Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yli 100 pakua odottaa marjanpoimijoita ja kesää autokorjaamon pihalla Lieksassa – thaimaalaisten tulo Suomeen vielä epävarmaa

Poimijoiden saapumisesta on käyty neuvotteluja Suomen ja Thaimaan viranomaisten kesken.

Useita pakettiautoja lumen peittäminä.
Lieksalaisen autokorjaamon pihassa on 150 pakettiautoa, joita marjanpoimijat käyttävät työssään. Kuva: Susanna Vilpponen / Yle
Susanna Vilpponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Thaimaalaiset saavat todennäköisesti tulla Suomeen myös ensi kesänä poimimaan marjoja. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynyt neuvotteluja poimijoiden tulosta marjayrittäjien ja Thaimaan viranomaisten kanssa.

– Näyttäisi siltä, että korona on myös kesällä. Se tarkoittanee sitä, että thaimaalaiset viranomaiset asettavat koronaedellytyksiä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen.

Lopullista tietoa siitä, mitä thaimaalaisten viranomaisten edellytykset ovat, ei vielä ole.

Marjanpoimintaa Kärsämäellä
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden maahanpääsy oli viime kesänä vaakalaudalla. Arkistokuva. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Edelliskesänä marjanpoimijat saapuivat Suomeen myöhään loppukesästä. Thaimaan työministeriö ilmoitti vasta heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena hyväksyvänsä marjanpoimijoiden työmatkat Suomeen ja Ruotsiin.

Viime kesänä Thaimaan viranomaiset asettivat tiukat ohjeet ja velvollisuudet sekä työntekijöille että työnantajille. Työnantajien täytyi taata työntekijöiden palkka ja tehdä kaikkensa, jotta he eivät altistuisi koronavirukselle.

– Toivottavasti tiedot tulevat aikaisemmin tänä vuonna. Mutta ne saadaan aikaisintaan kevään aikana, Sorainen sanoo.

Autot kuntoon ennen marjakauden alkua

Pohjois-Karjalassa poimijoiden tuloon valmistaudutaan autokorjaamolla. Vanhan ammattikoulun pihalla on näyttävä pakettiautojen kokoelma. Vielä lumipeitteen alla olevat autot tulevat thaimaalaisten marjanpoimijoiden käyttöön satokauden alkaessa.

Koronatilanteen aiheuttama epävarmuus ei vaikuta lieksalaisten autonasentajien työpäiviin, vaan töitä tehdään ympäri vuoden.

Sopivia autoja haalitaan Lieksan autokorjaamolle ympäri Suomea. Korjaamolla vanhat pakettiautot kunnostetaan ja huolletaan. Tavoitteena on saada katsastuspaperiin leima, jotta autot olisivat hyvässä iskussa marjastuksen alkaessa.

Autot omistaa marjabisnekseen erikoistunut yritys Korvatunturin marja. Aiemmin autoja kunnostettiin Pohjois-Suomessa Savukoskella, mutta nyt autokorjaamo on siirtynyt autoineen Pohjois-Karjalaan.

Pakut poimijoiden käyttöön

Vanhoja pakettiautoja ja kevytkuorma-autoja haalitaan ympäri Suomea. Ne ovat vanhaa kalustoa ja työmaata autojen ylläpitämiseen riittää.

– Suodattamia kuluu useita kymmeniä vuodessa, öljyä reilu tuhat litraa ja jäähdytinnesteet päälle, kertoo autonasentaja Ismo Hyyryläinen.

Autoissa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat tilavuus ja voimakas moottori. Marjanpoimijat ajavat itse autoja, ja maastot ovat välillä hankalia. Siksi kuljetuspeliltä vaaditaan paljon.

Autot ovat käytössä satokauden ajan.

– Satokauden päätteeksi autot palaavat Lieksaan, jossa huolto- ja katsastuskierros alkaa taas alusta, Hyyryläinen toteaa.

Lue lisää:

Thaipoimijoiden minimiansio neuvoteltiin 2200 euroon – eli satasia pienemmäksi kuin Thaimaa alun perin vaati

Thaimies painaa Suomen metsissä yli 10-tuntisia työpäiviä 2000 euron tähden – "Thaimaassa ei saa vuodessakaan samanlaisia ansioita"

Suosittelemme sinulle