Maakuntaveron käyttöönottoa selvittänyt komitea, jossa on ollut edustajia kaikista eduskuntapuolueista, on saanut työnsä valmiiksi. Komitea ei ehdota maakuntaveron käyttöönottoa.
Maakuntaverokomitean puheenjohtaja, kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk.) kertoo komitean päätyneen siihen, että pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ei vielä luo perustetta maakuntaverolle.
– Veron käyttöönoton tarpeellisuutta tulisi arvioida uudelleen siinä vaiheessa, kun valtionrahoitukseen perustuvan rahoitusmallin toimivuudesta on saatu riittävästi kokemusta ja jos maakuntien tehtäväkenttää mahdollisesti olennaisesti laajennetaan, Kiviranta kuvailee komitean päätelmiä.
Maakuntavero vaatisi suurta tasausta
Maakuntaverokomitean selvityksissä ilmeni, että maakuntaveron käyttöönoton alkuvaiheen jälkeen maakuntaveroa voitaisiin alentaa vain Uudellamaalla.
Komitean saamien laskelmien mukaan muualla maassa alkuvaiheen kahden prosentin maakuntavero nousisi vuosiin 2030 ja 2040 ulottuvissa skenaarioissa jopa 4–5 prosenttiin.
– Tällöin alueiden välinen veroero nousisi kunnallisvero huomioon ottaen jopa 11 prosenttiin, jolloin perustuslain yhdenvertaisuusperiaate olisi uhattuna. Mitä korkeampi maakuntaveroprosentti olisi, sitä suurempi olisi tasaustarve, Kiviranta huomauttaa.
Hallitus sopi maakuntaverosta sote-paketissa
Keskustelu maakuntaverosta liittyy hallituksen kaavailemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen, joka on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.
Valtiovarainministeriö asetti maaliskuussa 2020 parlamentaarisen komitean selvittämään maakuntaveroa.
Komitean selvitystyö oli vielä kesken, kun Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus teki sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusesityksen yhteydessä poliittisen sopimuksen maakuntaveron valmistelusta jo tällä hallituskaudella.
Hallitus on kaavaillut, että maakuntavero tulisi voimaan viimeistään vuonna 2026.
Kokoomus: Maakuntavero on kuopattava
Oppositio on torjunut hallituksen suunnitelmat maakuntaverosta. Kokoomuksen edustajat jättivät eriävän mielipiteen myös maakuntaverokomitean mietintöön.
– Maakuntavero nostaisi kokonaisveroastetta, heikentäisi verojärjestelmän selkeyttä ja läpinäkyvyyttä sekä johtaisi todennäköisesti yhä suurempaan palveluiden ja verojen eriytymiseen alueiden välillä. Siellä missä asukaskohtaiset sote-kustannukset ovat suuremmat, on myös heikompi veropohja, arvioi komiteassa istunut kokoomuksen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen.
Kokoomusedustajien mielestä komitean mietinnössä esitetty kritiikki maakuntaveroa kohtaan on niin murskaavaa, että hallituksen on syytä luopua kokonaan maakuntaveron valmistelusta.
Vanhanen: Rahoitus ja tehtävät yhteen
Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä maakuntaveron valmistelua on jatkettava niin, että maakuntien rahoituksen ja tehtävien linjaukset liitetään tiiviimmin yhteen.
Kokonaisuuteen on Vanhasen mukaan haettava myös laajaa poliittista yhteisymmärrystä.
– Olen komitean kanssa samaa mieltä siitä, että hyvinvointialueen uudistuminen verotusoikeuden saavaksi maakunnaksi, edellyttäisi sote- ja pelastustoimitehtäviä merkittävästi laajempien tehtävien siirtämistä itsehallintoalueelle, Vanhanen kirjoittaa kolumnissaan valtiovarainministeriön verkkosivuilla.
Vanhanen linjaa, että uudelle itsehallintoalueelle pitäisi siirtää ainakin nykyisiä maakuntien liittojen sekä ELY-keskusten tehtäviä.
– Jatkovalmistelussa on katsottava kuntien, tulevien maakuntien sekä valtion tehtävänjakoa ja tehtävien rahoitusta kokonaisuutena.
Hallituksen piirissä on Vanhasen mukaan arvioitava aluehallinnon ratkaisujen ja rahoitusmallien seuraavaa vaihetta avoimesti uuden tiedon valossa.
– Olemme yhdessä sitoutuneet tietoon perustuvaan politiikkaan. Ihmisten eriarvoisuutta lisäävät ratkaisut eivät nekään ole hallituksen ohjelman mukaisia, Vanhanen muistuttaa.
Juttua on täydennetty valtiovarainministeri Matti Vanhasen näkemyksillä klo 13.30.
Voit keskustella tästä aiheesta 12.3.2021 klo 23 saakka.
Lisää aiheesta:
Ensimmäinen laskelma julki: köyhät maakunnat joutuisivat perimään todella korkeaa maakuntaveroa