Koronavirustapausten määrät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ovat huolestuttavan korkeat, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen tänä aamuna. Puumalaisen mukaan Helsingin ilmaantuvuusluku on korkea myös Euroopan tasolla arvioituna.
Pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien ilmaantuvuusluvut, eli tartunnat 100 000 ihmistä kohden 14 vuorokauden aikana ovat Helsingissä noin 400, Vantaalla 450 ja Espoossa 250.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvioi alkuillasta, että Helsingissä tartuntojen määrä on edelleen kasvussa, mutta määrän kasvu ei ole heijastunut sairaalahoidon määrän tarpeen kasvuun, ainakaan vielä.
Vapaavuoren mukaan Helsingillä on kuitenkin suunnitelmat valmiina, jos sairaalahoidon tarve tulee rajusti kasvamaan.
– Meillä on valmius avata varasairaala Herttoniemen sairaalan tiloihin. Näin tehdään, jos Laakson sairaalassa potilasmäärä nousee yli 70:n ja tartuntamäärien arvellaan yhä rajusti kasvavan.
Varasairaala saadaan Vapaavuoren mukaan avattua seitsemässä päivässä, jos tarve niin vaatii. Herttoniemen sairaalan tiloissa toimii tällä hetkellä seniorikeskus. Laakson koronasairaalassa paikkoja on 93 ja tällä hetkellä potilaita on 24.
Vapaavuori korosti, että tartunnan lähteissä koti ja muut sosiaaliset kontaktit ovat korkealla ja jatkotartuntoja tulee etenkin yksityisissä tapahtumissa, mikä pormestarin mukaan kielii jonkinlaisesta koronaväsymyksestä.
Jättiterassi ensi kesänä Kasarmitorille
Vapaavuori kertoi myös, että viime kesänä toteutettu Senaatintorin terassikokeilu saa ensi kesänä jatkoa, mikäli koronatilanne sallii. Tarkoituksena on tehdä Kasarmitorille samankaltainen ravintola- ja terassikokonaisuus kuin Senaatintorilla viime kesänä.
– Uutena elementtinä alueelle tulee katukokeilu, joka reitittää kulkua niin terassialueelle kuin Helsinki biennaalin lähtölaiturille, Vapaavuori kertoo.
Terassi on tarkoitus saada auki Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta ja jatkaa elokuun puoliväliin. Ravintolatoimijoiden haku alkaa 6. huhtikuuta.
Koronaryhmä: suluille ja rajoituksille jatkoaikaa
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä käsitteli alueen tilannetta kokouksessaan tänään alkuiltapäivästä. Ryhmä suosittaa, että tartuntatautilain pykälän 58 g mukaisten julkisten tilojen sulkua koskevia rajoituksia jatketaan 14. maaliskuuta jälkeen kahdella viikolla.
Sulku koskee muun muassa liikuntatiloja, kuntosaleja, uimahalleja ja kylpylöitä sekä kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja.
Sisätiloja on kuitenkin ollut mahdollista käyttää, jos niissä on ollut samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Hallitus kertoi tänään esittävänsä tartuntatautilain muutosta, mikä mahdollistaisi tilojen sulkemisen jatkossa kokonaan.
Vaatimusta siitä, että asiakastiloissa on todella pystyttävä säilyttämään riittävät turvavalit, koronakoordinatioryhmä puolestaan haluaa jatkaa kuukaudella. Myös yleisötilaisuusrajoituksia esitetään jatkettavaksi kuukaudella.
Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on siis kielletty. Vain välttämättömät lakisääteiset yhtiökokoukset ja yhdistysten kokoukset voidaan järjestää, jos niissä on enintään kuusi osallistujaa.
– Virusmuunnosten osuus on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla 70-80 prosenttia tartunnoista, ja se selittää tartuntamäärien lisääntymistä, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi torstaina iltapäivällä tehneensä työryhmän suositusten mukaiset päätökset, joilla olemassa olevia rajoituksia jatketaan.
Oheisesta grafiikasta näkyvät Helsingin koronatartuntamäärät postinumeroalueittain tarkasteltuna. Korkeimmat ilmaantuvuusluvut ovat tietyillä Koillis- ja Itä-Helsingin alueilla.