Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tusse Chizasta Ruotsin euroviisuedustaja – vasta 19-vuotias tähti on kulkenut vaikean polun

Ruotsin euroviisuedustaja valittiin Melodifestivalen laulukilpailussa.

Ruotsalainen laulaja Tusse Chuza laulamassa
Kongon demokraattisessa tasavallassa syntynyt Tusse Chuza lähtee edustamaan Ruotsia Euroviisuihin Rotterdamiin. Kuva: Henrik Montgomery / EPA
Miikka Kaskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vasta 19-vuotias Tousin "Tusse" Chiza lähtee edustamaan Ruotsia Euroviisuihin Alankomaiden Rotterdamiin toukokuussa.

Kongon demokraattisessa tasavallassa syntynyt "Tusse" voitti myöhään lauantaina Melodifestivalen laulukilpailun, jonka voittaja lähtee perinteisesti edustamaan maataan kisoihin.

"Tussen" kappale Voices vakuutti niin tuomariston sekä äänestäjät, joilta hän sai molemmilta eniten ääniä kaikista osallistujista. Nuorukainen itse oli enemmän kuin yllättynyt voitostaan.

– Olen hyvin peloissani, mitä tapahtuu, "Tusse" sai kakistettua häntä haastatelleelle Måns Zelmerlöwille SVT:llä saatuaan kuulla voittaneensa.

"Tussen" matka tähteyteen on ollut pitkä. Hän tuli 8-vuotiaana Ruotsiin pakolaisena kolmen vuoden pakomatkan jälkeen ilman vanhempiaan. Hän oli joutunut lähtemään kotimaastaan toisen Kongon sodan jälkeisten konfliktien vuoksi.

"Afrikan maailmasodaksi" kutsutussa ja vuosina 1998–2003 käydyssä sodassa kuoli yli 3 miljoonaa ihmistä. Se on eniten kuolonuhreja vaatinut sota toisen maailmansodan jälkeisenä aikana.

Voitti Idolsin 2019

Vuonna 2018 esiintymistä rakastava "Tusse" pääsi välieriin Ruotsin Talentissa ja seuraavana vuonna hän voitti Idolsin.

"Tusse" on kertonut, että vuonna 212 Euroviisut voittanut Loreen on hänen suuri esikuvansa.

Ruotsi on kuudella voitollaan koko Euroviisujen historian toiseksi menestynein maa. Edellä on ainoastaan yhden voiton enemmän napannut Irlanti.

Rotterdamissa "Tusse" saa vastaan muun muassa oululaisen Blind Channel, joka voitti helmikuussa ylivoimaisesti Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Dark side.

Euroviisut käydään toukokuussa. Semifinaalit järjestetään 18. sekä 20. päivä ja finaali 22. toukokuuta.

Lue lisää:

Blind Channel yllättyi UMK:n murskavoitosta raskaalla musiikilla: “Suomalaiset tajuavat, mikä tämän maan dna on”

Analyysi: Blind Channel voi olla juuri se, mitä korona-Eurooppa tarvitsee

Suosittelemme