albumilla, kaikkien aikojen ensimmäisellä twiitillä, poltetulla Banksyn taideteoksella ja gif-animaatiolla, jossa mikroleivosvartaloinen kissa lentää sinisellä taustalla sateenkaari perässään?

Kaikista näistä tapauksista on mahdollisuus ostaa uniikki digitaalinen kappale internetistä. Jos on varaa.

Viimeiset pari kuukautta taidepiireissä ja kryptovaluuttaympyröissä on kohkattu digitaalisten teosten autentikoinnista. Teknologiavaikuttajat ovat löytäneet sisäisen taidekuraattorinsa ja Clubhouse-sovelluksessa keskustellaan ympäri vuorokauden kryptotaiteen mahdollisuuksista.

Kaiken ytimessä on lohkoketju, johon luodaan yksilöityjä ja muuttumattomia tokeneita taideteoksista. Nämä NFT:t (non-fungible token) ovat digitaalisia todisteita omistajuudesta. Taiteilija lyö tokenin, eli kryptopuheessa minttaa sen, samalla tavalla kuin rahapajat lyövät rahaa.

NFT:t mahdollistavat keräilykappaleiden tekemisen helposti kopioitavista digitaalisista teoksista, esimerkiksi gif-animaatioista. Kyse on keinotekoisen niukkuuden luomisesta digitaaliseen maailmaan, jossa kaiken voi kopioida loputtomiin. Menettelyssä itse teosta ei ladata lohkoketjuun, vaan ketjuun päätyy uniikki viittaus teokseen.

Tokenin mukana eivät siirry tekijänoikeudet, tuotemerkit tai muut vastaavat oikeudet, ellei näin erikseen sovita. Se on enemmänkin verrattavissa esimerkiksi rajoitettuun vinyylipainokseen. NFT:den kohdalla painos on usein rajattu yhteen kappaleeseen.

Kryptokatit tukkivat lohkoketjut jo vuosia sitten

NFT ei ole uusi keksintö. Kun kryptovaluuttahuuma kävi edellisen kerran kuumimmillaan vuoden 2017 loppupuolella, erilaisia uniikkeja kryptoteoksia myytiin miljoonien dollarien edestä. Esimerkiksi CryptoKitties-virtuaalikissoja myytiin ja ostettiin niin paljon, että Ethereum-lohkoketju tukkeutui lähes täysin.

Viimeiset neljä vuotta kryptotaiteen parissa töitä tehnyt kuvataitelija Vesa Kivinen muistaa tunnelman edellisen kryptobuumin ajalta. Hän katseli aitiopaikalta, kuinka valtavia rahasummia kryptovaluutoilla tehneet henkilöt innostuivat taiteesta.

– Eihän niillä ollut minkään tason ymmärrystä taiteesta. Ne hypettivät neroina taiteilijoita, jotka sopivat rahanteko-Piilaakso-mentaliteettiin, ja jotka kopioivat perinteisessä taidemaailmassa jo satoja kertoja tehtyjä asioita. Kukaan traditionaalisesta taidemaailmasta ei voinut katsella sitä meininkiä silmiä pyörittämättä, Kivinen sanoo.

Kryptomaailman sähköinen tunnelma purkautui kuitenkin nopeasti ja Bitcoinin arvon pudottua myös kiinnostus NFT:itä kohtaan romahti.

Nyt Bitcoinin arvon noustua jälleen ennätyslukemiin kiinnostus kryptotaiteeseen on kasvanut valtavasti. Pelkästään helmikuussa kolmen suurimman NFT-markkinapaikan yhteenlaskettu myynti nousi 342 miljoonaan dollariin. Kasvu on ollut huimaa, sillä koko viime vuoden aikana NFT:illä käytiin kauppaa 250 miljoonan dollarin edestä.

Valaisevan esimerkin hintojen noususta tarjoaa Yhdysvaltain presidentinvaaleja käsittelevä Crossroad-teos. Beeple-nimellä taidetta tekevän Mike Winkelmannin videoteos myytiin marraskuussa 66 666 dollarilla. Viime kuussa teos myytiin digitaaliseen taiteeseen keskittyvällä Nifty Gateway -huutokauppasivustolla 6,6 miljoonalla dollarilla.

Elämä jäljittelee taidetta

Juuri tällä hetkellä NFT-skenellä on iso vaihde silmässä. Kryptoteokset sopivat täydellisesti maailmaan, jossa internetissä muodostuneet yhteisöt pelaavat osakemarkkinoita kuin kasinoa. Ne tarjoavat keinon kapinoida niin rahoitusmaailmaa kuin perinteisiä taideinstituutioita vastaan.

Tämä näkyy Burnt Banksyn kaltaisissa tempauksissa. Siinä ryhmä kryptoammattilaisia poltti katutaitelija Banksyn Morons-teoksen ja loi tapahtumasta NFT:n. Omalla logiikallaan he muuttivat Banksyn analogisen teoksen digitaaliseksi.

Taidekauppaa kritisoiva Morons on osuva valinta. Se kuvaa taulua myyvää taidehuutokauppa Christie’sin meklaria. Taulussa lukee "En voi uskoa, että te ääliöt todella ostatte tämän" (I can’t believe you morons actually buy this).

Ja elämä jäljittelee taidetta.

Sunnuntaina NFT-versio myytiin 380 000 dollarilla. Tempauksen takana oleva lohkoketjufirma Injective Protocol teki hyvän tilin, sillä se osti fyysisen Morons-teoksen 95 000 dollarilla.

Oman lisänsä tarinaan tuo se, että Beeplen EVERYDAYS: THE FIRST 5000 DAYS -teos myytiin Christie’sin taidehuutokaupassa tänään torstaina 69,3 miljoonalla dollarilla.

Tällaisessa maailmassa on vaikea hahmottaa sitä, kuka kapinoi ja ketä vastaan.

NBA hallitsee NFT-markkinoita

Digitaalisten teosten autentikointi lohkoketjun avulla ei rajoitu pelkästään taiteeseen. Bitcoinista ja lohkoketjuteknologiasta innostunut Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey on laittanut ensimmäisen twiitin myyntiin NFT:nä. Tällä hetkellä korkein huuto on 2,5 miljoonaa dollaria.

Tällä hetkellä NFT-markkinoiden suurin pelaaja on koripalloliiga NBA, joka myy keräilijöille lyhyitä lisensoituja videopätkiä huippuhetkistä.

Helmikuussa LeBron Jamesin kosmiseksi donkiksi nimetty keräilykortti myytiin 208 000 dollarilla. Useat muut huippuhetket ovat niin ikään menneet kaupaksi kuusinumeroisilla summilla.

Vesa Kivinen uskoo, että NBA:n innoittamana muutkin isot instituutiot kiinnostuvat NFT:istä. Keräilysarjoja voidaan odottaa vaikkapa Disneyn kaltaisilta viihdejäteiltä.

Toisaalta kaikki voi muuttua hetkessä. Viikon päästä Bitcoinin arvo voi puolittua ja sen myötä kiinnostus NFT:itä kohtaan voi taas kadota.

Siksi Kivinen kehottaa kryptotaiteesta kiinnostuneita etsimään taiteilijoita, joilla on ura myös lohkoketjun ulkopuolella.

– Mä olen sataprosenttisen varma, että nyt ollaan kuplassa. Mutta sen puhkeamisen jälkeen kaikki teokset eivät menetä arvoaan, Kivinen sanoo.

Kivinen kertoo itse mintanneensa vain kaksi NFT:tä myyntiin viimeisten kuukausien aikana. Teoksia olisi yli kymmenen vuotta kestäneeltä uralta mintattavaksi vaikka kuinka paljon, mutta Kivinen sanoo haluavansa olla mukana kryptotaiteessa vielä seuraavan rysähdyksen jälkeen.

– Mä haluan, että jengi voi tarkistaa Twitteristä, että tänä aikana, kun kaikki heittivät pesukoneensa ja mummonsa sinne markkinapaikalle, niin mä kehotin pakittamaan.

Vesa Kivinen keskustelee mallinsa kanssa.
Vesa Kivinen tekee kryptotaidetta VESA-nimellä. Nyt hänellä on työn alla yhdessä meksikolaisen kryptotaiteilija Lucho Polettin kanssa teos, jossa muinaiset jumal-konseptit yhdistyvät nykyaikaiseen rahapolitiikkaan. Kun videoteos on valmis, se ladataan lohkoketjuun myyntiin. Teoksessa jumalattaren roolissa on malli Mimiel Moneta. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Taide on yhä enemmän sijoitus

NFT-huuma on helppo ohittaa pelkkänä spekulointina, jonka taustalta ei löydy perusteita. Kun Nyan Cat -meemikissan kymmenen vuotta sitten luonut Christopher Torres laittoi animaationsa huutokaupattavaksi viime kuussa, moni pyöritteli silmiään. Miten 12 ruutua sisältävä gif-animaatio kissasta voi olla 580 000 dollarin arvoinen? Kuka tahansahan voi yhä ihailla animaatiota samalla tavalla kuin ennenkin.

Moni kuitenkin unohtaa, että samoja kysymyksiä voidaan esittää perinteisestä taiteesta. Onko Picasson öljyvärityö Les femmes d'Alger (Version "O") todella 179,4 miljoonan dollarin arvoinen? Kuka tahansahan voi ostaa teoksesta kopion olohuoneensa seinälle.

Lisäksi kryptoteosten hintoja ihmettelevien on syytä muistaa, että kaksi vuotta sitten Miamissa myytiin ilmastointiteipillä gallerian seinään kiinnitetty banaani 120 000 dollarilla.

Oli itse sisällöstä mitä mieltä tahansa, taiteesta on yhä enemmän tullut arvon säilyttäjä ja lohkoketjuun lyödyt NFT:t tarjoavat tähän erinomaisen mahdollisuuden. Samalla ne mahdollistavat taiteilijoille uudenlaisia ansaintatapoja.

– Mä kutsun tätä kokonaisen luovan luokan vapautumiseksi kaikkien erilaisten rakenteiden alta, Kivinen kuvailee.

Kivisen mukaan kryptotaiteen ansiosta taiteilijoiden ei tarvitse enää olla osa isompaa koneistoa, oli se sitten Disneyn animaatiostudio tai taidegalleria. Jokainen voi laittaa teoksensa digitaaliselle markkinapaikalle ja katsoa, onko töille menekkiä.

Hieman samalla tavalla asian näkee sijoitusyhtiö Andreessen Horowitzin osakas Chris Dixon, joka viime kuussa julkaistussa blogikirjoituksessaan ennakoi, että NFT:t ja niiden ympärille muodostuva ekosysteemi mullistaa sosiaalisen median. Hän uskoo, että tulevaisuudessa sisällöntuottajat ja influensserit voivat alustojen sijaan julkaista kuvansa ja tekstinsä lohkoketjuissa. Ikään kuin jokainen twiitti olisi myytävänä.

Tätä suoraa yhteyttä yleisöön artistit ovat jo hyödyntäneet. Esimerkiksi Kings of Leon -yhtye loi uuden albuminsa ympärille NFT-tuotteita. Yksi myynnissä olleista NFT:istä tarjoaa ostajalleen eturivin paikat jokaisen tulevan kiertueen yhdelle keikalle missä päin maailmaa tahansa. Pakettiin kuuluvat tietysti autokuljetukset ja VIP-kohtelu. Tämän NFT:n hinta nousi lopulta 50 Etheriin, mikä vastaa tällä hetkellä noin 76 000 euroa.

Muusikot ovat vuosia valittaneet suoratoistopalveluiden maksamista alhaisista korvauksista. Koronapandemia on heikentänyt artistien taloustilannetta entisestään. Nyt moni pohtii mahdollisuuksia tienata NFT:illä.

Kiinnostusta lisäävät tokeneihin liittyvät älykkäät sopimukset, jotka mahdollistavat taiteilijalle korvauksen automaattisesti kaikista jälleenmyynneistä. Korvauksen perustaso on 10 prosenttia. Esimerkiksi Beeple tienasi Crossroad-teoksensa jälleenmyynnistä suuremman summan kuin ensimmäisestä myynnistä.

Etenkin amerikkalaistaiteilijat pitävät tätä jälleenmyyntikorvausta vallankumouksellisena. Yhdysvalloissa taiteilijat eivät saa tekijänoikeuskorvauksia, kun heidän teoksiaan myydään jälkimarkkinoilla. Euroopassa tämä korvaus on ollut jo pitkään olemassa, joten täällä tämä puoli ei tunnu niin erikoiselta.

Vesa Kivisen taideteos printattuna.
Open Invitation -teoksessa Kivisen mallina oli pakistanilaisen näyttelijä Veena Malik. Teos kuvaa taiteen kykyä tehdä näkymättömänä pidettyjä asioita näkyväksi. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Pääsevätkö lohkoketjut eroon päästöistään?

Lohkoketjuista ei voi puhua mainitsematta niiden ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi Bitcoinin ilmastopäästöt ovat nyt samaa luokkaa kuin koko Suomen.

Tämä johtuu tavasta, jolla hajautettuja tietokantoja ylläpidetään. Bitcoinin varmennus perustuu jatkuvasti yhä monimutkaisempien laskutoimitusten ratkaisemiseen. Se kuluttaa paljon sähköä.

Laskentatehoon perustuvaa varmistusprosessia kutsutaan työtodistusmalliksi. Sitä pidetään lohkoketjujen höyrymoottorina. Se on ensimmäinen ratkaisu, joka on luotettava, mutta samalla erittäin tehoton.

NFT:t lyödään Ethereum-lohkoketjuun, jota varmennetaan tällä hetkellä samalla periaatteella kuin Bitcoinia. Ethereumista on jo vuosien ajan ollut suunnitteilla 2.0-versio, jossa sähköä kuluttava varmistus korvattaisiin yksittäisillä “validaattoreilla”. Siirtyminen uuteen versioon on kuitenkin lykkääntynyt kerta toisensa jälkeen.

Vesa Kivinen uskoo, että lohkoketjuteknologia onnistuu lopulta ratkaisemaan sähkönkulutukseen liittyvät ongelmat.

– Internetistä sanottiin samaa, että se tulee käyttämään valtavan osan maailman energiavaroista, mutta matkan varrella kävi niin, että nyt se käyttää vain muutaman prosentin. Ja se hyöty, mitä se tuo maailmalle, on valtava, Kivinen sanoo.

Tällä hetkellä NFT-markkinoilla tuntuu tosiaan olevan jokaisen pesukone ja mummo myytävänä. Mutta kaiken tuon digitaalisen rihkaman seasta voi nähdä välähdyksiä mullistuksesta.

Lue myös:

Bitcoinista on tullut likaista rahaa: sitä louhitaan enemmän kuin koskaan, ja se saastuttaa yhtä paljon kuin kaikki suomalaiset

Lohkoketjut demokratisoivat internetin ja mullistavat maailman – mutta huomaammeko mitään?

Kryptotaideteoksesta pulitettiin huikea summa – hinta kohosi huutokaupassa lähes 70 miljoonaan dollariin

Suosittelemme sinulle